15. toukokuuta 2013

Loppuneita

Blogissa on nyt ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina ja pahoittelen sitä. Koulussa on kauhea kiire ja kaikki muutkin hommat kasaantuu päälle niin ei vaan päivässä ole tarpeeksi tunteja. Blogin hiljaisuus tulee uniinkin kun näin yhtenä yönä unta, että blogin kaksi lukijaa oli lähtenyt harvemman postausvälin takia :D No mutta kyllä se tuossa kesän alussa sitten helpottaa kun saa tuon koulun pois vaivoista.

Loppuneitakin on kerääntynyt jonkin verran ja tässä joitakin niistä.


Gunry Home Spa Facial Scrub Aloe Vera & Chamomile loppui onneksi lopultakin. Se on pyörinyt vaikka miten pitkään avonaisena, koska en vain tykkää siitä yhtään. Tuoksu on paha, teollinen joku Aloe Veran tyyppinen tuoksu kai olevinaan, mutta ei oikeastaan haise miltään tunnistettavalta. Tunkkainen ja inhottava. Tunkkainen on itse kuorintakin. Voide on todella paksua ja se ei leviä iholle sitten millään. Kuorivia rakeita on tosi vähän ja ne ovat isoja. Rakeita ei voiteen paksun koostumuksen takia saa liikkeelle sitten millään, joten kuorintateho on olematon. Hirmu vaikea huuhdella pois ja iholle jää sellainen vähän vahamainen kerros. Maailman huonoimman kuorinnan tittelin annan kyllä tälle.



 Meikkituotteista loppui viimeinkin puuteri. Oriflame Beauty Matte Control Pressed Powder sävyssä Light/Medium oli todella riittoisa ja pitkäkestoinen puuteri vaikka käytin sitä lähes päivittäin. Sisältää mineraalizeoliittia, joka pitää ihon himmeänä ja puuteri on Oriflamen kahdesta rasvaisen ihon puuterista suunnattu aikuisille, toinen on suunnattu nuorille ja sellainen odottaa kaapissa käyttöä. Pikaisesti testasin senkin, mutta tämä loppuun käytetty oli paljon parempi, joten otin sen käyttöön ensin. Puuterissa on aluksi tosi voimakas kukkaistuoksu, mikä vähän häiritsi ainakin minua, mutta iholla se ei kauan tuoksunut ja rasiastakin katosi käytön myötä vähitellen. Sävy oli juuri sopiva iholleni ja siveltimellä levitettynä antoi luonnollisen hehkuvan pinnan, ei kakkumaista tai tukkoon puuteroitua. Iho pysyi pääosin kiillottomana koko päivän, nenä ja posket hieman kiiltelivät, mutta tähän mennessä kokeilemistani puutereista tämä on pitänyt kiillon kurissa parhaiten. Jos kaapissa ei olisi lukuisia puutereita odottamassa käyttöä, ostaisin heti uuden tällaisen.


Erisan käsidesikin oli ikuisuustuote, koska en nykyään käytä paljon käsidesejä kun opiskelen. Töissä ollessa niitä meni enemmän. Tämä oli sellainen aika tavallinen käsidesi. Siihen ei ollut lisätty mitään tuoksua ja kuivatti käsiä aika paljon. Pumppupullo on ihan kätevä vaikken sitä käyttänytkään, koska täytin aina sellaisen pikkuisen käsidesipullon tällä niin sain sen sitten laukkuun mukaani. Uutta näin isoa pulloa en kyllä osta, mutta onneksi varastossa on 5 pikkuruista pulloa ja niissä on kivoja tuoksujakin. Nyt kun tuo iso on käytetty niin viimeinkin pääsen käyttämään niitä. Jee :)


 Kotioloissa käytin Oriflamen Nature Secrets Mint & Raspberry roll-onia. Tuoksu on pirteän aidon vadelmainen eikä mikään teollinen ylimakea. Tuoksuu ihan tuoreille vadelmille ja siitä tuli kivoja muistoja mieleen. Deodorantti oli aika hidas kuivumaan, mutta ei tahrannut. Kotioloissa pitikin täysin koko päivän, muualla kuin kotona tuskin olisi pitänyt, koska tähän mennessä Rexonan Maximum Protection on ainoa joka on pitänyt julkisilla paikoilla. Kuula on ihanan iso ja purkkia voi säilyttää ylösalaisin tasaisen korkkinsa vuoksi ja symmetrisen muotonsa ansiosta se ei kaatuile. Ison kuulan takia dödöä tulee kyllä aika reilusti kerralla, joka osittain varmaan aiheuttaa tuon hitaan kuivumisen ja siksi myös dödö loppuu aika nopeasti.

 Näytteitä käytin kolme

Hiustuotteista Garnier Body & Volume Volume Booster -hoitoaineen, joka on vahvistava ja sisältää hedelmäuutteen ainesosia ja ravintoaineita, jotka vaikuttavat syvälle hiuksen ytimeen antaen tuuheutta. Lupaa myös tehdä hiuksista 2 kertaa kestävämmät ja 3 kertaa sileämmät. Pelkän näytteen avulla en tietenkään pitempiaikaisista vaikutuksista voi mitään sanoa, mutta noin kertakäytön perusteella vaikutti ihan hyvältä hoitoaineelta. Tuoksu on Garnierin shampoiden ja hoitoaineiden tapaan hyvä. Herkullisen hedelmäinen ja tuoksuu ihan eräiltä irtokarkeilta, mutta en nyt saa päähäni miksikä niitä sanotaan. Kuitenkin niitä sellaisia pikkuisia vihreitä, keltaisia ja punaisia nappuloita. Hiuksiin hoitoainetta upposi todella paljon, koska tuntui, että aine vain katosi hiuksiin. Siksi koko pussin sisältö meni kerralla vaikka normaalisti olisi riittänyt ehkä puolet siitä. Hoitoaine oli myös tosi löysää ja meinasi karata lattialle ennen kuin ehti hiuksiin asti. Yleensä tällaiset lirut eivät hoida hiuksiani tarpeeksi, mutta yllätyksekseni hoitoaine teki hiuksista takuttomat, kevyen tuntuiset ja silkinsileät.

