31. maaliskuuta 2012

Luomivärejä 4

Tämä viikko onkin ollut kiireinen, mutta onneksi kirjoittelin varastoon tekstejä jo aikaisemmin. Maanantaina aloitan uuden työn ja tänään kävin shoppailemassa hieman. Mukaan tarttui muutama koru, Konadin laatat m14 ja m73 ja tarjouksesta löysin vielä magnesium tabletteja jos se vaikka auttaisi yöllisiin todella kivuliaisiin kramppeihin jaloissa. Kosmetiikasta onnistuin pysymään hyvin erossa ostokieltoni takia, vaikka ostinkin kolme erilaista naamiota. Naamioita minulla ei kuitenkaan ole kuin yksi, joten eivät nuo kertapakkaukset aivan turhia ole.

Sitten asiaan. Edellisessä osassa esiteltiin duoluomivärit ja nyt palettien koko alkaa hiljalleen kasvamaan. Enää en jaottele paletteja värien määrän mukaan vaan laittelen eri kokoja sekaisin. Ensimmäiseen sekalaiseen sakkiin mahtui 4 palettia, joista ensimmäinen on Yves Rocherin kaunis trio 20 Mauve Cendré.


Yleensä en niinkään innostu YR:n luomiväreistä. Niitä on pienestä asti katsellut ja tuntuu jo, että kaikki on aina vaan samanlaista. Tämä oli positiivinen uutuus silloin kun sen ostin. Etenkin kun pidän enemmän mattaväreistä ja tämä on mattatrio. Kävin kovaa taistoa siitä tilaanko tämän Malvan vai astetta ruskeamman sävyisen Tummanummen. Tämä lopulta voitti kun minulla on niin paljon jo erilaisia ruskeita.
   Silti paletti oli pienoinen pettymys. Sivulla mainostettiin "3 mattapintaista väriä, 3 erilaista yhdistelmää". Huijausta sekin, koska vaalein väri on helmiäinen. Onneksi sentään minulta löytyy muun merkkisiä vaaleita mattasävyjä, joten voin käyttää tuon tilalla niitä.
   Paletti on itsessään laadukas ja väreissä on todella paljon pigmenttiä ja ne levittyvät pehmeästi. Paletti sopii sekä päivä- että iltameikkiin. Päivällä laittaa vain vähän hennomman värin ja illaksi sitten voimistaa värit. Kokonaisuutena kiva paletti, mutta tuo helmiäisvaalea kyllä oli pettymys.


Seuraavana on Flormarin Quartet Eyeshadow numero 406. Tämä oli ensimmäinen kohtaamiseni tämän merkin kanssa. Taisin ostaa tämän alennusmyynnistä. Sävyt ovat hyvin keväisiä, tällä saisi loihdittua vaikka kivan pääsiäismeikin. Olen käyttänyt näistä lähinnä ruskeita ja niissä on paljon pigmenttiä. Vihreä ja oranssi häviävät pigmentissä ruskeille, niitä joutuu laittamaan paljon että saa jotain väriä näkyviin. Kaikki sävyt ovat vähän hankalia levittää. Jäävät aika rakeisiksi ja rapisevat poskille.


Tästä Constance Carrollin (aikaisemmin vilahdellut blogissa CCUK nimellä) paletista numero 1 Brights olen pitänyt paljon "värikkäinä" juhlapäivinä. Tällä on tullut tehtyä milloin meikki Uudeksi Vuodeksi ja milloin vapuksi. Yhdeksän eri sävyä varmistavat että meikistä saa halutessaan todella värikkään. Väreissä on vähän heikosti pigmenttiä, mutta en ole antanut sen haitata. Olen tykännyt yhdistellä etenkin pinkkiä keltaisen kanssa jolloin saa aikaan karkkimeikin.


Viimeisenä tällä erää on yksi lempipaleteistani. H&M Eyeshadow Palette All This 4 Your Beauty. Se sisältää 36 erilaista sävyä. Paletti on kohtalaisen tasalaatuinen, jotkin värit ovat vähän hankalia saada siveltimeen. Suurin osa kuitenkin on hyvin siveltimeen tarttuvaa ja pigmenttistä. Ahkerimmalla käytöllä ovat olleet ruskeat ja oikean alakulman musta, joka on todella pigmenttinen ja sopii hyvin rajauksiin. Myös vaaleita sävyjä olen käyttänyt jonkin verran.
   Paletissa pidän erityisesti sen sisältämästä sävyvalikoimasta. Useimmat ovat luonnollisia tai muuten neutraaleja sävyjä ja niillä saa tehtyä monenlaista päivämeikkiä. Illaksi meikin saa taas rohkeammilla sävyillä viileästä mintusta kirkkaan oranssiin. Paletti on hintaansa nähden laadukas, silloin kun ostin tämän se maksoi noin 7 euroa. Paletti on myös pitemmille matkoille hyvä. Ei tarvitse ottaa koko arsenaalia mukaan vaan riittää tämä paletti. Varmasti keksii kivoja yhdistelmiä joka päivälle. Litteä paketti sujahtaa matkakassiin loistavasti eikä vie paljon tilaa.
   Ainoa mitä toivoisin sävyjen sekaan olisi edes muutama mattasävy. Tai miksei vaikka kokonaan oma yhtä iso mattapaletti. Kyllä helmiäistenkin kanssa pärjää, mutta tykkään enemmän mattasävyistä. Lähinnä työni takia jonne ei glitterit tai muut bling blingit sovi.

Swatcheista kiinnostuneille on hyvä esittely täällä http://www.evnh.com/pixijasmine/2011/10/review-hm-all-this-4-your-beauty-2-versions/  Kaikista luomiväripaleteistani saatan jossain vaiheessa laittaa näkyville myös omat swatchit, mutta siihen ei toistaiseksi ole ollut aikaa ryhtyä.

30. maaliskuuta 2012

Taasko BB voiteesta

BB voiteita on näkynyt blogeissa tänä vuonna todella suuri määrä, ehkä kyllästymiseen asti. Silti haluan kertoa oman mielipiteeni Garnierin Miracle Skin Perfector B.B. voiteesta. En nyt ala sen kummemmin selostamaan mikä BB voide on, koska sen on jokainen melko varmasti jostain jo lukenut.

Garnierin voidetta yritin ensimmäiseksi saada testattavaksi arvonnasta, mutta arpaonni ei osunut kohdalle, joten minun piti ostaa voide. Ostin sävyn 02 Light ja se näin talvella on hieman liian tumma iholleni, mutta minkäs teet kun ei vaaleampaa ole. Samalla mieleen tulee, että jos 02 on vaalein niin mihin se 01 sävy jäi.


Monet kuivaihoiset ovat tuotetta kehuneet, mutta minulle tämä oli pettymys kuten muillekin rasvaisemman ihon omaaville. Tuotteen voisi täysin rinnastaa sävyttävään päivävoiteeseen ja tuote lupaa:

Tasoittaa ihon väriä: Ihollani tekee sitä kyllä hieman, mutta ei kyllä vähennä punoitusta melkein ollenkaan ja sitä juuri toivoin tältä.

Kosteuttaa: Tämän se kyllä tekee.

Häivyttää ihon virheitä: Ei ollenkaan. Peitevoidetta tarvitaan silti.

Suojakerroin 15: Ominaisuus jota yleensä vaadin voiteeltani, joten plussaa siitä

Heleyttää: Jos kiiltävä iho on heleä niin sitten kyllä.

Voide on yllättävän paksua, mutta levittyy onneksi helposti. Levityksen jälkeen iho on kyllä kuin sille olisi levitetty margariinia. Etenkin jos haluaa pohjasta hieman peittävämmän ja levittää voidetta 2 kerrosta. Ja nimenomaan halusin kokeilla tätä tuotetta, jotta se peittäisi punoituksen mutta olisi silti kevyempi kuin meikkivoide ja nopea laittaa kiireisinä aamuina. Tämän päälle joutuu laittamaan hirveästi puuteria, joten se siitä keveydestä. Punoituskin on ja pysyy ja iho alkaa kiiltämään jo ennen kuin meikin saa tehtyä loppuun.

Minun ongelmaihoni lisäksi tuntuu riehaantuvan voiteen täyteläisyydestä ja suuresta kosteudesta. Iho menee aika tukkoon ja näppylää pukkaa sinne tänne enemmän kuin normaalisti.

Tästä ei ollut kiireisten aamujen pelastajaksi ja kevyeksi meikiksi. Ehkä se menee lenkillä. Ihoni punoittaa niin paljon, että lenkille haluan peittää edes hieman punoitusta. Täysi meikkipohja on liikaa, mutta tällä saa  ihon vähän paremman näköiseksi. Kiiltokaan ei niin haittaa kun lenkillä tulee kuitenkin hiki. Uudestaan en kuitenkaan tätä osta ellei Garnier kehittele rasvaisen ihon versiota.



29. maaliskuuta 2012

Luomuruusua

Ruusuvedestä taisin ensimmäisen kerran lukea Karkkipäivän Sannin kirjoittamana. En ollut kuullutkaan siitä ennen ja halusin tietysti kokeilla. Kun sitten löysin ruusuvettä oli se vieläpä tarjouksessa hintaan 2,95€. Normaalisti tuo taitaa maksaa suunnilleen 7,90€ ainakin mitä netistä löysin.

Tämä kyseinen Herbinan Biohajoava Ruusuvesi on paljon kehuttu ja voitti ainakin Cosmopolitan Beauty Awardsin ja Iltalehden kasvovesitestin. Ruusuvesi lupaa kosteuttaa, rauhoittaa ja vähentää punoitusta samalla kun se viimeistelee ihonpuhdistuksen. Minulta tuote saa plussaa biohajoavuudestaan ja myös luomuruusun käytöstä vaikken muuten mikään luomuintoilija olekaan. Ei se kuitenkaan voi pahastakaan olla.


Melkeinpä joka tuotteessa ensimmäisenä tarkistan tuoksun ja ruusuvedessä tuoksu oli ihanan kukkainen ja raikas. Ei liian voimakas. Kasvovetenä se oli mielestäni ihan hyvä ja kosteutti hieman. Se ei kuitenkaan pitemmässä käytössäkään rauhoittanut tai vähentänyt punoitusta yhtään. Melkein päinvastoin. Levittämisen jälkeen kasvot punoittivat enemmän kuin ennen ruusuvettä. Punoitus onneksi väheni jonkin ajan päästä ennalleen.

Miinusta saa pullo, vaikka se onkin kaunis väreiltään. Pullosta vain auttamattomasti lorahtaa liikaa vaikka kuinka varovasti yrittäisi kaataa. Miinusta saa myös tuotteen sisältämä linalooli joka ei lukemani mukaan ole erityisen hyvä iholle. Lilaloolin sanotaan yhden lähteen mukaan olevan sytotoksinen mikä on hyvä jos haluat päästä eroon syöpäsoluista. Se ei tee hyvää kasvojen terveille soluille joita yrität parhaasi mukaan säilyttää.

Tätä oli kiva kokeilla, mutta en usko ostavani sitä uudelleen. Käytän ensin muut kasvoveteni pois pyörimästä ja sitten mietin mitä ostan seuraavaksi. Jos tämä olisi auttanut punoitukseen, olisin ostanut sitä ilman muuta uudelleen. Pullosta on vielä  kolmasosa jäljellä ja sen käytän loppuun.

28. maaliskuuta 2012

Uusi huulirasvarakkaus

Yleensä huuleni ovat talvella hyvässä kunnossa ja niiden kanssa ei ole ongelmia. Tämä talvi oli kuitenkin poikkeus mistä lie syystä johtuen. Ongelmia huulien kanssa riitti. Huulet olivat todella kuivat ja halkeilivat. Kun huulia yritti rasvata, kasautui rasva oudosti huulien sisäreunaan valkoiseksi viivaksi. Sitä ei ole ennen tapahtunut edes tasan samoilla huulivoiteilla joita olen jatkuvasti käyttänyt. Kokeilin läpi kaikenlaista Labellosta Carmexiin, mutta niistä ei ollut apua.



Sitten pelastukseksi saapui Oriflamen Lip Spa Therapy. Ennen olen halunnut aina, että huulirasva tuoksuu ja näyttää kivalta, mutta nyt oli neuvot vähissä ja kelpuutin muunlaisiakin rasvoja. Asiaa vielä auttoi se kun voide oli tarjouksessa ja maksoi hieman yli 2 euroa normaalin 9,90€ sijaan. Lip Spa Therapy on hyvin yksinkertaisesti pakattu ja käytännössä tuoksuton.

Voide lupaa tuoda huulille 100% lisää kosteutta ja kosteuttaa 3 kertaa tehokkaammin kuin tavallinen huulirasva. Lisäksi se ennaltaehkäisee huulien kuivumista ja suojaa ympäristön haittavaikutuksilta ja siinä on suojakerroin 8 mikä on mahtavaa kevätauringossa kulkiessa. Voiteessa on kaksitehoinen koostumus.



Itse voide on söpön vaaleanpunaista ja keskiosa on valkoinen. Käsittääkseni tässä ovat ne kaksi eri tehovaikuttajaa erillään. Pidin aika kovana lupauksena tuoda huulille 100% lisää kosteutta. Prosenteista en niin tiedä, mutta tämä kyllä todella kosteuttaa. Lisäksi puikko on äärimmäisen mukava käyttää, sillä saa helposti levitettyä voiteen eikä se sotke huulien rajojen ulkopuolelle. Täysin erilainen kuin perinteiset pötkylähuulirasvat. Voide on pitkäkestoista huulilla eikä se tee niitä edellä mainittuja valkoisia rajoja.

Huuleni ovat rakastaneet tätä voidetta ja ovat nyt sellaiset kuin ennen. Pehmeät ja sileät. Paljon ne ovat kyllä voidetta imeneetkin sisuksiinsa, koska voide on ollut minulla vasta pari viikkoa ja se on jo lähes loppu. Mikä on mielestäni hyväkin asia. Muita huulirasvoja saa käyttää ikuisuuksia eivätkä ne tunnu vähentyvän ja voin vain kuvitella mikä määrä bakteereita siinä ajassa ehtii kertymään. Tämä kuluu nopeasti ja siksi bakteeritkaan eivät niin kauan ehdi siinä asustelemaan.

En usein hehkuta näin paljon yhdestä huulirasvasta, mutta tämä vain on niin mahtava tuote ja sen avulla tuskailu huulten kunnon kanssa loppui kokonaan. Ehdottomasti ostan uudestaankin vaikka hinta toki on kallis verrattuna perus Labelloon ja Mirameen. Jos huulesi kuitenkin kipeästi kaipaavat apua, on tämä todellakin hintansa väärti. Se sai heti paikan uutena suosikkinani.

Tuotetta saa Oriflame edustajilta, joihin minäkin kuulun.

Luomivärejä 3

Sarjan kolmannessa osassa esittelyyn pääsevät kaikki duoluomivärini. Tykkään ostella kunnon kokoisia paletteja, joten näitäkin on todella vähän ihan kuten aikaisemmin esiteltyjä monovärejäkin. Ja näistä vielä puolet on ikivanhoja.


Ensimmäinen duopaletti on uusin, viime jouluna lahjaksi saatu. H&M duo nimeltä Cocoa Bay. Paletissa on kaunis pintakuviointi ja paletti on tähän asti ollut vähän harvalla käytöllä johtuen vaaleammasta väristä. Ruskeaa olen käyttänyt vähän useammin vaikka se ei tämänhetkisen lempiruskeani Revlonin Sablen rinnalle kiilaakaan. Molemmissa sävyissä on hyvin pigmenttiä ja ne levittyvät ihan kohtalaisesti. Vaalea sävy on vähän vaikeasti määriteltävä, ehkä se voisi olla taupekin kun se ei ole ruskea, mutta ei harmaakaan. Tästä sävystä en oikein pidä. Se on päiväkäyttöön minulle ihan liian helmiäishohtoinen ja lisäksi väriltään kuin "likainen norsunluu". Päivämeikkiin kaipaan raikasta ja vaaleaa sävyä, en likaisenharmaanruskeaa joka vie valoa pois kasvoilta.


Toiseksi uusin duo minulla on pari vuotta vanha Max Factorin 470 Star Studded Black. Sain sen Max Factorin ennen joulua julkaisemassa lahjapakkauksessa, jossa oli lisäksi rajauskynä, meikkipussi ja ripsiväri. Muut ovat vielä jäljellä, mutta ripsari on käytetty loppuun.
 Paljon glitteriä sisältävät sävyt ovat kuin tehtyjä iltameikkiin smokeyn muodossa. Päiväkäyttöön nämä ovat ainakin minulle liian glitterisiä ja kontrasti niiden välillä on liian suuri. Hopeista olen kyllä käyttänyt päivämeikissäkin joskus ja mustaa rajauksissa. Molemmat levittyvät ihan hyvin, hopea jää ehkä aavistuksen rakeiseksi.


Sitten siirrytään näihin vanhuksiin. Nämä on ostettu markka-aikaan ja ovat kyllä todella huonoja levittymään ja pigmentti on heikko. Näitä en ole kuin kokeillut joskus vuosia sitten, mutta en ole raaskinut heittää poiskaan. Saavat olla muinaismuistona mukana. Ihme kyllä eivät ole vuosien saatossa menneet miksikään. Merkiltään ovat Coc Cinelleä ja tarkkoja jos ollaan niin vasemmanpuoleinen on trio, mutta otin sen mukaan tähän kun tuo toinenkin on. Ei tarvitse sitten erikseen esitellä. Trion nimi on Farfadet 35 ja duo on BonBon 39. Kyseinen merkki ei taida enää olla hengissä, en löytänyt kuin Coccinelle merkin netistä ja se valmisti vaatteita.


Toinen muinaismuisto on Vevay Face It duo Moody Skies. Tästä tykkäsin pienenä ja tämäkin on kuin luotu smokeyn tekemiseen. Ja vaikka tämä vanha onkin niin edelleen uudenveroinen ja käytän sitä välillä. Kuten Karkkipäivän Sannikin joskus kertoi, ovat jauhemaiset luomivärit hyvin säilyviä. Molemmissa sävyissä on todella paljon pigmenttiä ja saakin olla maltillinen näiden levityksessä ettei mene liikaa. Väri on hyvin hienojakoista, levittyy helposti ja häivyttyy kuin unelma.  Tutkin merkkiä netissä ja se näyttää olevan vielä toiminnassa. Se on toiminut vuodesta 1987 asti ja nykyään Vevay on kerho johon liitytään ja kuukausittain saa paketin tuotteita vähän kuin jossain kirjakerhossa.


27. maaliskuuta 2012

Kaakaota ja aprikoosia

Lähellä olevassa kaupassa on lähes aina ns. euron tori eli osasto jossa kaikki maksaa euron. Yhtenä kesänä poimin sieltä nämä kaksi voidetta.


JR Beautyn Cocoa Butter Cream ja Apricot Exfoliating Cream. Halvalla hinnalla ei erityisen hyvää laatua saa yleensä ja sen kyllä todisti Kaakaokosteusvoide, mutta Aprikoosikuorinta oli toista maata.

Kaakaovoide on täyteläistä ja paksuhkoa. Tuoksu on kyllä jotain ihan muuta kuin kaakaota. Vaikka kyllä se sitä vähän muistuttaa. Tuoksu on voimakas ja jää iholle seuraavaan päivään asti ja tuoksuu vaatteiden läpikin selvästi. Voiteen sanotaan rauhoittavan, korjaavan ja kosteuttavan ihoa ja se sisältää paljon vitamiineja, mineraaleja ja proteiineja. Ruskea väri on todella huono vaikka voide näyttääkin herkulliselta suklaavanukkaalta. Voide nimittäin värjää aika tehokkaasti ihoa. Se ei ole itseruskettavaa, mutta väriä jää imeytymisen jälkeen pintaan. Muuten kyllä ihan hyvä perusvoide, mutta taitaa jäädä käyttämättä. Jokainen perheenjäseneni on valittanut minulle tuoksusta ja veli kielsi käyttämästä tuota voidetta enää. Sitä ei ole tapahtunut minkään muun voiteen kohdalla.

Aprikoosikuorinta on vähän parempi. Se tuoksuu raikkaalta aprikoosilta. Voide on sametinpehmeää, paksua ja kuorii hyvin rakeiden avulla. Väriltään se on söpön persikkainen. Voidetta kehotetaan käyttämään päivittäin kasvoille, mutta olen käyttänyt sitä vain vartalolle kerran tai pari viikossa. Kasvoille en uskalla sitä käyttää varsinkaan päivittäin ja muutenkin kasvoille käytän vähän laadukkaampia kuorintoja. Tämä tulee luultavasti käytettyä loppuun, mutta kumpaakaan en osta lisää.







Kynsiä

Rakastan kynsien koristelua ja olen siinä omasta mielestäni ainakin kohtalaisen hyvä. Silti edelleen on minua paljon taitavampia kynsien tekijöitä, joten en hirveän paljon keskity blogissa itse kynsiin vaan pelkkiin tuotteisiin. Silti ajattelin laittaa muutamia tekemiäni kynsiä näytille.

Nämä olivat ensimmäiset vesimarmorikynnet ja olin niistä ylpeä
vaikka etusormi ja peukalo menivätkin vähän niin ja näin. Oli todella vaikea
 löytää lakkoja jotka toimisivat veden kanssa. Nämä saivat myös tuttavilta paljon
 huomiota. En muista mitä kaikkia lakkoja käytin näihin.

Nämä kynnet tein kun sain viimeinkin Konadin ihanan
laatan joka sisälsi tuon leopardikuvion joka on suosikkini.
Mukavan hillitty ja tyylikäs lakkaus mielestäni ja sai etenkin 
miehiltä huomiota

Vähän rajumpi lakkaus samaisella Konadin laatalla, tällä
kertaa tiikerikuviona. Sai inspiraationsa ihanista korviksista
jotka minulla on.


Seppälästä löysin mattalakan ja pitihän se heti saada punaisena.
Se pääsikin hyvin oikeuksiinsa kun liimasin päälle vielä valkoiset
ruusutarrat

Kun ensilumi satoi tänä talvena tuli heti talvinen olo.
Siispä tekemään talviset kynnet.

Sain myös ensimmäiset hedelmäfimoni ja niillähän piti heti 
saada tehdä hedelmäkynnet

Perinteisesti teen sanomalehtikynnet valkoisella
pohjalla, mutta tämän Kiko lakan väri oli niin kaunis,
että päätin kokeilla sen kanssa.

Nämä kynnet tein kun sain Konadin m84 laatan. En
pitänyt näistä kovin paljon itse, mutta kaikki tapaamani
ihmiset kyllä kehuivat näitä. Näissä on käytetty 
Flormar 413
Konad White
Maybelline 03 Tutti Frutti

Viimeisimmät kynnet tein Yves Rocherin Rougella.
Nimettömään tein eri värisen kynnen Essencen 01
Sparkling Champagnella. Ensin halusin tehdä näistä
Pin Up tyyliset kynnet kirsikoilla, mutta Essencen 
kirsikkalaatta on niin tajuttoman huono ettei siitä 
tullut mitään. Siksi se vaihtui Konadin mansikoihin
ja kynsistä tuli Shampanjaa ja mansikoita -kynnet.
Kuva ei kyllä tee yhtään oikeutta niille, mutta 
näkee siitä jotain.



Lempiseerumini

Noin vuosi sitten löysin kaapista äitini Amway edustusajoilta olevan mielenkiintoisen näköisen pullon. Se oli Alfahydroksiseerumia. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Ensimmäisenä etsinkin netistä tietoa suomeksi ja sitä oli hyvin vähän. Päätin silti kokeilla tuotetta, koska netistä löysin seerumin muun muassa auttaneen vaalentamaan aknearpia. Koulun kolmannelta luokalta asti vaihtelevan suuruisesta aknesta kärsineenä minulta löytyy arpia jonkin verran ja muita epäpuhtauksia vaikka muille jakaa. Ihohuokoseni ovat myös suuret ja näppyjä tulee usein vaikka olenkin akneni saanut kuriin.

Artistry kyllä suosittelee esitteessään Alfahydroksiseerumi plussan käyttöä ikääntymisen merkkejä vastaan, mutta kokemukseni mukaan se auttaa muihinkin ongelmiin. Seerumi on ns. kemiallinen kuorinta-aine ja nopeuttaa ihon luonnollista uusiutumisprosessia. Se lupaa parantaa ihon sileyttä 60% 12 viikon aikana.


Käytin alussa seerumia joka ilta kosteusvoiteen alla. Usein levitin seerumin suihkun jälkeen. Yksi tippa riitti koko kasvoille ja se teki ihosta pehmeän ja ihoa ei enää kiristänyt. Pitempiaikaisena vaikutuksena se pikkuhiljaa teki ihostani paremman näköisen ja vähensi epäpuhtauksia. Aknearpiakin se häivytti hieman. Lisäksi tuote on todella riittoisaa.

Paras vaikutus on kuitenkin todella nopea pika-apu. Ensin hieman epäilin lupausta siitä, että seerumi tekee ihon sileämmäksi, kuulaammaksi  ja kiinteämmäksi 24 tunnissa. Mutta seerumi todella tekee niin. Jos stressin takia naama alkoi kukkimaan yllättäen, laittoi vain illalla seerumia ja seuraavana iltana kasvot olivat jo paremman näköiset.

Nyt kun ihoni on huomattavasti parempi, en enää niin usein käytä tätä.

Monet varmaan sanoisivat, että kannattaisi jatkaa käyttöä päivittäin. En sitä kuitenkaan tee, koska haluan säästää seerumia pahan päivän varalle. Äitini ei enää ole Amwayn edustaja ja en tunne muita edustajia, joten en saa seerumia enää uutta pulloa. Lisäksi seerumi on minun mittapuullani kallista, yksi pullo(30ml) maksaa yli 40 euroa.

Korkeasta hinnasta huolimatta saattaisin joskus ostaa tätä uudelleen kunhan vanha loppuu, koska tämä on yksiä ensimmäisistä tuotteista joista minulle on oikeasti ollut apua.

26. maaliskuuta 2012

Pörröhiukset kuriin

Olen aina pitänyt Gliss -tuotteista. Erityisesti pidän shampoosta, joka tekee hiukseni todella kevyiksi ja ilmaviksi. Sen nimeä en nyt tähän hätään muista.

Siksi innostuinkin paljon kun näin telkkarissa mainoksen tästä Gliss Daily Oil Elixiristä ja jouduin mainoksen uhriksi. Asun niin pienellä paikkakunnalla, että täältä tuota on aivan turha haaveilla saavansa, joten piti odottaa jonkin aikaa kunnes tuli muuta asiaa naapurikaupunkiin. Sielläkin kiersin ensin 3 kauppaa, mutta niistä kaikista tämä oli loppu. Viimein menin neljänteen kauppaan ja suorinta tietä hiustuoteosastolle. Siellä oli jäljellä tasan yksi pullo tätä kultaista öljyä. Pelkäsin jo, että se on testeri, mutta onneksi ei ollut.

Samalla hetkellä kun sain pullon käteeni, piiritti juoppolauma minut hyllyä vasten. Tulivat aivan kiinni minuun ja piinasivat jonkin aikaa kysymyksillään kunnes toinen asiakas tuli näkyviin ja he häipyivät. Siitä selvittyäni ajattelin, että tämän on parasta olla pirun hyvää ainetta kun sitä varten pitää näin nähdä vaivaa.


Ja kyllähän se oli. Öljyä voi käyttää kolmella tavalla. Ennen pesua, pesun jälkeen tai kuiviin hiuksiin. Minä olen käyttänyt tuotetta vain pesun jälkeen hieman kuivuneisiin hiuksiin tai sitten ihan kuiviin hiuksiin vaikka ennen töihin lähtöä, jotta saa pörrölatvat sileäksi. Latvani ovat melko pörröiset ja tällä saan ne todella hyvin kuriin ja hiuksista tulee muutenkin sileät ja pehmoiset.

Tuote on todella riittoisaa. Minulla on paksut hiukset joiden paksuutta parturikin välillä ihmettelee. Paksuuden takia käytän 2 pumppausta hiuksiini. Yksi pumppaus on noin herneen kokoinen ja se riittää hyvin puoleen hiuksistani tekemättä niistä kuitenkaan lähmäisiä.

Ainoa miinus tuotteessa on tuoksu tai paremminkin haju. Siitä en pidä ollenkaan. Tuoksu on vähän tunkkainen ja sellainen mummomainen. Varmasti tuotteen käyttäjille tulisi raikkaampi olo jos tuotekin tuoksuisi raikkaalta. Virkistävän suihkun jälkeen ei tosiaankaan kaipaa hiuksiinsa tunkkaista tuoksua. Ei tuoksu nyt älyttömän paha ole, siedettävän rajoissa kuitenkin. Ja hiuksissa se ei onneksi kovin kauan tuoksu vaan haihtuu melko pian(tai sitten vain nenäni tottuu siihen).

Minunkaltaiselleni pihille ihmiselle tämä on todella hyvä tuote. Hinta-laatusuhde on hyvä ja halpana markettituotteena ei tarvitse tuhlata kymmeniä euroja yhteen pulloon. Ostan hyvin harvoin mitään yli 20 euroa maksavaa kosmetiikkaa ja useimmiten halvatkin vain tarjouksesta tai poistomyynneistä. En näe järkeä ostaa kallista tuotetta vain merkin takia jos halvempikin toimii hyvin. Gliss Daily Oil Elixir keventää kukkaroa noin 6-8 euron verran, tarjouksesta saa joskus halvemmallakin.

Pullo riittää käytössäni luultavasti tosi kauan, mutta kun se loppuu, melko varmasti ostan tätä uudelleen. Jos osto toisella kerralla kävisi vähän helpommin kuin ensimmäisellä...






25. maaliskuuta 2012

Mattaista samettia

Ongelmaihoni takia olen kokeillut vaikka mitä meikkivoiteita. Tavoitteena löytää voide joka ei alkaisi kiiltämään. Selektiiviseen kosmetiikkaan minulla ei ole varaa, joten hyvin pitkälti mennään halvemman luokan ehdoilla.

Aikaisemmin sanoin joutuneeni hiusöljyn kohdalla mainoksen uhriksi ja tämä oli kyllä toinen tuote jossa olin mainoksen uhri.



