2. helmikuuta 2016

Loppuneet Tammikuu


Tammikuun loppuneiden saldo oli mielestäni oikein hyvä. Sain ne joulukuussa roikkumaan jääneet purkinjämät pääosin käytettyä ja siten taas kosmetiikkavarastoja pienemmäksi. Kuten jo ostoksissa mainitsin niin harkitsen muuttoa ja olen katsellut asuntoja ja muuta aiheeseen liittyvää. joten jokainen purkki vähemmän roudattavaa on hyväksi.


Oriflame Nature Secrets Leave-In Treatment Elderflower & Apple
Tämäpäs kului nopeasti, juurihan sen vasta hankin. Käytin takkujen selvittelyssä suihkun jälkeen ja jos hiukset olivat turhan sähköiset aamuisin kuivana. Tuoksuu ihanalta ja on kevyt, mutta silti tehokas. Ei lähmää hiuksia, vaikka suihkuttelisi enemmänkin. Tilaan varmaan lisää joskus, mutta seuraavassa tilauksessa tulee CC-suihke hiuksille Oriflamelta demona(kyllä, luit oikein), joten se on seuraava kokeiltava.

Herbina MarjaSpa Tuuheuttava Kuivashampoo
Tästä tykkäsin aika paljon. Se toi sopivasti volyymiä hiuksiin, ei tehnyt hiuksista hirmuisen valkoisia ja tuoksukin oli ihan kiva. Loppuvaiheessa vähän aloin kyllästyä tuoksuun, makean marjaisa tuoksu oli myös voimakas, joten se oli usein vaikea saada sopimaan hajuveden kanssa yhteen, etteivät tuoksut riitele keskenään. Joskus ehkä voin ostaa uudelleen, mutta vähäksi aikaa sain tarpeekseni tuoksusta. Pieni pullo ei ei tosin ole kovin riittoisa.

Oriflame Eleo Conditioner
En hirveästi tykännyt, niin kovasti kuin olisinkin halunnut pitää tästä uudesta sarjasta. Tuoksussa on sellainen Eri-Keeperiä muistuttava vivahde, pakkaus on pieni ja hoitoteho on ihan jees -luokkaa. Saa sillä hiukset sileiksi, mutta parempiakin hoitoaineita olen käyttänyt. Ei kovin riittoisaa, koska pienen pakkauksen lisäksi sitä joutuu käyttämään kämmenellisen kerralla, että se tekee jotain. Pienempi määrä vain katoaa hiuksiin. Siihen nähden erittäin kallista(16€), joten vaatisi supertuloksia, että sen hinnan maksaisi. Eli ei jatkoon vaikka odotukset tälle sarjalle olivat kovat.

Garnier Respons Marvellous Nectar Caring Mask
Tosi hyvä! Nousee ehkä HG-listalle. Iso purkki on riittoisa, naamio on paksua ja täyteläistä, sitä riittää pieni määrä ja hoitoteho on hurjan hyvä. Naamio on silikoniton, joten siksi hoitoteho yllätti todella. Kaiken lisäksi naamio ei maksa juuri mitään. Markettien parhaimmistoa ja aion varmasti ostaa lisää joskus!


Oriflame Cucumber & Marigold Face Mist
Näistä kasvosuihkeista on jotenkin tullut mulle joku addiktio kun kotona ollessa tekisi mieli suihkia niitä monta kertaa päivässä. Siksi tämäkin kului aika nopeasti, kesällähän vasta sen ostin. Siitä voi päätellä, että tykkäsin. Sillä pelasti liian kuivaksi puuteroidun meikin, ravisteli itsensä hereille aamulla tai freesasi oloa päivän aikana muuten vaan. Kovilla pakkasilla jopa ongelmarasvainen ihoni oli kuiva, joten päivän aikana sain myös lisäkosteutta suihkeesta. Lisänä vielä kiva raikkaan kurkun tuoksu. Tilasin jo uuden, joten suihkiminen jatkuu pian, onkin ollut vaikea olla nämä pari viikkoa ilman.

