21. joulukuuta 2013

All about My Hair

Tähän haasteeseen ei mua kukaan haastanut kuten ei noihin muihinkaan mitä nyt joulun aikoihin julkaisen, mutta teen ne silti. :D Ensimmäisenä kysymyksiä hiuksista.


1. Milloin muutit hiusmalliasi ensimmäisen kerran?
Hiukseni olivat lähes koko lapsuuteni pitkät, mutta joskus, olisiko noin 10 vuotiaana, leikkasin ne polkkapituiseksi. Se oli tähän asti ainoa hairahdus lyhyempään malliin, sen jälkeen ne taas ovat olleet pitkät aina tähän päivään asti.

2. Milloin värjäsit tai raidoitit hiuksiasi ensimmäisen kerran?
Sekin oli joskus tuossa 10 ikävuoden jälkeen ja raidat olivat vaaleita. Pari vuotta sen jälkeen laitoin vielä vaaleita ja tummia raitoja yhtä aikaa, sitten myöhemmin alkoikin koulukiusaaminen ja jämähdin perustylsään hiustyyliin ja muutenkin vaatetuksen ja muun suhteen. En uskaltanut kokeilla mitään uutta kun sille kuitenkin naurettaisiin. Vasta lukion jälkeen kun pääsin pois koulumaailmasta, uskalsin muuttaa hius- ja pukeutumistyylini.


3. Hiustuote, jota ilman et voisi elää?
Jos nyt ajattelee, mitä tuotetta ilman ei oikeasti pärjäisi niin kyllä se varmasti on shampoo. Puhtaat hiukset kun ovat mielestäni aika lailla kaiken hiuksiin liittyvän perusta.

4. Hiustuote, jonka ostoa kadut?
Varmaan hiuslakat, suurimman osan olen saanut ilmaiseksi, muutaman ostanut ja ei niitä tule käytettyä kuin ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan. Hiusteni malli on tarkoituksella Wash&Go -tyyppinen enkä kyllä edes osaa laittaa hiuksiani mitenkään. Yrittänyt kyllä olen vaikka mitä :D No osaan mä sentään yhden superyksinkertaisen ponnarikampauksen tehdä...

5. Millaisiksi haluaisit värjätä hiuksesi?
Ihailen suuresti kauniin punaisia hiuksia, mutta minkäs teet kun omaan ihonsävyyn ei punainen vain sovi. Amerikkalainen sukulaisenikin sanoi kerran, että mulla on hyvän väriset hiukset, älä värjää niitä. Mutta jos värjäät niin älä ainakaan punaiseksi. Joten kai se on uskottava.

6. Minkä hiustenhoitotuotteen haluaisit hankkia?
Kevin Murphyn Shimmer Bug on ollut haaveissani jo siitä asti kun siitä luin ekan kerran.


7. Hiustuote, joka ei toiminut hiuksillasi?
Onhan niitä ollut monia. Kuivashampoita, jotka eivät puhdista/kohota tarpeeksi tai jättävät valkoista hiuksiin, shampoita, jotka lähmäävät... listaa voisi jatkaa. Mutta jos nyt yksi pitää mainita, niin hiuspuuterin kanssa en ole koskaan tullut juttuun yhtään. Se teki hiuksistani vain kovan "laatan", kohotti kyllä, mutta tuntui hirveältä.

8. Mitä mieltä olet hiustenpidennyksistä?
Varmasti mahtavia niille, jotka niiden kanssa jaksavat pelata. Omaan makuuni niissä on liikaa vaivaa ja taitavat maksaakin jonkin verran +niiden ylläpito jos ei käytä klipsejä. Omat hiukset riittävät mulle.

9. Hiustenhoitosääntö, jota hyvin harvoin noudatat?
Älä harjaa märkiä hiuksia. Hiukseni ovat usein sen verran takussa päälaelta suihkun jälkeen, että jos annan niiden kuivaa ennen kuin harjaan ne niin ne sojottavat jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan tosi pörröisen näköisenä eikä niihin oikein tepsi siinä vaiheessa mikään muotoilutuote. Toinen on se, että hiukset pitäisi suihkun päätteeksi huuhdella kylmällä vedellä. Rakastan kuumia suihkuja, joten ei vaan pysty.


10. Käytätkö vitamiineja hiustesi kunnon parantamiseksi? Ovatko ne auttaneet?
En suoranaisesti. Syön kyllä näitä ja näitä lähes päivittäin jos muistan ja jaksan, mutta nekin ovat vain noin yleiseen hyvinvointiin.

11. Kuka on hiusidolisi?
Mulla ei varsinaisesti hiusidolia ole, mutta Jennifer Love Hewittin hiuksia olen aina ihaillut etenkin Ghost Whisperer ja Client List sarjoissa (ja jälkimmäisessä myös elokuvassa). Kunpa vain osaisi itsekin laittaa hiuksensa sillä tavalla.

2 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä kiva! Mieki saatan tehä jos saan aikaseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva tehdä ja myös kiva lukea, joten siitä vaan tekemään :)

      Poista