Kasvovoidenäytteitä käytin kaksi. Ensin arvonnasta voittamani Avon Anew Vitale päivävoiteen. Sitten Vichy Neovadiol Gf -päivävoiteen. Molemmat ovat iholleni sopimattomia monellakin tapaa. Avonin voide on 25-30 -vuotiaille ja Vichyn voide yli 50 vuotiaille. Näytteet kun kuitenkin sain niin käytinpähän pois. Molemmat olivat tosi paksuja ja täyteläisiä voiteita eivätkä meinanneet imeytyä ihooni millään ja ihoon jäi tahmea kalvo sekä iho kiilteli tosi pitkään. Molemmat myös haisivat pahalta. Avonin voide ehkä vähän siedettävämmältä, teollisen kukkaiselta, vähän hedelmäisyyttäkin mukana. Vichy haisi taas sellaiselta mitä apteekkituotteelta odottaisikin, hyvin vaikeasti kuvailtava, pistävä ja tunkkainen teollinen ja sairaalamainen tuoksu.


 Lähtöpassit sai myös kaksi huulirasvaa kun niitä on kertynyt aika paljon liikaa tuonne pyörimään. Näitä kahta tuskin ikinä käyttäisin. Constance Carrollin Glitzy sai lähdöt koostumuksensa takia. Se vaikutti lähes kaikin puolin kivalta, kohtuullisesti kosteuttava ja siinä on eriväristä pientä glitteriä. Mutta koostumus on aivan hirveä, se levittyy huulille huonosti ja jää rakeiseksi, kuin olisi jotain huulikuorintaa huulilla. Urhoollisesti käytin kotona sitä noin puolet, mutta en vain tykkää yhtään niin saa mennä roskiin. Merkiltä mulla on vielä Strawberry -huulirasvakin ja se nyt sai toistaiseksi jäädä, koska sen koostumus ei ole aivan näin rakeinen kun siinä ei ole glitteriä.

Dovea en ole pitkään aikaan käyttänyt, mutta mitä muistan niin se kosteutti tosi huonosti ja oli hirmu kovaa ja vaikeasti levittyvää. En tiedä edes miksi se on mulla vielä kun se tippui joskus vesilammikkoon. Vaikka sisälle ei mennytkään vettä ja olisi varmaan ihan käyttökelpoista niin silti jotenkin en vaan pysty käyttämään sitä vesilammikossa pyörimisen jälkeen.


Ei loppuneita ilman uusia tulokkaita. Tosin hillitsin itseni tosi hyvin tai sitten olen vielä sairas kun kävin Seppälässä, Halpa-Hallissa ja Tokmannissa ja niistä kaikista ostin vain tämän yhden ainoan. Seppälästä en ostanut mitään enkä Tokmannista, jotenkin ei yhtään kiinnostanut vaatteet eikä edes kosmetiikka vaikka Seppälässäkin kävin viimeksi joskus joulun aikoihin. Uusia kynsilakkoja oli ja vaikka mitä tarjouksia, mutta kävelin vaan ympäriinsä eikä mikään kiinnittänyt huomiotani. Ainoastaan etsin niitä Wettiksen Megalast -huulilakkoja, vai mitä nyt ovatkaan, mutta ei niitä ollut.

Mainoksen uhrina halusin Halpa-Hallista ostaa kokeiluun tämän. Etenkin kun nyt on niin kiire ja en oikein jaksa enää sitten illalla panostaa ihonhoitoon ja vartalon iho jää kokonaan kosteuttamatta. Jospa Nivean In-Shower Body Lotion ratkaisisi tuon ongelmani ja kosteuttaisi hyvin. Muutenkin jännä idea Nivealta tehdä ihonhoitoaine(vaikka kosteusvoiteethan ovat ihonhoitoaineita, mutta niitä ei markkinoida conditionerin nimellä). Vaikka toisaalta ihme kun kukaan ei ennen ole sitä keksinyt, hiuksillekin on shampoo ja hoitoaine niin miksei sitten ihollekin. Onkohan seuraava keksintö sitten vartalonaamio... Tästä kirjoittelen juttua sitten kunhan käytän sitä ensin jonkin aikaa.

2 kommenttia:

  1. Kyllä vartalonaamiota käytetään esim. hoitoloissa, ja on niitä itsellänikin ollut. :) Parhaillaan mulla on avattuna sellainen mutanaamio vartalolle, se on todella notkeaa, puhdistavaa ja yllättävää kyllä, myös kosteuttavaa. Lumenellakin oli jo joskus vuosia sitten Sauna Spa -linjan vartalonaamio. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin nuo vartalonaamiot on sitten menneet multa kokonaan ohi näköjään. Pitääkin tutkia asiaa :)

      Poista