L'Orealin Matte Morphosen mainoksen telkkarissa nähtyäni olin ihan innoissani. Viimeinkin voide joka tasoittaa, peittää ihohuokosia ja pysyy mattana. Lorkku lupaa sen olevan kuin pohjustusvoide, mattameikkivoide ja irtopuuteri samassa. In your dreams.


Ostin tämän ja se maksoi silloin noin 16 euroa, nyt sitä näkyy olevan netissä pari euroa kalliimmalla myynnissä. Minun ihollani se ensinnäkin levittyy huonosti vaikka olisi pohjustajaa alla. Kun sen lopulta saa levittymään jättää se hyvin rakeisen pinnan. Kaukana siitä luvatusta samettisesta ihosta ellei tarkoita sitten vakosamettia. Huokoset se kyllä peittää, viiden minuutin ajaksi. Sen jälkeen voide on jotenkin painunut kasaan ja huokoset ovat yhtä suuret kuin ennenkin. Samalla on kiilto puskenut läpi ja pahasti vaikka mainos antaa ymmärtää ettei puuteria tarvitse. Muutaman tunnin sisällä voide on kasaantunut huokosiin ja korostaa niitä entisestään.



Jotta ei kaikki olisi negatiivista niin voide kyllä tuntuu ihanalta ja kevyeltä. Iholle levitettynä sitä ei tunne ollenkaan olevan iholla. Myös sävy sulautuu ihoon täydellisesti vaikka minä olen melko vaaleaihoinen ja käyttämäni vaalein sävy 115 Golden Ivory vaikutti vähän liian tummalta ensin.

Mutta vaikka tämä on tarkoitettu rasvaiselle ihotyypille, ei se minulla toimi. Kuivempi-ihoiset voivat tästä tykätä ja myös sellaiset joilla ei ole niin huono iho kuin minulla.

Tämä on nyt seissyt käyttämättömänä kaapissa yli vuoden päivät ja tuskin tulee ikinä käytettyä. Ja sanomattakin selvää etten tule ostamaan uudelleen.


Varaston tyhjäystä

Aikaisemmin kerroin kuinka syksyn muuttoa varten minun on pakko saada kaappeja tyhjäksi kosmetiikasta. Tällä viikolla varastoni tyhjäys eteni hyvin ja kuusi tuotetta kului loppuun. Yksi kasvovesi, yksi kosteusvoide, suuvesi, päivävoide ja kaksi deodoranttia(jotka ovat niin tavallisia etten ala niistä tekemään esittelyä).


Loppunut kasvovesi on Lumenen Matt Touch Tasapainottava Kasvovesi rasvoittuvalle/sekaiholle. Tätä kasvovettä olen käyttänyt pitkään ja tämä on jo kolmas pullo. Aikaisemmat taisin ostaa täydellä hinnalla, joka oli silloin noin 7 euroa Tämän olen löytänyt poistomyynnistä ja se maksoi 4,85€. Tähän kasvoveteen olen ollut tyytyväinen. Se on muuten melko tavallinen, mutta vähentää hieman kasvojeni kiiltoa. Ihoni on niin rasvoittuva ettei se ihmeitä tee, mutta hillitsee kuitenkin vähän verrattuna muihin kasvovesiin. Neljättä pulloa tätä en enää taida ostaa, ainakaan tässä vaiheessa, koska minulle on jostain kertynyt 2 L'Orealin, yksi Artistryn ja yksi Simplen kasvovesi ja vielä Herbinan Ruusuvettäkin on vajaa pullo.


Perinteinen Lemon Juice & Glycerine käsivoide loppui myös. Se loppuikin ennätysnopeasti, koska ostin tämän noin kuukausi sitten. Näin siitä monissa lehdissä arvioita ja halusin kokeilla itsekin. Lisäksi näin keväällä pakkauksen ihanan pirteä väri houkutteli minua. Samalla kerralla ostin myös vartalokuorinnan jonka purkki ja itse aine olivat keltaisia. Kivaa vaihtelua ainaisiin valkoisiin ja pastellisävyisiin tuotteisiin. Ehkä pääsiäisen ja vapun jälkeen jo kyllästyn keltaiseen...

Sitruunainen tehohoito on ihanan paksua ja täyteläistä voidetta ja tuoksuu raikkaalta sitruunalta. Näin talvella käteni kuivuvat helposti ja jalkani ovat myös kuivat ja kovat seisomatyöni johdosta. Ensin kokeilin voidetta käsille, mutta minun käsilleni tämä ei oikein soveltunut. En saanut sitä millään imeytymään ja kun lopulta sain, hikoilivat käteni oudosti loppuillan. Käteni olivat koko ajan märät. Vielä toisena iltana kokeilin voidetta, mutta sama toistui ja lisäksi käsiäni paleli loppuillan.

Voiteen kerrotaan käyvän myös jaloille ja käytinkin tämän sitten loppuun jalkavoiteena. Laitan iltaisin aina jalkoihini reilusti voidetta ja sitten villasukat jalkoihin ja aamulla jalat ovat pehmeät. Siihen tarkoitukseen täyteläinen voide sopi hyvin, vaikkakin sama hikoilu ja palelu toistui myös jaloissa. Jaloissa se ei niin haittaa.

Tätä voidetta en ostaisi enää uudelleen noiden hikoilu ja paleluongelmien takia vaikka tuote muuten onkin ihanan väristä ja tuoksuista. Ja vielä vanhaa suomalaista tuotantoa. Olisin toivonut sen sopivan minulle, mutta ei voi mitään. Hinnaltaan voide ei ole kovin kallista, 100ml tuubi maksaa vähän yli 3 euroa, tarjouksissa olen nähnyt sitä alle kahdella eurollakin.


Kolmantena loppui Dentol Ultra suuvesi. Tätä taitaa olla menossa jo kolmas pullo, koska tämä on minulle sopiva suuvesi. Listerineä käytin vähän aikaa ja se oli niin voimakasta, että kielestä melkein meni tunto puoleksi tunniksi kun sitä käytti. Tämä on miedompaa ja halvempaakin. Yksi pullo maksaa 3 euroa ja siinä tulee mukana hammasharja ja -tahna, jotka olen kyllä lahjoittanut eteenpäin.

Tätä saatan ostaa vielä uudelleenkin jos löydän. Nyt en ole sitä nähnyt missään myynnissä.


L'Orealin Triple Day Active normaalille ja sekaiholle olevan päivävoiteen loppumista olen odottanut todella paljon. Tämä on ollut minulla käytössä yli puoli vuotta ja luulin jo ettei se ikinä lopu. Eli riittoisaa on. Muuten se on melko perusvoide eikä tee ihmeitä vaikka lupaa kosteuttaa, suojata ja heleyttää. Kosteutta se kyllä toi ja oli oikein miellyttävä levittää. Tuoksukin oli melko neutraali. Suojauksesta en osaa sen tarkemmin sanoa. Yksi toivomani ominaisuus tälle olisi ollut suojakerroin, mutta siitä en löytänyt merkintää mistään. Nettisivulla mainostetaan sen sisältävän UV filtterin joten jokin suoja aurinkoa vastaan tällä taitaa olla. Yksi purkki maksaa noin 6 euroa ja plussaa tuote saakin juuri purkistaan joka hintaan nähden laadukas ja ilmeisesti lasia tai muuta sen tyyppistä. Näin edullisen tuotteen luulisi olevan muovipurkissa.

Minun iholleni tämä on päivävoiteeksi ehkä turhan täyteläistä rasvaisen ihoni takia. Voide jää levityksen jälkeen kiiltäväksi pinnaksi iholle ja joudun sen pyyhkimään pois ennen meikkaamista. Tällä saa myös helposti liian paksun kerroksen jolloin vähän ajan päästä iholta rapisee pois valkoinen kerros.

