24. maaliskuuta 2014

Jane Iredale -huulimeikki

Kun kerran aloitettiin viime viikolla tuolla muinaismuistolinjalla niin palataan muutama vuosi taaksepäin ja ylioppilasjuhlameikkiini. Tarkemmin määriteltynä huuliin. Silloin en mielestäni osannut meikata tarpeeksi hyvin ja ihonikin oli paljon huonommassa kunnossa. Päädyin siis varaamaan kauneushoitolaan ajan juhlameikkiin.

Soitin kauneushoitolaan ja varasin ajan, sain saman tien ajan myös koemeikkiin. Koko hommasta tulikin aika rumba, koska ihoni oli aivan kauhea ja siksi kosmetologi suositteli kasvohoitoa juhlaa varten. Varasin siihenkin ajan ja kasvohoito oli kyllä ihana. Hoito toteutettiin Exuviance -tuotteilla ja siihen kuului ainakin jonkinlainen kemiallinen kuorinta, koska se poltteli ja kirveli niin maan perusteellisesti. Mutta ihosta tuli todella hyvä ja aivan eri tuntuinen. Pysyvämpiä tuloksia olisi tullut kuudella käyntikerralla, mutta se olisi maksanut 300€. Ja sen jälkeen vielä ylläpitokäynnit säännöllisesti.

Itse meikki juhlapäivänä toteutettiin kokonaan Jane Iredale -meikeillä, jotka ovat tulleet blogeissa suuremmin esille vasta ihan viime kuukausina(tuli kyllä sellainen "I was cool before it was cool" -olo :D ). Kokonaisuutena olin tyytyväinen meikkiin ja mineraalipohja kesti hyvänä koko päivän. Ostaisin itsellenikin jos se ei olisi niin kallis, taisi maksaa 76€ silloin, nykypäivän hintoja en tiedä(en huulimeikkiä lukuunottamatta tiedä yhtään minkä nimisiä tuotteita naamaani lätkittiin). Huulituotteet ostin/sain myös itselleni, joten tässäpä ne.

Silmämeikkini oli melko näyttävä, alun perin siitä piti tulla melko tumma ruskea, mutta lopussa kosmetologi vielä halusi laittaa mukaan tummansinistä. Siksi huulimeikki haluttiin pitää hillitympänä. Sävymaailma pidettiin aika ruskeana tässäkin.


Lähtökohta oli tietenkin paljaat huulet.


Niihin laitettiin ensimmäisenä rajaus, ei vain reunoille vaan koko alue väritettiin.


Rajauskynänä toimi Jane Iredale Lip Definer sävyssä Spice. Hyvin pigmenttiä sisältävä rajauskynä on juuri sopivan  kermaisen pehmeä, liukuu huulilla nätisti, mutta on samalla aika kuivattava. Pidän kynän melko nudesta sävystä. Sain kynän lahjaksi kosmetologilta meikin teon jälkeen. Hinta on noin 12€.


Rajauskynän päälle ei laitettu huulipunaa, vaan ainoastaan huulikiilto.


Meikissä käytetyn huulikiillon ostin itselleni, jotta voin lisäillä sitä päivän mittaan. Se on kallein ikinä ostamani huulikiilto, hinnaltaan noin 40 euroa. Jane Iredale PureGloss sisältää inkivääriä, joka täyteläistää ja minttua, joka viilentää. Siinä on myös hoitavina ainesosina vihreän teen uutetta ja jojobaöljyä, antioksidantteina viinirypäleen siemenuutetta ja granaattiomenan uutetta.

Sävykseni valittiin Hazelnut, joka on ruskea kultaisella, melko isokokoisella shimmerillä. Huulilla PureGloss on aika tahmainen ja kerää kaikki hiukset mitä eteen sattuu tulemaan. Kihelmöi ensimmäiset minuutit huulilla, mutta muuten tahmaisuutta lukuunottamatta melko kevyt huulilla. Applikaattori vain on pieni ja tuubista tulee kerralla hyvin vähän kiiltoa mukaan. Applikaattoria joutuu dippaamaan sellaiset 3-4 kertaa. Tuoksuu hammastahnalta vähän puisella vivahteella, mutta haju haihtuu onneksi pian. Kosteuttaakin hyvin, koska rajauskynän jättämä kuivan kiristävä tunne on poissa. Huulilla kiilto kestää erinomaisesti jos ei syö tai juo. Juhlissa lisäilin kiiltoa pariin otteeseen syömisen jälkeen.



2 kommenttia: