19. tammikuuta 2014

Samettinen silmänympärysvoide

Tänä talvena huomasin ensimmäistä kertaa, että silmänympärykseni ovat kuivemmat kuin ennen ja tavallisesti käyttämäni kevyt silmänympärysvoide ei enää riittänytkään. Onneksi kaapista löytyi arvonnasta voittamani Avonin Anew Vitale Eye Gel Cream.


Voide on tarkoitettu yli 25 -vuotiaille, mutta otin sen kuitenkin käyttöön vaikka täytänkin tänä vuonna vasta 23. Voiteen luvataan olevan sametinsileä, kosteuttava ja nopeasti imeytyvä. Se ei tuki huokosia tai tee ihosta kiiltävää. Tuoksun sanotaan olevan kukkaishedelmäinen.

Pakkaus on hempeän vaaleanpunainen ja hopeinen korkki tuo siihen arvokkuutta. Voide on melko ohutta, mutta ei valuvaa. En kuitenkaan sanoisi sitä geelimäiseksi. Tuoksua ei ole juuri lainkaan, ihan läheltä tuubista haistettuna tuoksuu ihan hento makea tuoksu, mutta sitä ei kyllä levitettäessä huomaa lainkaan.


Kosteuttava voide todellakin on, sillä saa helpotuksen suihkun jälkeen kiristävälle silmänympärysiholle. Voide on helppo levittää ja suurin osa siitä imeytyy välittömästi. Ihon pinta jää samettisen pehmeäksi sekä mataksi ja sellainen samettinen pintakerros jää iholle pitkäksi aikaa. Sen takia en suosittelisi voidetta meikin alle vaan vain iltaisin käytettäväksi. Aamuun mennessä loppukin on imeytynyt ja iho tuntuu hyvin kosteutetulta.

Viime aikoina yöuneni ovat myös jääneet jostain syystä tosi vähäisiksi ja näytänkin välillä aika zombilta aamuisin, mutta voiteen käyttöönoton jälkeen vähitellen silmänalusten tummuus väheni jonkin verran ja muutenkin näytin pirteämmältä.


Juurikaan mitään tietoa en netistä löytänyt voiteelle edes englanniksi, vain yhden arvostelun Youtubesta, mutta tyttö siinä puhui niiiiin epäselvästi ja taustalla pauhasi ärsyttävä musiikki, etten saanut selvää kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Enkä valitettavasti löytänyt inciäkään tai sitä, että myydäänkö tätä vielä. Huuto.netissä näytti kuitenkin olevan myynnissä ainakin. Omiin suosikkeihin tämä kuitenkin nousi ehdottomasti näin talviajaksi. Kesällä voide luultavasti on ihan liian kosteuttavaa.

6 kommenttia:

  1. Tosi kivan simppeli, mutta kaunis pakkaus. Sy-voiteet on kyllä ihan must, olisi itse vaan pitänyt aikoinaan alkaa käyttää niitä kaksikymppisenä, eikä vasta kolmekymppisenä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mä nimenomaan kosmetiikkablogien aivopesemänä aloin käyttämään sy-voiteita jo hyvissä ajoin :D Mutta ehkä kulunut sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pätee tässäkin. Äiti tosin alkoi käyttää sy-voiteita vasta 50 täytettyään kun annoin tarkoituksella lahjaksi yhden voiteen sen jälkeen kun äiti valitti silmäpusseja :D

      Poista
  2. On myynnissä Avonilla edelleen, näytti olevan meneillään olevassa 1.jaksossa ja seuraavassa 2.jaksossa hintaan 13e :).
    Yleisesti ottaen mitä oon kuullut juttua näistä kaikista Anew-tuotteista, niin ne on hoitavampia ja kosteuttavampia kuin muut Avonin voiteet.
    Ja ikämerkinnöistä ei sinällään tarvitse välittää kovin paljoa, ihon tarpeiden mukaan näitä voi käyttää ja onpahan meijän aluemyyntipäällikkö suositellut myös Anew Ultimate 7S-sarjan seerumitippojakin, vaikka se sarja on tarkoitettu 45+ ikäisille eikä hän itsekään ole tuota ikää vielä saavuttanut :). Ne ovat vaan sitten huomattavasti hoitavampia :). En tosin ehkä itse vielä sitä käyttäisi, ehkä sitten kun oon 30:n "pahemmalla" puolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että on myynnissä, voisi hamstrata melkein lisääkin ensi talveksi ;) Noita ikämerkintöjä oon yrittänyt aina suunnilleen noudattaa kun jotkut varoittelevat anti-age tuotteiden venyttävän ihoa ja että niistä tulee helposti epäpuhtauksia sun muuta, mutta tämän kohdalla olen vain pari vuotta "alaikäinen" niin tuskin siitä haittaa on :)

      Poista
  3. Minullakin on toi, ja täytän tänä vuonna 24... rakastan tätä sy-voidetta ja käytän aamuin illoin. Olen suositellut kaikille koska se jopa kiinteyttää roikkuvia silmäluomiani. Harmi ettei netistä löydä muitten arvosteluja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin tästä kyllä paljon ja pitäisikin ostaa uusi tässä joskus

      Poista