1. maaliskuuta 2016

Alkuvuoden Oriflame-tilaukset ja ostokset

Palasin viimein reissusta ja pääsee taas bloginkin pariin. Aloitetaan heti alkuvuoden ostoksilla ja Oriflame tilauksilla.


Tilasin eBaysta NYX-poskipunan sävyssä Taupe. Se tuli niin monessa blogissa vastaan kun etsiskelin uutta varjostusväriä, joten halusin kokeilla. Piti tilata amerikasta asti kun ei lähempää löytynyt. Siitä on nykyään se HD-versiokin, mutta se on swatchien mukaan heikkolaatuisempi ja lämpimämpi sävyltään, joten pysyttelin punapohjaisemmassa vanhassa.

Seuraavat eBay ostokset ovat sitten jo sellaisia, että mietin näytänkö niitä täällä ollenkaan, mutta menköön. :D Tilasin neljä pulloa Poo-Pourria, joka on tuo Youtubessa ainakin MannyMUA:n ja Clevverin kanavoilla nähty hmm... vessanraikastin. Sen mainoskin päätyi viraaliksi asti. Päätin viimein hankkia sitä, koska tän mun stressivatsan kanssa reissatessa tai kyläillessä on mukava olla varma siitä, että kaikki on... raikkaan tuoksuista. XD Manny selitti sen hyvin niin kattokaa sieltä ja allekirjoitan hänen mielipiteensä täysin. Testailin jo tuossa matkalla käydessä viikon ajan ja se todella toimii! Näistä en tiedä kirjoitanko koskaan blogiin, koska aihe on... noh... kyllä te tajuatte. Ellette sitten halua kuulla näistä, kertokaa kommenteissa jos niin on.


Reissusta puheen ollen kiertelin tuossa vähän ympäriinsä ja yllättäen en ostanut melkeinpä mitään kosmetiikkaa kun mun pitää nyt vähän säästää. Mutta yhden jutun kävin Ruohonjuuresta ostamassa kun viimein kävin kaupungissa, jossa sellainen on. Ostin erään lukijan suositteleman Mustan Saippuan. Ihossani suurin ongelma on punoitus ja sen pitäisi kuulemma auttaa siihenkin. Lukija vähän haastoikin mut testaamaan sitä esimerkiksi kuukauden ja kertomaan paraniko iho. Challenge accepted! Tosin aloitan sen vasta tuossa joskus huhtikuun aikana, muutan huhtikuun alussa ja se tietää stressiä ja oon satavarma, että naama räjähtää. Joten jätän testin aloittamisen siihen kun tilanne rauhoittuu niin tuote saa tasavertaisemman arvostelun.

Keskisellä kävin myös ja ostin W7 Fixer Face Spray -meikinkiinnityssuihkeen. Sitä en ole vielä testannut, mutta sitäkin kokeilen kunhan ehdin. Se oli tosi halpaa, vähän yli 4€. Ruskeiden mattapalettien houkutus kävi taas ylivoimaiseksi ja myöskin 4€ ja risat maksanut W7 In The Mood Natural Nudes Eye Colour Palette lähti matkaan.


Se vaikuttaisi UD Naked Basics jäljitelmältä. Siinä on vasemmalta lähtien ainoa shimmerinen sävy Shrimp ja siitä loput mattasävyjä eli Oops - Venice - Wink - Katie ja Cargo.


Edellisessä ostospostauksessa selitetyn syyn vuoksi pääsin nyt vasta käsiksi näihin tilauksiini, mitä olen alkuvuonna tehnyt eli sen pidemmittä puheitta tässä jaksoilta 1-3 tilatut tuotteet. En rehellisesti sanottuna ihan muista mitä tuli milloinkin, joten nämä ei ole missään järjestyksessä. Lajittelin niitä vähän vaan käyttötarkoituksen mukaan.

Discover suihkugeeliuutuuksista otin Japanese Ceremonyn(Kamelia - Valkoinen tee) ja Tanzanian Gracen(Moringa - Apinanleipäpuu). Jo blogissa ollutta kurkku-kasvosuihketta piti myös saada. Demona tuli HairX CC Cream ja toi tuoksuu mielettömän hyvältä ja silottaa hiukset tosi kauniiksi. Mulla meinaa shampoot loppua niin tilasin jättipönikän Vehnä-Kookosshampoota niin onpahan vähäksi aikaa.



Tilaajalahjana oli Seeing Is Believing Eye Cream, joka menee myyntiin.  Samoin Soft Caress -käsivoide. Ilmaisina demoina oli myös Optimals Body Grapefruit Extract Multi-Protecting Hand Cream SPF10 ja Feet Up Arnica & Jojoba Softening Foot Cream.


Halusin myös testiin uuden Volume Blast Smokey ripsarin. Samoin Lash & Brow Conditioning Gel oli mielenkiintoinen, Ilmaisena demona tuli joskus The One Eyebrow Marker kulmatussi. Tilaajalahjana oli The One Cuticle Cream, sitä olenkin entisen jo käyttänyt melkein loppuun. Ostin myös korviksia paketin kun olen tykännyt pitää timanttikorviksia viime aikoina ja tuosta sai monen värisiä. Ne on sopivan litteitäkin niin ne ei törötä korvassa rumasti. Helmiä en tiedä tuleeko käytettyä, mutta ehkä lahjoitan ne jollekin.


Meikkipuolelta tuli vielä hyvin tummanpuhuvan kultaista teemaa. Giordani Goldeista tilaajalahjana Luscious Volume Mascara. Demoina Jewel Powder ja Iconic Matte Lipstickit. The One sarjasta ihan uusi Everlasting Extreme Foundation, joka lupaa kestää vielä pidempään kuin normi Everlasting. Otin vaaleimman sävyn Vanilla.


Huulipunat on sävyissä Pink Touch ja Dusky Rose. Jewel puuteri on Light.


Pink Touch on ihan tuollainen perus vaaleanpunertava nude, tuota sävymaailmaa käytän ihan päivittäin. Dusky Rose on vähän kuin tummempi versio siitä. Kuvissa näyttää vähän erilaiselta, mutta mainoskuvassa pitäisi olla about oikein. Teki mieli tilata kaikki, mutta otin nyt alkuun vain kaksi. Toivottavasti näistä saa näytteitä ensi jaksolla niin saisin swatchit kaikista teille.



Ilmoitusluontoisena asiana tulee tosiaan se, että muutan maaliskuun aikana käytännössä melkein toiselle puolen suomea, blogin pitkäaikaiset lukijat ehkä arvaavatkin mihin, joten blogissa tulee olemaan vähän hiljaisempaa väliaikaisesti.  Pitää pakkailla ja järjestellä asioita. Yritän saada joka viikko kuitenkin pari postausta ulos, ihan loppuvaiheessa se ei ehkä enää onnistu. Mutta huhtikuun alun jälkeen taas palataan normaaliin tahtiin. :)


Oliko näissä ostoksissa mitään mielenkiintoista?

13 kommenttia:

  1. Tottakai kirjoitat Poo-Poureista, mua alkoi heti kiinnostamaan. :D

    VastaaPoista
  2. Joojoo, mäkin haluan kuulla lisää Poo-Poureista! :D

    VastaaPoista
  3. Sama, mäkin haluun kuulla noista Poo-Pourreista! :D

    VastaaPoista
  4. Mullakin heräsi kiinnostus näistä suihkeista, pakkauksetkin ovat kauniit :)

    VastaaPoista
  5. Hei, muutatko Turkuun? :) Jos näin on, niin jee, tervetuloa! :)

    VastaaPoista
  6. Onko nuo Poo-pourrit minkä kokoisia? Voisivat olla hankkimisen arvoiset, sairastan kovastikin vessassa juoksuttavaa tautia (jep, passikin löytyy)
    kerro siis lisää :)

    Sujuvaa muuttoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niissä on 118ml noissa isoissa ja matkakokoinen on pienempi ja täysikokoisen luvataan riittävän 200 kertaan. :)

      Poista
  7. Yleisön mielipiteen perusteella taidan siis kirjoittaa Poo-Pourreista :DD

    VastaaPoista
  8. Matkakoko riemastuttaa suuresti - mahtuu siis käsilaukkuun :D
    Jään mielenkiinnolla odottamaan juttua :)

    VastaaPoista
  9. Hei oletko testannut/testaamassa tuota Oriflamen kulmatussia? Kuulisin mielelläni onko se hyvä tuote vai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäkin tulee varmasti jossain vaiheessa postaus, tosin ehkä vasta huhtikuun puolella ellen nyt nopeasti saa sitä kokeiltua, mutta muutto vähän hidastaa testailuja. Jos nopeasti haluaa siitä nähdä arviota niin ainakin Meikkipää-blogissa oli siitä jo :) http://www.meikkipaa.fi/2016/02/skarppien-kulmakarvojen-ystaville/

      Poista
    2. Kiva, ja kiitos linkistä! :)

      Poista