Tätä en taida ostaa uudelleen, koska ihoni vaatii jotain kevyempää voidetta. Ja haluan myös selkeästi tietää mikä tuotteen suojakerroin on ja tässä sitä ei mainita missään.


Kosteuttava päivävoide normaali- ja sekaiholle

24. maaliskuuta 2012

Kilojen keventäminen

Näillä näkymin muutan syksyllä ensimmäiseen omaan kotiin. Se tuskin tulee olemaan mikään ruhtinaallisen kokoinen, joten tavaraa on karsittava.

Ongelmana on minulle rakas kosmetiikka. Olen sen suhteen tavallaan hamstraaja. Ostan lähes kaiken tarvitsemani tarjouksista, harvoin mitään täyteen hintaan. Ostan yleensä vain sen mitä tarvitsen, mutta silti joitakin tuotteita minulle on kertynyt aivan liikaa.

Minulta löytyy esimerkiksi 6 pulloa kasvovettä, 15 ripsiväriä, 6 kuorintavoidetta kasvoille ja vartalolle, 3 pulloa puhdistustuotteita, shampoista, hoitoaineista ja suihkugeeleistä puhumattakaan. Tajusin alkuvuodesta, että tälle määrälle on tehtävä jotain, jotta ne mahtuvat tulevaan kotiini.

Kaikki ripsarini

Yhden tuoteryhmän olenkin saanut jo kuriin. Ennen käytin kosteusvoidetta vain käsille ja jaloille, mutta nyt olen käyttänyt sitä muulle vartalollekin. Se on kuluttanut voidevarastoani aivan minimiin. Nyt vielä on taisteltava noiden muiden tuotteiden vähentämiseksi.

Olenkin asettanut itseni melko tiukalle ostokiellolle kosmetiikan suhteen. Ostan tuotteen jos minulla ei ole sitä yhtään ja tarvitsen sitä, mutta jos kotoa löytyy yksikin pullo tai purkki samanlaista tuotetta eri merkiltä niin uusi pullo jää kaupan hyllyyn.

Iso osa tuotteistani on vielä avaamattomia ja otinkin jo avatut tuotteet tehokäyttöön. Uutta tuotetta ei avata ennen kuin edellinen on käytetty. Silläkin menetelmällä olen saanut vajaita purkkeja kaapista pois pyörimästä vaikka kuinka paljon.

Silti saamani ilmaistuotteet vaikeuttavat urakkaa.

Ensinnäkin Oriflamen edustajana saan yhtiöltä ja tiiminvetäjältäni hurjat määrät ilmaistuotteita. Kuukaudessa olen saanut kasan ilmaistuotteita joiden yhteisarvo on yli 100e ja ensi viikolla on taas tulossa paketti vartalovoiteita tiiminvetäjältäni. Suurin osa niistä menee myyntiin vaikka haluaisin käyttää tuotteista ison osan itse. En vain millään ehdi ja kaappeihin ei mahdu.

Kuukauden sisällä saadut ilmaistuotteet Oriflamelta, osa puuttuu

Toinen mistä tavaraa kertyy on kaupanpäälliset. Ripsivärien määräkin on räjähtänyt niiden takia. Ripsareista ehkä 5 olen ostanut, yhden sain testattavaksi ja loput kaupanpäällisinä haluamattani. Jos olen vaikka tilannut netistä kosmetiikkaa, tulee paketissa mukana yleensä yksi ripsari kaupanpäällisenä. Antaisivatpa yritykset joskus jotain muutakin kaupan päälle kuin ainaisia ripsareita...

Kolmas ovat sukulaiseni ja tuttuni. Heiltä saa kosmetiikkaa joululahjana ison määrän ja lisäksi muuten lahjoituksina. Niiden takia kasvovesieni määrä on noussut suureksi. Ostin ensin yhden kasvoveden ja myöhemmin toisen samanlaisen tarjouksesta ennen kuin edellinen loppui. Käyttäessäni vielä tätä ensimmäistä, sain tädiltäni 2 kasvovettä ja puhdistusmaidon jotka hän oli saanut jostain, mutta ei käytä. Sitten sain vielä kaupanpäällisenä yhden ja äitini kaapista löytyi yksi kasvovesi jonka hän antoi minulle.

Ehkä syksyyn mennessä saan kosmetiikkakiloja pienemmäksi, ainakin alku on ollut melko lupaava ja purkkeja tyhjenee tasaiseen tahtiin.






23. maaliskuuta 2012

Luomivärejä 2

Sarjan toisessa osassa esittelen jauhemaiset luomivärini ja on joukossa yksi nestemäinenkin. Näitä käytän äärimmäisen harvoin sävyjen takia.


Nämä kaksi ovat oikeastaan eyelinereita, mutta niitä voi aivan hyvin käyttää myös luomiväreinä. Ylempi on Minersin Shimmer Eyes sävy Daring. Miners on halpismerkki ja todellakin laatu on sen mukainen. Yksi suurimmista virheostoistani oli sen nestemäinen eyeliner, jolla ei tee yhtään mitään. Tämä vihreä väri on kohtalainen, vaikkakin heikkopigmenttinen. Eyeliner merkityksessä todella epäkäytännöllinen laittaa, luomelle sen saa helpommin. Jauhe on todella hienojakoista ja pölyää joka paikkaan.

W7 on myös sieltä halvimmasta päästä, mutta Minersia vähän laadukkaampi ja tältä merkiltä minulla on useita tuotteita. Glitter eyes sävy numero 05 Glitter Eyes(aika omaperäistä ;)  ) on hyvin paljon glitteriä sisältävä rajausväri, jota voi myös levittää luomelle. Tuote ei ole geelimäistä vaan ihan lirua, käytännössä vettä ja kun se seisoo pitempään koskematta, glitterit painuvat kaikki pohjalle. Sen onneksi saa melko hyvin sekoitettua takaisin.

Molemmat ovat alelaareista ja maksoivat euron kappaleelta.



Varsinaisia luomivärejä ovat kaksi söpössä pullossa olevaa CCUK Glitzy Eye Dustia. Ne ovat metallinhohtoisia irtoluomivärejä. Pullossa kyllä kauniita ja pigmenttisen näköisiä, mutta todellisuus on toinen. Niistä tulee hyvin väriä luomille, mutta metallinhohtoisuus katoaa kokonaan. Sävyjä on kuusi, joista minulla on vihreä Electric Green ja sininen Kingfisher. Näitä myy ainakin Pretty.fi ja hinta on 3,90€. Omani ostin pienen matkan päässä olevasta liikkeestä, jossa olivat poistomyynnissä hintaan 1€/kpl.

Seuraavassa osassa päästään viimein luomiväripalettieni kimppuun.


18. maaliskuuta 2012

Nautinnollisia suihkuhetkiä

Seuraavassa esittelen muutamia suihkugeelejä, joista osan olen käyttänyt loppuun tai melkein loppuun ja nekin joissa on vielä tippa jäljellä loppuvat melko pian.


Ensimmäisenä neljä So...? merkkistä tuotetta, joista kaksi on kosteusvoiteita, mutta otin ne mukaan samantuoksuisen suihkugeelin kanssa. Nämä kaikki olen tainnut saada joululahjaksi pari vuotta sitten, mutta käytin ne vasta nyt. Näistä ilmeisesti on myös hajuvedet, mutta niitä en saanut. So...? Eternal ja So...? Exciting suihkugeelit ovat molemmat hyväntuoksuisia, kukkaisen karkkimaisia tuoksuja. Tuoksut ovat melko samankaltaisia ja jos niitä sokkona pitäisi nuuhkia, olisi vaikeaa erottaa ne toisistaan. Molemmat geelit ovat väriltään hennon vaaleanpunaisia eivätkä vaahtoa paljon. Kuivattavat ihoa jonkin verran, mutta sitä varten on molemmista suihkugeeleistä samanlainen kosteusvoide. Kosteusvoide on valkoista suihkugeelien vaaleanpunaisesta väristä poiketen ja ne ovat aika lailla perusvoiteita. Kuvasta puuttuu So...? Eternal suihkugeeli, koska sen olen tainnut jo heittää roskiin tyhjentymisen jälkeen. Lisäksi minulla on So...? Exciting vartalosuihke.

Seuraavana vuorossa on kaksi Oriflamen kuorivaa suihkugeeliä. Aikaisemmin en ole kokeillut kuorivia suihkugeelejä ja molemmat olivat mukavia yllätyksiä.


Nature Secrets Mint & Raspberry on näistä kahdesta suosikkini. Se tuoksuu ihanan raikkaalta ja kesäiseltä mintulta ja vadelmalta. Tuoksu on sopivan hento. Rakeet kuorivat ihoa ihanasti ja tekevät siitä pehmeän. Geeli ei vaahtoa lähes ollenkaan ja huuhtoutuu helposti pois. Mintun ja vadelman luvataan energisoivan ja jollain tasolla se voi olla tottakin. Ainakin tuoksu on todella virkistävä ja tekee suihkuhetkestä nautinnon. Pullo on myös ihanan näköinen ja melkein tekisi mieli juoda vadelmakiisselimäistä geeliä. Tätä minulla on 2 pulloa, toisen ostin ja toisen sain ilmaistuotteena. Ilmaistuotteena sain myös samantuoksuisen deodorantin.


Toinen kuoriva suihkugeeli, Oriflame Nature Exfoliating shower gel with nourishing Olive & Bamboo on ominaisuuksiltaan muuten edellisen kaltainen, mutta erona on tuoksu. Tuoksusta erottaa helposti sekä oliivin, että bambun, mutta mielestäni ne eivät tuoksu ollenkaan hyvältä. Pidän enemmän tyttömäisemmistä tuoksuista. Tämän tuoksu on maanläheisempi. Muuten kyllä hyvä tuote, mutta en ostaisi tuoksun takia uudestaan. Ilmaistuotteena sain myös kaksi samantuoksuista käsivoidetta.


Tällä erää viimeisenä esiteltävänä on myöskin Oriflamen antioksidantteja sisältävä Grapes & Echinacea suihkugeeli. Siitä ei ole mitään ihmeellistä sanottavaa. Se pesee hyvin ja vaahtoaa jonkin verran. Tuoksu on pullossa todella voimakas ja makuuni liian ällömakea, mutta pestessä tuoksu ei ole niin voimakas. Ei silti aivan lempparini, mutta kyllä sillä pesee itsensä mielellään. Rypäleiden takia tuoksuu hieman punaviiniltä.

So...? tuotteiden hinnoista tai ostopaikoista minulla ei ole tietoa, mutta Oriflamen tuotteet maksavat noin 3-7€ välillä koosta riippuen. Jaksoittain vaihtuvien tarjousten takia hinta vaihtelee usein. Useimmista on saatavilla tavallinen 250ml koko ja jumbokoko 400ml. Tuotteita saa Oriflame edustajilta joihin minäkin kuulun.

Koko ensi viikon esittelen blogissa kynsilakkakokoelmaani, johon on kertynyt hirmuisesti lakkoja. Kuvat tulevat pelkistä pulloista, swatchit tulossa sitten joskus myöhemmin kunhan saan kaikki lakat kynsikiekoille asti.

16. maaliskuuta 2012

Luomivärejä 1 -Monoluomivärit

Aika aloittaa blogin ensimmäinen sarja, jossa esittelen luomivärejäni. Minulla on niitä paljon, liikaakin. Luulen etten koskaan saa käytettyä yhtäkään loppuun asti. Ensimmäisessä osassa esittelen monoluomivärini, joita ei ole paljon. Omistan pääasiassa paletteja.


Päivämeikkini koostuu pääasiassa nudesävyistä ja tällä hetkellä käytän useimmiten näitä kolmea.

Pienin napeista on Artistryn luomiväri. Äitini oli Amwayn edustaja jonkin aikaa ja tämä tuli aloituspaketissa. Sävyn nimi on Veil, joka tarkoittaa huntua. Nimi kuvaa tätä sävyä oikein hyvin. Se on hyvin läpikuultava ja käytännössä väritön iholla. Käytän sitä kulmaluulle highlighter värinä. Se ei tuo väriä, mutta hienovaraista hehkua. Kuin levittäisi hunnun iholle.

Astetta tummempi nude on Maybellinen Eyestudio Mono sävy 606 Golden Sand. Ostin tämän puolisen vuotta sitten ja siitä lähtien se on ollut lempiluomivärini. Minun on ollut vaikea löytää päivämeikkiin sopivaa nudesävyä, kaikki tuntuvat hohtavan liikaa tai ovat muuten väärän sävyisiä. Tämä on minulle juuri täydellinen levitettäväksi koko luomelle. Se ei poikkea ihoni väristä, joten sillä saa tasoitettua luomen värin täydellisesti ja mattana se ei hohda. Eikä se maksanutkaan paljon. Löysin sen alelaarista ja se maksoi 2 euroa.

Ruskea luomiväri on Revlonin Color Stay sävy 06 Sable. Käytän sitä päivämeikissä luomivaossa varjostusvärinä. Se on hieman helmiäinen, mutta ei hohda liikaa. Hyvin pigmenttinen väri, joten tätä on laitettava varovasti ettei tule liikaa.


Seuraavaksi on kaksi sinistä nappia. Niitä en käytä lähes ollenkaan, koska pysyttelen enemmän ruskeissa ja harmaissa sävyissä.

Yves Rocherin Luminelle sävyssä 54 Myosotis-Lemmikki on ensimmäinen ikioma luomivärini. Sitä ennen olin vain lainaillut äitini luomivärejä. Sävyä ei enää kai valmisteta, mutta minulla on niitä kaksi, koska silloin oli tarjous jossa sai kaksi yhden hinnalla. Hieman epäkäytännöllinen tarjous luomivärien kohdalla, koska yhdessäkin menee ikuisuus käyttää. Toinen on vielä täysin avaamaton. Se täytyisi laittaa kiertoon, koska itse sitä tuskin käytän. Väri on melko heikkopigmenttistä ja ei pysy luomilla kovin hyvin.

Toinen on Isadoran Eye Focus luomiväri sävyssä 62 Bonbon Mint. Sävy on hieman vihertävämpi kuin Luminellen ja minusta oikein kivan raikas ja kesäinen. Jos vain käyttäisin tuon sävyisiä, voisi se olla useinkin käytössä. Mutta kannatan enemmän luonnollista sävymaailmaa. Juhlissa ja muissa erikoistilanteissa voi leikitellä väreilläkin. Miksi minulla sitten on tämä sävy? Minut valittiin Isadoran testaajaksi ja sain tämän ja ripsivärin testattavaksi. Testailin tuotteita aikani ja tätä sävyä käytin Karkkipäivä-blogin Sannin tekemän mallin mukaisesti, koska minulla on lähes samanlaiset sävyt kuin kokoelmaan kuuluvat Lilac Daydream ja Blue Sky ovat. Bonbon Mintissä on ihan hyvin pigmenttiä ja testatessa rääkkäsin sitä lenkkeilemällä helteessä. Silti se pysyi luomilla täydellisesti kun muut luomivärini kasautuivat luomivakoon pohjustajasta huolimatta.

Seuraavassa osassa esittelyyn tulevat jauhemaiset ja nestemäiset luomivärini, joita niitäkin on vain muutama.

14. maaliskuuta 2012

Exuviance

Paikallinen kauneushoitola käyttää Exuviance merkkiä hoidoissaan. Kun pääsin ylioppilaaksi oli edessä tietenkin ylioppilasjuhlat. En luottanut omiin meikkaustaitoihini niin tärkeässä juhlassa, joten kävin tilaamassa meikin kyseisestä hoitolasta sille päivälle.

Samalla sain myös testimeikin ja ihoni oli niihin aikoihin todella huonossa kunnossa. Testimeikkiin menin ilman mitään aineita iholla, mutta kosmetologi silti luuli minulla olevan iholla voiteita, koska ihoni oli niin rasvoittuva. Sen takia päätimme varata ajan myös kasvohoitoon ennen juhlia.

Se oli ensimmäinen kasvohoito joka minulle tehtiin ja kaikin puolin miellyttävä, jopa joidenkin aineiden pieni kihelmöinti tuntui mukavalta. Laserhoidot jätettiin pois sillä kertaa, jotta iho ei mene huonommaksi ennen juhlia. Tuotteet myös tuoksuivat miellyttäviltä ja hoidon jälkeen pitkän aikaa ihoni oli todella pehmeä.

Hoidon jälkeen ostin vielä mukaani 4 viikon setin tuotteita, joilla ylläpitäisin ihon kuntoa juhliin asti ja niiden jälkeenkin. Kasvohoidon hinta oli noin 50 euron ja tuotesetti 34 euroa.


Itse setti sisältää minikokoisina Multi-Protective päivävoiteen suojakertoimella 15, Rejuvenating Treatment Masquen, Evening Restorative Complexin ja Blemish Treatment Gelin. Lisäksi settiin kuuluu puhdistusgeeli ja kasvovesi, mutta niiden olemassaolon unohdin kokonaan ja ne jäivät kuvasta. Tuotteet on pakattu vetoketjulliseen muovilaukkuun, mutta sen olen onnistunut hukkaamaan johonkin.

Päivävoidetta levitetään vain aivan pieni tippa, koska muuten se jää valkoiseksi kerrokseksi iholle. Normaalille ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettu voide on kevyttä, levittyy helposti ja sisältää antioksidantteja, joiden luvataan hellävaraisesti kuorivan, kosteuttavan ja suojaavan ihoa. Riittoisaakin tuote on, koska saa todella reilulla kädellä lätkiä tätä naamaan jos aikoo sen saada kulumaan 4 viikossa.

Evening Restorative Complex on kaikille ihotyypeille tarkoitettu yövoide, jossa on ikääntymistä hidastavia ainesosia. Sisältää PHA:ta, vitamiineja ja antioksidantteja, jotka kosteuttavat, silottavat ja suojaavat ihoa. Päivävoide oli valkoista, mutta yövoide on vihertävää väriltään. Se hoiti tehtävänsä hyvin ja oli myös riittoisaa  ihan kuten päivävoidekin.

Rejuvenating Treatment Masque on ihon kuorintageeli, josta pidin todella paljon. Sitä levitetään kerran viikossa puhdistetulle iholle, annetaan kuivua 15-20 minuuttia ja sitten se joko kuoritaan pois tai huuhdellaan lämpimällä vedellä. Minä suosin ensimmäistä vaihtoehtoa, koska minusta oli kiva vetää ihon päältä pois kalvomaiseksi jähmettynyt geeli. Kahden edellisenkin tuotteen tavoin tämä on riittoisaa ja sitä on edelleen pieni tippa jäljellä. Minulla on monia muitakin kasvojen kuorintatuotteita, mutta tätä käytän vain erikoistilanteissa. Muut kuorinnat eivät oikeastaan hillitse kasvojeni kiiltoa, mutta Exuviancen geeli tekee ihosta selvästi kiillottoman seuraavan päivän ajaksi. Geeli on läpinäkyvää ja vihertävää, kuivuessaan kiristää ihoa paljon kunnes sen kuorii pois ja alta paljastuu pehmeä iho.

Blemish Treatment Gel on tarkoitettu ihon ongelma-alueiden hoitoon. Sitä levitetään 1-3 kertaa päivässä vain ongelma-alueille. Alussa geeli voi lisätä näppyjen määrää kun epäpuhtaudet tulevat ihosta ulos, mutta sen jälkeen iho paranee päivä päivältä. Alussa käytin tätä usein, nyt vain silloin kun finnejä tulee. On ihana tietää, että kun päivällä ilmestyy finni, laittaa vain illalla geeliä naamaan niin seuraavana päivänä finni on historiaa. Ainoa miinus on se kun geeliä laittaa iholle, siitä haihtuu jotakin ainetta joka todella kirvelee ja ärsyttää silmiä muutaman sekunnin ajan. Tästäkin pääsee eroon kun levittää geelin silmät kiinni, jolloin haihtuva aine ehtii haihtua menemättä silmiin.

Sitten nuo unohdetut tuotteet eli puhdistusgeeli ja kasvovesi. Molemmat ovat aika perustuotteita. Ne eivät eroa muista halvemmista eivätkä tee mitään ihmeitä. Kasvoveden tuoteseloste on kulunut muovipullon pinnasta pois, mutta puhdistusgeeli sisältää PHA:ta ja tricolosania, jotka puhdistavat ja kosteuttavat viemättä ihosta pois tärkeitä lipideitä.

Kokonaisuudessaan setti ja kasvohoito ovat todella hyviä ja auttoivat ihoni kuntoon silminnähden. Exuviancen tuotteet ovat kuitenkin mielestäni kalliita täysikokoisina. Kasvohoidoissakin kävisin mielelläni, mutta kyseisestä hoidosta on pysyvää hyötyä vasta kuudennen(6) kerran jälkeen, joten minulla ei ole sellaiseen varaa tässä vaiheessa.

12. maaliskuuta 2012

Herkullinen kosteusvoide

Freemanin Truly Luscious Whipped Body Lotion Cookies & Cream voiteen ostin pari vuotta sitten. Se oli saatava kun tuoksu oli herkullinen ja hintakin poistomyynnissä vain 1€. Samalla ostin myös toisen samanlaisen voiteen, mutta Caramel Buttercream tuoksuisena. Näistä mielestäni Cookies & Cream on paremman tuoksuinen ja siksi pullo onkin jo tyhjä. Caramel Buttercream on vielä lähes täynnä.

Voide on melko ohutta, se on helppo levittää ja imeytyy lähes saman tien. Se olisi todella hyvä ominaisuus muuten, mutta pullon suuaukko on iso ja juoksevaa voidetta lorahtaa helposti liikaa. Jotkin kosteusvoiteet alkavat kiristämään ihoani hetken ajaksi, mutta tämä ei sitä tee. Ihosta tulee pehmeä ja kosteutettu, kuten pullon teksti lupaakin.

Hauska on myös takana olevan etiketin huomautus "Vaikka Truly Luscious -kosteusvoide tuoksuu syötävän hyvältä, sitä ei ole tarkoitettu syötäväksi". Aikaisemmin en ole nähnyt muissa kosteusvoiteissa tuollaista varoitusta. Ja tottahan se on. Voide tuoksuu niin hyvältä, että sitä voisi vaikka syödä. Koiranikin, joka ei yleensä pidä kosteusvoiteiden tuoksusta, yritti tulla tämän voiteen levityksen jälkeen nuolemaan ihoani.

Yhteenvetona voide on oikein hyvä ja mielelläni ostaisin sitä uudelleenkin. Liike josta tämän ostin lopetti merkin myynnin ja muista liikkeistä en ole tätä löytänyt. Onneksi sentään on vielä Caramel Buttercream varastossa niin saa nauttia kosteutta huutavan ihon voitelusta samalla kaikenlaisista herkuista haaveillen.