5. helmikuuta 2016

Jääkynnet: Essence North Pole Princess

Joskus toisen roska on toisen aarre, kuten kulunut sanonta kuuluu. Näin oli tällä kertaa vähän erikoisemman lakan kanssa. Lueskelin blogeja ja Katarooman blogissa oli Essencen joulukalenterista tulleiden juttujen esittelyä. Niistä yksi lakka kiinnitti huomioni, North Pole Princess. Ihanan nimen innoittamana tutkin swatcheja Googlesta ja sain heti kaikkia ideoita, mitä lakalla voisi tehdä. Katarooma itse ei lakasta innostunut ja kommenteissa muutkin olivat esittäneet ei-niin-imartelevia mielipiteitä siitä. Joten päätin kirjoittaa sen sijaan positiivisen kommentin lakasta. Yllättäen ihana Katarooma sanoikin voivansa antaa lakan minulle. ^^


Lakka saapui postissa ja sen mukana oli hurjan iso kasa kynsidecaleita, niitä vilautin instan puolella jo eilen ja ne tulevat vielä sitten seuraavaan ostospostaukseen mukaan. Erittäin suuri kiitos vielä hänelle tätäkin kautta! Väänsin heti tänään North Pole Princessillä(jatkossa NPP) kynnet, joten keskitytään tässä niihin,


Kauempaa katsottuna NPP näyttää aika perinteiseltä päällyslakalta. Hieman maitomaisen samealta tosin. Lähempää katsottuna kuitenkin paljastuu, että se pitää sisällään hurjasti kirkkaita hex-hileitä. Se näyttää aivan lumisohjolta pullossa tai hilejuomalta. Yksinään lakka ei kynnellä näytä miltään, hileet eivät erotu ja lakalla ei tee siinä tarkoituksessa paljon mitään, kuten kommenteissakin silloin kerrottiin. Mutta hieman taiteellisempia kynsiä sillä keksii.

Nimittäin poimin hileitä dotting toolilla kynnen pinnalle ison kasan. Sivelin lakkaa meikkisienelle ja imeytin kirkkaan lakan siihen, jolloin jäljelle jäivät vain hileet. Imeytymisessä meni hetki, koska pohja on vähän jellymäinen. Siitä kuopaisin hileet dotting tooliin ja painelin kynnelle. Jätin pinnan tarkoituksella röpelöiseksi, jotta se olisi jäähilemäinen. Lopuksi vielä poimin yksittäisiä hileitä ja asettelin niitä sopiviin kohtiin. Alle olin tehnyt jo ranskalaisen manikyyrin, koska kuorin tuossa yksi päivä porkkanoita ja kynnet värjäytyivät kellertäväksi. Muut kynnet jätin vain ranskikseksi, koska mulla meni tuon yhden kynnen tekemiseen tunti! Kynnet eivät ole ne käytännöllisimmät, mutta tällaiseen pieneen lakoilla leikkimiseen ihan sopivat.




Suunnittelin tuossa lakkaa odotellessa toisetkin kynnet North Pole Pricessillä, ne tulette näkemään myöhemmin kun niiden tekeminen vaatii hieman hankintoja.

4 kommenttia: