12. joulukuuta 2014

TBS Joulukalenteri, luukku 12


Luukku 12


Puolessavälissä mennään, tähän asti kalenteri on ollut vähän pettymys. Mansikkakäsivoide on ainoa, jonka olisin ehkä ostanut itse, mutta eri tuoksuisena kyllä. Ja ehkä Frosted Cranberry -suihkugeeli myös, mutta muita tuskin olisin ikinä ostanut itse. Tosin, kalenterin halusinkin vähän sillä periaatteella, että olisin päässyt kokeilemaan tuotteita, joita en harkitsisi ostavanikaan muuten. Mutta tähän asti tulleissa on liian paljon keskenään samankaltaisia tuotteita.


Tänään yksi sellainen liittyi listan jatkoksi eli sieltä tuli taas Shimmer Lotion, tuoksuna se eilen ennustamani Glazed Apple. Shimmer Lotion ei kauhean mieluinen ole, koska siitä jää iholle aika reippaasti shimmeriä. Olisi tullut ennemmin vaikka body butterin minikoko, koska niitä niin kehutaan.

Partylitestä tuli Golden Birch, jonka tuoksua en nyt vähän nuhaisena oikein osaa arvioida sen tarkemmin, mutta makean puiselta se tuoksuu. Sitä kuvaillaan näin "a blend of woods and spice mingled with a touch of smoky air."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti