16. helmikuuta 2014

Max Factor Whipped Creme Foundation

Jonkun lehden välissä, olisko ollut Trendi, tuli jokin aika sitten näyte Max Factorin Whipped Creme Foundationista. Se lojui näytteiden seassa jonkin aikaa, kunnes päätin kokeilla sitä. Epäilykseni olivat aika suuret, koska muistissani on vielä kauhukokemukset L'Orealin Matte Morphosesta, joka oli ihollani aivan kauhea.


Sävy jonka sain oli 55 Beige ja nimen perusteella se kuulosti liian tummalta, koska yleensä melkein kaikki markettimeikkivoiteet ovat liian tummia. Yllättäen sävy olikin aika sopiva.


Voide ei tuoksunut juuri miltään ja oli koostumukseltaan paksuhkoa, mutta kuitenkin kevyttä. Iholle se levittyi helposti, mutta oli vaikea saada tasaiseksi, koska se oli aikamoisen liukasta. Ensin voide jätti ihon aika kiiltäväksi ja ajattelin jo ettei tämä tule toimimaan. Mutta pian se asettuikin iholle niin mattaiseksi, ettei puuteria olisi välttämättä tarvinut.

Mattaisuudesta huolimatta meikkivoide ei kuivattanut, pintakuiva ihoni kiristeli ennen meikkivoiteen laittoa, mutta meikkivoide kosteutti ihoa sen verran, että kiristely lakkasi. Ihan varmuuden vuoksi laitoin päälle vielä puuteria(Oriflame Beauty Studio Artist Loose Powder), koska jossain vaiheessa rasvainen ihoni alkaa kuitenkin puskemaan kiiltoa läpi. Meikkipohja pysyikin hyvänä tuntikausia, loppupäivästä kiiltoa alkoi tulemaan läpi, mutta minun ihollani meikkivoide on erittäin hyvä jos se pysyy kiillottomana edes muutaman tunnin.


Sitten niihin kuviin. Ihoni on tällä hetkellä yllättävän ongelmaton, isompia finnejä ei ole ollut pitkiin aikoihin, tosin tietysti tänä aamuna ilmestyi yksi juuri siihen kuvattavaan poskeen ja leukaan toinen. Iho kyllä punoittaa päivästä riippuen enemmän tai vähemmän.

Vasemmalta alkaen, ilman meikkiä, Whipped Creme, Whipped Creme +puuteri


Peittokyky oli yllättävän hyvä voiteen keveydestä huolimatta. Nenänpielet ja silmänaluset olisivat kaivanneet ehkä vähän peitevoidetta, mutta niitä harva meikkivoide pystyy peittämään muutenkaan.

Voide oli riittoisaakin, koska pussista riittää vielä toiseenkin käyttökertaan, etenkin kun tällä kertaa olin viisas ja en avannut pussia kokonaan. Hyväksikäytin Siamese Lipstick -blogista löytämääni ohjetta eli tein neulalla pikkuisen reiän näytepussiin ja puristin voidetta ulos sieltä. Näin ylijäänyt näyte pysyy hyvänä myöhempää käyttöä varten.


Kokonaisuudessaan hyvin positiivinen yllätys ja tykkäsin voiteesta niin paljon, että harkitsen kyllä vakavasti sen ostamista itselleni. Hintakin on sopiva, voiteen saa noin 16,90€ hintaan.

2 kommenttia:

  1. Itse olin tykästynyt merkin Xperience-meikkivoiteeseen, mutta sitä ei enää tunnu löytyvän mistään. Kai sitten kokeilen tätä, kun uuden meikkivoiteen aika koittaa.
    Kiitos kasvokuvista, voiteen peittokyky on näköjään suurin piirtein samaa luokkaa tässäkin voiteessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikaupoista näytti vielä tässä vaiheessa Xperienceä löytyvän, ainakin Sokoksen nettikaupassa ja Nellyllä. :) Mutta voin kyllä suositella kokeilemaan tätäkin jos haluaa vaihtelua ja kiva jos postauksesta oli apua :)

      Poista