16. kesäkuuta 2015

High End vs. Budjetti: Clinique Stay Matte & Oriflame Matte Velvet

Kesän tullen meikkipohjani joutuu koville yltyneen rasvoittumisen takia ja osa meikkivoiteista jää suosiolla "kesälomalle", koska ne sulavat kasvoilta alta aikayksikön, vaikka talvella toimisivatkin kohtalaisesti. Tälle kesälle kuitenkin on kaksi uutta ehdokasta, toimisiko kumpikaan niistä? Korostan, että molemmissa arvioissa tuotteet on testattu ongelmarasvoittuvalla ihollani, joten tuotteet voivat toimia silti hyvin vähemmän rasvoittuvilla. Oma ihoni on rasvoittumisen suhteen aika siellä ääripäässä. Ja toki muutenkin jokaisen iho on yksilöllinen. Varoituksen sanana, että postaus on aika kasvokuvapitoinen.


Clinique Stay Matte

Stay Matte on ensimmäinen täysikokoinen selektiivisen kosmetiikan meikkivoiteeni, tosin selektiiviseksi melko edullinen. Se maksoi 36 euroa ja muuallakin hinta on sitä luokkaa. Valitsin vaaleimman Ivory-sävyn ja talvella sekin on vähän liian tumma, mutta kesällä varmasti sopiva. Näin alkukesästä sitä joutuu hieman häivyttelemään kaulalle, muttei paljon. Olemassa on neljä vielä vaaleampaakin sävyä ulkomailla, mutta mitäpäs niitä tänne suomeen, kalkkilaivan kapteenien maahan, tuomaan. Logiikka? Stay Matte ei sisällä suojakerrointa, joten alle on laitettava jokin aurinkosuojatuote.


Oriflame Matte Velvet

Edullisempaa vaihtoehtoa edustaa Oriflamen uusin meikkivoide. Vanha HG-meikkivoiteeni Matte Control uudistettuna. Normaalihinnallaan 18 euroa kustantavaa voidetta ei voi kalliiksi sanoa ja usein se on tarjouksessa Oriflamen tapaan. Ostin tosin ensin vain näytteen ja katsotaan sitten ostanko täysikokoista. Vanha versio oli luottotuotteeni, vaikkakin talvella aivan liian kuiva. Ainoa mistä en siinä pitänyt oli peittokyky. Ihoni oli silloin aika paljon huonommassa kunnossa ja se ei peittänyt punoitusta juurikaan, mutta pysyi mattana loistavasti. Katsotaan, onko peittokykyä yhtään lisätty. Sävy, jota testasin on Fair Nude eli toiseksi vaalein. Voiteessa on lisänä myös suojakerroin, mikä on rasvoittuvalle iholle hyvä juttu meikeissä, koska omalla ihollani eivät ainakaan mitkään kasvoaurinkovoiteet toimi. Ne ovat aivan liian rasvaisia.


Lähtötilanne

Päätin tällä kertaa vertailla voiteita vierekkäisin kuvin. Kaksi eri päivää ja niiden välillä hieman aikaa, joten kaksi eri kuvaa lähtötilanteestakin. Molemmissa on vähän kiiltoa ja toki ainainen punoitus. Pikkuisia näppyjäkin joissain kohdin.


Levitys

Molemmat meikkivoiteet levitettynä ilman puuteria.

Oriflamen voide on keskipaksua ja tuoksuu kevyen kukkaiselle, tuoksu onneksi häviää pian. Pieni määrä riittää isolle alueelle, mutta voide kuivuu hurjan nopeasti eli odotteluun ei ole aikaa. Yllättäen peittokyky on parantunut huimasti, enää ei punoitukset näy alta ja peitevoidetta ei tarvitsisi lähes ollenkaan. Silti voide tuntuu kevyeltä ja silkinsileältä. Jää pikkuisen kiiltävämmäksi kuin Clinique, mutta se talttuu kevyellä puuterihunnulla.

Clinique on helppo levittää ja pieni määrä riittää pitkälle. Yllätyin ensimmäisellä käyttökerralla heti oston jälkeen sen peittävyydestä. Sehän peittää lähes kaiken. Pinta jää hyvin mataksi, melkein ei tarvitsisi puuteria ollenkaan. Samalla se kuitenkin on hyvin kuulas ja hehkuva, ei sellainen eloton pakkelikerros. Ei kuiva niin nopeasti kuin Oriflame, mutta koostumus ei ole aivan tasainen. Välillä tuubista tulee vetisempää lirua. En mielelläni ravistelisi tuubia, jotta meikkivoiteen sekaan ei menisi hirveästi ilmaa.


Puuteri

Koska meikkini ei ilman puuteria kuitenkaan kestä kovin kauan, lisäsin molempiin väritöntä puuteria. Silmien alle laitoin myös vähän peiteainetta ja koska olin lähdössä oikeasti ihmisten ilmoille niin tein meikin muutenkin loppuun.