Oriflame Swedish Spa Beauty Wonder Oil
Erittäin monikäyttöinen öljy, jolla on yhtä monta käyttötapaa kuin käyttäjiäkin. Omaani käytin ainakin jalkakylvyissä ja ennen hiusten pesua sellaisena naamion tyyppisenä eli uitin latvat ja pituudet kunnolla öljyssä ja annoin vaikuttaa puolesta tunnista tuntiin. Pullo neuvoo myös lisäämään heti suihkun jälkeen märälle iholle öljyä. Sitäkin kokeilin, mutta öljyt eivät oikein imeydy ihooni koskaan ja tuokin vain muuttui valkoiseksi nesteeksi. Hiuksissa toimi kuitenkin loistavasti. Se imeytyi hiuksiin saman tien ja ei siten valunut mihinkään ja pois pesemisen jälkeen hiukset olivat silkinsileät. Noissa hoidoissa oli kuitenkin oltava malttia, koska tuote helposti ylihoitaa hiukset jos käsittelyn tekee liian usein. Pari kertaa kävi niin ja latvoista tuli sellaiset jotenkin raskaat ja elottomat. Toimi loistavasti myös heikompitehoisiin hoitoaineisiin sekoitettuna tuomassa lisähoitavuutta. Ainoa mistä en tykkää on voimakas inkiväärinen tuoksu, joka ottaa vähän henkeen joskus. Riittoisaakin tuo on, se on ollut minulla käytössä vuosia. Siksi en tiedä haluanko uutta ihan heti, mutta ehkä joskus.

I Love... Strawberries & Cream Super Soft Hand Lotion
Kiva nopeasti imeytyvä ja aika kevyt voide. Juuri sopiva minulle siis, koska käteni eivät juurikaan kuivu ja arvostan käsivoiteessa nopeaa imeytymistä ja sitä, ettei käsiin jää mitään tahmaa tai kalvoa. Tykkäsin myös kermaisen pehmeästä, joskin teollisesta, mansikan tuoksusta, herkku!

Oriflame Wonderful Body Cream
Sainpahan tuonkin käytettyä lopulta. Meni pääasiassa jalkavoiteena, koska en tykännyt tuoksusta. Suihkugeelin tapaan tuokin tuoksuu jasmiinilta, ambralta ja mandariinilta. Jasmiini aiheutti taas sellaiset hedarit, etten voinut tuota käyttää muualla kuin jaloissa. Voi milloin opin olemaan ostamatta jasmiinijuttuja...


Oriflame Feminelle Gentle Intimate Wash 
Tähän asti kokeilemistani Feminelleistä selkeästi heikoin, ehkä tuon hellävaraisuuden takia. Ei oikein vaahdonnut, joten sitä joutui käyttämään kerralla sellaisen 3-4 pumppausta. Tuoksu on niin mieto, ettei se tuoksu oikein miltään, vain suoraan pullosta haistettuna tuoksuu vähän ainesosiltaan. Tuoksun pitäisi olla ilmeisesti magnolia. Uudelleen en varmaan hanki tuon vaahtoamattomuuden vuoksi, pullo ei ole kovin riittoisa. Pikavinkkinä muuten, että muiden edustajien keskuudessa miehet ja erittäin herkkäihoiset käyttävät näitä kasvojen pesuun niiden hellävaraisuuden ja tasapainotetun pH:n vuoksi, myös toisten edustajien miehet ovat tunnustaneet käyttävänsä!

Oriflame Now Let's Celebrate Bubble Bath
Viime joulun joulutuoksu, yhyy tänä jouluna ei julkaistu uutta tällaista vaikka sellainen on tullut aina joka vuosi. Perinteet katkeaa. Tästä kumminkin tykkäsin kovasti. Se tuoksuu seetriltä, männynkävyiltä ja talvisilta marjoilta. Tuoksuu aika pitkälti joulukuuselta, mutta on siinä mukana pikkuisen marjaista makeuttakin. Edellisen tapaan vaahtosi myös hurjasti, koska on kylpyvaahto. Käsisaippuapullon tyhjennyttyä kuitenkin kippasin tuon siihen, koska vaikka rakastan tuoksua niin joulufiilikset on nyt vähäksi aikaa ohi ja haluan keväisempiä tuoksuja. Tuo on ollut kaksi joulua auki, joten ei ehkä enää säilyisi seuraavaan.

Emendo Jalkakuorintasuola Raikastava Piparminttu
Mulla on ollut tämä useita vuosia, ainakin koko sen ajan mitä oon täällä asunut ja oon ehkä kerran tai kaksi käyttänyt tuota. Kuten kuvasta näkyy, ei se ole kulunut paljoa. Tuoksu on kivan piparminttuinen, mutta muuten en tykkää yhtään. Liian kovaa ja työlästä käyttää. Aika heittää jo pois.

Konjac Sponge
Vielä viimeinen konjac-sieni. Silloin alkuun tykkäsin näistä paljon, mutta kasvoharjojan tultua jotenkin nämä jäi vaan käyttämättä. Tuo taisi olla jokin epäpuhtaan ihon versio, mutta en huomannut käytännössä mitään eroa valkoiseen. Harjaan verrattuna työläitä käyttää kun ensin pitää kostuttaa sieni ja hieroa iholle iät ja ajat ja taas pestä se. Siinä missä harja vain kastellaan, siihen laitetaan putsari ja harja tekee loput. Nyt tuo ei oikein enää ime vettä itseensä, joten sen aika taitaa olla ohi.


Garnier Miracle Skin Cream
Tuli joskus LivBoxista ja tykkäsin tästä ainakin alkuun. Haju on Garnierille tyypillinen, sellainen pistävän sitruksinen, ei mun makuun ja tosi voimakas. Muuten kuitenkin voide hoitaa hommansa. Valkoinen voide muuttuu hieroessa ihonväriseksi. Talvisin etenkin kivan kosteuttava pintakuivalle iholle. Levityksen jälkeen kun peitevoiteella hoiteli enimmät virheet vielä ja puuteroi niin kevyt arkimeikkipohja oli valmis. Se pelastikin monesti jos piti äkkiä lähteä johonkin asioille ja naama punoitti tai oli muuten vaan kirjava. Loppupuolella tosin huomasin tuon hapettuvan kasvoilla paljon tummemmaksi, mitä se ei alussa tehnyt. En tiedä oliko se sitten mennyt jo vähän huonoksi vai mikä siinä oli.

Maybelline Pure.Foundation Mineral Loose Powder Foundation - 73 Dune
Ostettu joskus jostain alelaarista ja on ihan liian tumma. Kevyesti käytettynä kuitenkin sopi kaulalle liian tummien meikkivoiteiden kanssa käytettynä tasoittamaan sävyeroa. Kaulalla tykkään käyttää puuterisia tuotteita, koska nestemäiset usein etenkin kesällä hikoillessa valuvat. Joskus käytin myös aurinkopuuterin tapaan ja kesän pikameikkeihin luomivärinä varjostamaan luomea. Mulla oli tuosta vaaleampaakin sävyä aikaisemmin ja se kävi meikkipohjaksi, mutta jotenkin nämä irtopohjat ei oikein toimineet mulla. En saanut niillä haluamaani peittävyyttä ja joihinkin kohtiin nuo tarrasivat tosi lujasti kiinni ja siinä kohdassa näkyi sitten sellainen läntti.

L'Oreal SuperLiner Perfect Slim - Black
HG-listalle pääsevä tussirajaus. Superohut kärki tekee mielettömän tarkkaa jälkeä ja tussi ei kuivunutkaan kärjestä kuin ihan nämä viime kuukaudet. Silloinkin sillä vielä sai toisen silmän rajattua hyvin, mutta toisen silmän kohdalla jo puhti loppui. Auttoi jos silmien välillä piti vähän taukoa meikaten jonkin muun jutun ja sitten palasi rajaamaan toisen silmän. Rajaus myös pysyi todella hyvin koko päivän, tuli testattua kolmena päivänä Ruisrockissa helteessä. Silti helppo poistaa misellivedellä. Pitää ostaa toinen joskus!

Clarins Be Long Mascara
Perushyvä ripsari, tuo pituutta ja erottelee hyvin, muttei tuo omaan makuuni tarpeeksi näyttävyyttä. Pysyy kuitenkin aika hyvin, loppupäivästä voi alkaa varisemaan. Pitää myös taivutukset pitkään. Enemmänkin sellaisille, jotka toivovat luonnollista lopputulosta. Useimmiten käytinkin sitä laittamalla ekaksi kerroksen Be Longia ja päälle jotain toista tuuheuttavampaa ripsaria. Pieni ja kova pistelevä harjakaan ei ollut ihan suosikkejani. Joten täysikokoinen jää hankkimatta, en näe ripsaria sen 30 euron arvoisena mitä se kustantaisi.

6 kommenttia:

  1. Ihana tuon Origlamen bubble bathin pullo! <3

    VastaaPoista
  2. Mää oon tota Garnierin hiusnaamiota miettiny. Niin moni kehunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kokeilemisen arvoinen, teho yllätti etenkin kun se on silikoniton. Ja ei maksa kuin pari euroa. :)

      Poista
  3. Oriflame Nature Secrets Leave-In Treatment Elderflower & Apple vaikuttaa hyvältä! Itse nimittäin sain sen perjantaina hyppysiin, olisi varmasti ollut kovilla pakkasilla mainio apu sähköisiin hiuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kyllä on kovasti apua sähköisiin hiuksiin ja se taisi nimenomaan olla suunniteltukin sähköisyyden poistoon. Ehkä niitä pakkasia tulee vielä niin pääset kokeilemaan :)

      Poista