3. tammikuuta 2018

Loppuvuoden ostokset

Hei vaan pitkästä aikaa. Otin tuossa tuollaisen puolitahattoman tauon loppuvuodeksi. Mulla ei oikein ollut aikaa kirjoittaa, oli todella hämärää kellon ympäri ja en siten saanut kuvia. Lisäksi kävin jouluna viikon verran vanhempieni luona. Sieltä sain mukaani loppuvuoden Oriflame-ostokseni 3-4 jakson ajalta. Ne ovat suosituimpia postauksia, joten käydään ne läpi nyt ja ensi viikolla sitten vuoden viimeiset loppuneet. Sen jälkeen yritän taas palata normaaliin rytmiin.

En kyllä yhtään muista mikä tuotteista on ollut ilmainen demo, demo, tilaajalahja tai kuvastosta tilattu, joten en niitä listaa alle. Suurin osa kuitenkin demoja ja tilaajalahjoja, koska en paljoakaan tilannut itselleni tuotteita, enimmäkseen vain myyntivarastoon täydennystä. Niitä en kumminkaan koskaan listaa.


Eka kuva on tuoksupainotteinen. Home Collection Breakfast in Paris huonetuoksu kuulosti kivalta, se tuo ranskalaisen kahvilan tuoksun kotiin. En löytänyt mistään tarkkaa listausta, mutta tuotekuvissa vilahteli ainakin suklaa, neilikka, manteli ja jokin kukka, ehkä vanilja? Joka tapauksessa tuoksu on mielestäni suklainen ja hyvin jouluinen.

The One Disguise tuoksun tilasin sokkona demoksi asiakasesittelyitä varten. Siinä tuoksuu vadelma, vanilja ja ruusu. En aivan ekalla testauksella ihastunut siihen, mutta pitää tarkemmin vielä kokeilla kunhan on aikaa. Happydisiac oli Oriflamen synttärilahja, jonka jokainen saa tilattua syntymäpäivänään saamalla koodilla. En ole edes avannut tuoksua, koska aiemmin sitä testanneena se on minulle aivan liian pistävä ja siitä tulee pää kipeäksi. Menee myyntiin.

Kynsilakkoja tilailin kaksi. Valkoisen White Vision peruslakan loppuneen valkoisen tilalle ja pronssisen kimalteleva Bronze Sprinkles oli vain pakko saada.

Tuoksut jatkuvat vielä Northern Beatylla ja tätä käytinkin heti ensinuuhkaisusta lähtien joka päivä. Se on ihana. Yksi harvoista tuoksuista, missä ruusu on saatu tuoksumaan kevyeltä, raikkaalta ja nuorekkaalta hedelmäisellä twistillä.

Wellness Protein Blend oli yksi eniten odottamani tuote. Mautonta proteiinijauhetta voi laittaa niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin tuomaan lisäproteiinia ja kuitua.

Delight korvakorusetti oli halpa ja ihan kivannäköinen peruskorusetti, joten tilasin ne. Harmaan lisäpahvin sujauttamalla punaisen taustapahvin aukkoon, saa setistä joulupallon muotoisen. Kaunis kultainen avaimenperä oli tilaajalahja 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Pieni kullanvärinen Tender Care riipus on tosi söpö!


Kirsikkahulluna innostuin kun näin demoissa Cherry Delights jalkavoiteen, mutta pettymys oli kova kun haistoin sitä. Se haisee niin pahalta, että liekö edes saan käytettyä. NovAgen yönaamio kuului myös odotettuihin uutuuksiin. Sitä olen pari kertaa kokeillut jo ja se on ihana! Siitä kuitenkin oma juttunsa aikanaan. Sen kanssa myydään myös kätevää spaattelia, joka oli hyvä apu levityksessä. Shampoota tarvitsen aina ja nokkonen-sitruuna on suosikkejani ja se oli hyvässä tarjouksessa.

Edellisen seerumin lähestyessä loppuaan, tilasin Optimals Hydra -seerumin tilalle. Talvella pintakuiva ihoni kuivuu enemmän ja jos tuo toisi tarpeellisen kosteutuksen. Jouluisen punainen sivellin on Scarlet kabukisivellin, jota en ole vielä ehtinyt testailla.

Northern Glow -tuoksusta on myös yhtä ihana suihkugeeli ja jouluisena kausituoksuna viime vuonna oli Frosted Berry Cake, jossa nimestään huolimatta tuoksuu sitruuna ja punaiset hedelmät.