Kesto

Se tärkein, kuinka kauan meikkipohja kestää hyvänä. Testasin molempia meikkivoiteita saman ajan ja otin aikarajaksi keskiverron työpäivän eli 8 tuntia. Otin väliaikakuvat myös 2 ja 4 tunnin jälkeen. En välillä lisäillyt puuteria tai käyttänyt kasvopaperia, enkä muutenkaan korjaillut meikkiä mitenkään huulipunan lisäilyä lukuunottamatta. Kuvauspäiviksi valitsin samankaltaiset päivät eli suhteellisen lämpimät ja aurinkoiset ja hoitelin asioita sen päivän ympäri kaupunkia.

2 tuntia


Oriflame: Ihan aavistuksen verran kiiltoa tullut poskille, nenään ja otsaan, muttei häiritsevän paljoa. Lähinnä vastaa sellaista dewy-ihoa, jolle en mitään hyvää suomennosta oikein keksinyt. Tuonkin saisi puuteripapereilla korjattua helposti, koska meikkivoide ei ole liejuuntunut.

Clinique: Kiiltoa tullut myös läpi jonkin verran, mutta ei taaskaan kovin pahasti, samalla tavalla kuin Oriflamen kohdalla. Ja tuo kiilto ei vielä häiritse minua, sekä se olisi helposti korjattavissa.

4 tuntia


Oriflame: Kiilto on lisääntynyt runsaasti, ilma on jotenkin tukalan painostava ja mulla on hirveän kuuma. Meikki alkaa näyttää sulaneelta, ei aivan liejuuntuneelta vielä, mutta ei kaukanakaan.

Clinique: Tässä alkaa sitten erot näkymään. Cliniquessa on edelleen se 2 tunnin kohdalla ollut kiilto, muttei se ole juurikaan lisääntynyt, eikä meikkipohja näytä niin sulaneelta. Ilma oli tuona päivänä myös sateinen ja painostava, sekä kaupasta tavaroita raahatessa tuli hirmu kuuma. Siihen nähden meikki on kestänyt loistavasti.

8 tuntia


Oriflame: Kiiltoa on tullut jonkin verran lisää ja meikkipohja on alkanut menemään vähän liejuisempaan suuntaan. 4 tunnin kohdalla meikkipohja oli ehkä vielä korjailtavissa, mutta tätä tuskin saisi korjattua enää kovin hyväksi. Eli siinä missä peittokyky on kasvanut, kesto on heikentynyt huomattavasti Matte Control-meikkivoiteen ajoilta.

Clinique: Hieman enemmän sulamista tapahtunut jo tähän mennessä, mutta vähemmän kuin Oriflamen voiteen kanssa ja meikki näyttää siistimmältä. Mutta meikki ei ole liejuuntunut ja edelleen olisi helposti korjattavissa.


Yhteenveto

Clinique
+Hyvä peittävyys
+Edullinen selektiiviseksi
+Riittoisaa
+Kohtalainen kesto
-Suppea sävyvalikoima suomessa
-Ei suojakerrointa
-Tuubipakkaus

Oriflame
+Suojakerroin
+Edullinen
+Hyvä sävyvalikoima
+Hyvä peittävyys
+Riittoisaa
-Heikko kestävyys iholla
-Tuubipakkaus

Kumpikaan ei täydellisesti kestä ihollani koko päivää ja usein päiväni ovat vielä pidempiä kuin tuo 8 tuntia. Clinique on kuitenkin tähän asti testaamistani parhaiten kestävä, mutta edelleen se koko päivän suht kiillottomana kestävä meikkivoide on hakusessa. Pari hyvää ehdokasta ehkä tilaan ulkomailta, koska niitä ei suomesta saa, mutta jakakaa kommenteissa omat rasvaiselle iholle soveltuvat meikkivoiteet, hintaluokka saa olla aivan mikä tahansa. Ehkä kokeilen jotain niistä seuraavaksi.

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen vertailu! Vaikka itsellä on ihan erilainen iho, tätä oli kiva lukea, koska sitten tietää neuvoa kaveria, jolla on rasvoittumisen kanssa myös ongelmia.

    VastaaPoista
  2. Rasvaihoisen kannattaa kyllä pulittaa selektiivinen hinta, on vaan valitettavasti paremmin toimivia kuin markettikama. Dewy-tyyppisistä peittävistä paras on minusta Lancomen Teint Idole Ultra (55€), lasisessa pumppupullossa. Suomessa vaalein sävy 010 on vähän outo/tummahko, mutta ulkomailta saa 005:takin. Keston ja peittävyyden puolesta paras on Joe Blascon Ultra base-vahanappi (yli 50€ tämäkin, mutta säännöllisesti alessa Sokoksella), josta saa erittäin vaaleitakin sävyjä, itselleni menee Alabaster. Tämä on sitten vähän pakkelimaisempi, muttei sula kyllä poiskaan, edes jumpassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, täytyy yrittää vaikka pyytää jos noista saisi näytteitä kun käy Sokoksella tai vastaavassa. Alan kyllä kallistua kokeilemaan noita selektiivisiä enemmän, kun tähän mennessä halvemman hintaluokan meikkivoiteista ei ole kunnolla pysyvää löytynyt. Ainakin Ultra Base kuulostaa hyvältä, koska tarvitsen samalla myös keston lisäksi sitä peittokykyä. :)

      Poista