26. tammikuuta 2015

Oriflame IlluSkin


Oriflamen The ONE IlluSkin on siitä harvinainen meikkisarja, että se on kerännyt kehuja blogeissa paljon. Oriflame on joskus ollut bloggaajien keskuudessa vähän aliarvostettu merkki mielestäni, mutta tässä vuoden sisällä olen positiivisesti yllättynyt, miten paljon sitä on kehuttu isoimmissakin kosmetiikkablogeissa.

Koska Illuskin meikkivoide on ollut kehujen kohteena niin paljon, piti minunkin tietysti edustajana kokeilla sitä. Ensin näytteenä ja ihastuin siihen, joten tilasin täysikokoisen jokin aika sitten. Sarjan puuterilla ja minulla on pidempi yhteinen taival, sen ostin demona viime vuoden huhtikuussa.


IlluSkin  Foundation on pakattu lasiseen pumppupulloon, mikä on edistystä. Ennen näitä The ONE aikoja, kaikki meikkivoiteet olivat muovipulloissa, mutta nyt iso osa on siirretty lasipulloihin. Entisessä elämässään IlluSkin oli Studio Artist -sarja, josta en koskaan kokeillut muuten kuin loistavan irtopuuterin ja voideposkipunien merkeissä.

Meikkivoide lupaa olla heleyttävä ja sisältää hohtohiukkasia, jotka tasoittavat ihon väriä. Lisäksi siinä on suojakerroin 20. Sävyjä löytyy 6 kappaletta ja Oriflame pohjoismaalaisena merkkinä panostaa erityisesti vaaleisiin sävyihin, joten meille suomalaisillekin löytyy varmasti sopiva sävy. Oma sävyni on aina Oriflamen meikkivoiteissa hyvin vaalea, punapohjainen Fair Nude, jota sopivampaa sävyä en ole miltään merkiltä löytänyt tähän mennessä.


Koostumus on kevyt ja meikkivoide tekee läpikuultavan lopputuloksen. Peittävämpää lopputulosta etsiville on tarjolla HG-meikkivoiteeni The ONE Everlasting Foundation, joka on merkin peittävin meikkivoide.

Voide on helppo levittää iholle ja saada tasaiseksi. Peittävyyttä halutessaan voidetta saa hyvin kerrostettua nätisti niille kohdille, jotka tarvitsevat enemmän peittoa. Ihosta tulee sellainen samettisen sileän näköinen ja todella hehkuva. Se, mitä morsiamet aina hakevat, sitä sisäistä hehkua.


IlluSkin Powder on nousemassa yhdeksi suosikeistani. Lähes loppuun asti käytetystä puuterista en sen saapuessa tajunnut ottaa kuvia, joten siitä on nyt vain tällaisia loppuun kaluttuja otoksia. Ajattelin silloin, että se on vain puuteri, en mä siitä juttua blogiin varmasti tee. Mutta se on niin hyvä, että toisin kävi.

Puuteri lupaa olla hienojakoinen ja sisältää samaa hehkua kuin meikkivoidekin ja sävyjä on valittavissa kolme, joista omani on Light.


Puuteri todella on hienojakoinen ja koostumukseltaan aika kova. Siten se kestää pitkään, kun se ei pöllyä ympäriinsä. Tuo pikkuisen sävyä iholle ja jättää ihon pinnan mataksi ja todella hehkuvaksi, etenkin kuvissa. Olen tykännyt käyttää sitä etenkin sävyttävien päivävoiteiden kanssa kevyenä meikkipohjana. Se tuo päivävoiteelle pikkuisen lisäsävyä ja saa pohjasta peittävämmän. Iho myös pysyy mattana pitkään.


Ihoni on tällä hetkellä omalla mittapuullani aika kivassa kunnossa. Tykkään talvesta, koska ihoni on silloin lähempänä normaalia kuin ongelmarasvaista. Iho ei juurikaan kiiltele, ei ole pahemmin näppyjä, pikkuisen punoitusta vain. Valittakaa vaan pakkasesta ja lumesta ja ties mistä, mutta mä rakastan sitä. :D


Illuskin peittää punoituksen yksinään mainiosti ja muutenkin tasoittaa ihon sävyä, näyttäen silti luonnolliselta. Kuin meikkiä ei olisikaan.


Puuteri vain päälle ja kuulas, kestävä meikkipohja on valmis. Ei tarvetta higlighterille.


IlluSkin-sarjaan kuuluu lisäksi vielä peitevoide, jota haluan ehdottomasti kokeilla sitten kun saan noita peitevoidevarastoja vähän pienemmiksi. Sarjassa on myös poskipuna-highlighterduo kolmessa eri sävyssä, mutta sitäkään en ole kokeillut, vaikka niitä myyntivarastossa on yksi ja aikaisemmin oli toinenkin, joka ostettiin. Mutta meikkivoide ja puuteri nousevat ehdottomasti HG-listalle.

Sarjaan on muutaman jakson päästä tulossa lisänä myös meikinpohjustusvoide, jota odotan innolla, koska Studio Artist -sarjassa sitä kehuttiin kovasti. Meinasin jo tilata sen, mutta onneksi näin, että uudistettu versio on tulossa tällä jaksolla ilmaisena demona.

Hinnat:
Meikkivoide 18,00€
Puuteri 17,00€

5 kommenttia:

  1. Tosi nätti jälkeä tekee tuo Illuskin Foundation. :)

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi Illuskin-fanittaja ilmoittautuu myös. Parhautta!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Osaatko sanoa miten nämä sävyt jakautuvat puna- ja keltapohjaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, aivan täysin varma en kaikista sävyistä voi olla ilman omakohtaista kokemusta, mutta swatchien perusteella päättelisin näin:

      Porcelain: Melko neutraali, mutta punaisen puolella
      Fair Nude: Keltapohjainen
      Nude Pink: Punapohjainen
      Light Ivory: Punapohjainen
      Natural Beige: Keltapohjainen
      Olive Beige: Melko neutraali

      Toivottavasti tuosta on apua ja jos tilaat edustajan kautta niin kannattaa pyytää vaikka näytettä ensin sävystä jos ei ole aivan varma :)

      Poista
    2. Kiitos, tästä oli apua!!!!!

      Poista