Optimals Hydra Radiance päivä- ja yövoide olivat tilaajalahjana ja niiden kohtaloa en vielä tiedä. Yövoiteen tarvitsisin, mutta päivävoidetta en, toisaalta ne olisi helpoin myydä settinä. Joten en tiedä. Essense & co. Magnolia & Wild Fig jakaa hieman mielipiteitä. Facebook-ryhmässä sen kovasti sanottiin haisevan kalaisalta ja myönnän, että siinä on hieman sen tyyppinen vivahde. Milk & Honey suihkuvoide menee varmaankin myyntiin, kuten myös Loving Care suihkuvoide. Rajoitetun ajan myynnissä oli Milk & Honeyn vartalovoiteesta Festive Orchid Collection erikoisversio, jossa tuttua tuoksua on terästetty orkidealla.

Jännittävin uutuus on NovAge Advanced Skin Renewing Treatment ihonhoitokuuri, joka on 4 viikon hoitojakso. Kerran viikossa iholle laitetaan ensin kemiallinen kuorinta ja vaikutusajan jälkeen iholle levitetään neutraloiva neste. Syksyn kiireen, ja sen myötä huonon ihonhoidon ja syömisen, vuoksi ihoni todella kaipaa tätä ja tulen raportoimaan tulokset tietenkin myös blogiin.


Kampanjapalkintona oli läppärilaukku, mutta se lähtee eteenpäin, koska oma läppärini ei edes mahdu siihen. :D


Joululahjaksi sain yllättäen vain yhden kosmetiikkalahjan. Söpöön marmorikuvioituun pakkaukseen pakattu tuotesetti, pakkaus piti tosin heittää pois jo vanhempien luona, koska se ei mahtunut matkalaukkuun... Sen enempää en osaa kertoa, koska nuo eivät näytä olevan oikein minkään merkkisiä. Kynsilakoista tuo violetti näyttää kivalta ainakin. Laadun en tosin odota olevan päätä huimaava, mutta se selviää kokeilemalla. Jostain myös nappasin ilmaisnäytteet Doven shampoosta ja hoitoaineesta.


Siinä taisi suunnilleen kaikki olla tällä kertaa, instan puolella vielä on kuvat jokaisesta joulukalenterista tulleesta korusta. Se oli positiivinen yllätys koko kalenteri. Täyteen 50€ hintaan se ehkä olisi ollut pettymys, mutta poistomyynnin 10€ oli aivan passeli hinta sille. Monet koruista päätyvät käyttöön.

Saitteko jouluna kivoja kosmetiikkalahjoja?

4 kommenttia:

  1. Mie jätin tilaamatta kokonaan tuon Cherry Delightsin, kun nuuhkin sitä tuoksupallerosta. Olisi varmaan ollut paljon siedettävämpi pelkästään kirsikkana, eikä muiden lisukkeiden kera :D

    Mie tykästyin tuohon Optimalsin seerumiin, tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisin kans jättäny tilaamatta jos oisin tienny. Mulle ei kuvastoja tuu kotiin kun ne menee vanhempieni luokse(asiakkaat jäi muuttaessa vanhalle paikkakunnalle ja hoidan tätä äidin kanssa tälleen yhdessä etänä). Oli kyllä karmea järkytys kun haistoin ja tosiaan pelkkä kirsikka ois ollu paras vaihtoehto ilman mitään muita tuoksuja. Näissä jalkavoiteissa aina puskee läpi kamalasti se mentholin tuoksu, kuten siinä mansikka-raparperissakin se mentholi peitti kaiken alleen. :(

      Poista
    2. Joo! Se mentholi oikein pistää nenään.. Taisi kyllä olla siinä Kiivi -versiossa sama ongelma, harmi.

      Poista
  2. Kiivissä oli joo sama ja samoin viime kesän mansikka-raparperissa ei juurikaan sitä varsinaista tuoksua haistanut. Kai se mentholi katsotaan viilentäväksi, mutta minusta se ei olisi kyllä tarpeellinen noissa tuotteissa. Kirsikassa myös se neilikka on jotenkin tosi huono yhdistelmä kirsikan kanssa. En tiedä kuka noi on haistellut ja päästänyt läpi tuotantoon :D

    VastaaPoista