1. huhtikuuta 2016

W7 Mattapaletit




Keneltäkään kosmetiikkajuttuja seuraavalta ei ole jäänyt huomaamatta runsas nudepalettien määrä. Vähän joka merkiltä löytyy jo omansa ja erittäin edullinen W7 on toki myös lähtenyt mukaan tähän trendiin. Merkillä on lukuisia shimmerisiä ja shimmer/matta -yhdistelmiä luomiväripaleteissaan, mutta myös kaksi lähestulkoon mattaa palettia. En voinut vastustaa niitä, koska pakkaus on hieno hintaan nähden ja sävymaailma minun päivittäin käyttämiäni ruskeita sävyjä. Paletilla on hintaa Keskisellä hieman yli 4 euroa, joten nuo ovat hyvin lompakkoystävällisiä. Sillä 4 eurolla saat tukevan peltipakkauksen lisäksi 6 luomivärisävyä. Joka sävyllä on jopa nimi, harvinaista näissä halppiksissa. Pidän myös siitä, ettei pakkauksessa ole mitään ylimääräistä, kuten peilejä tai siveltimiä.

In The Mood


Molemmat paletit ovat aika suoria Urban Decayn Naked Basics jäljitelmiä. Nimetkin jossain määrin paikoitellen muistuttavat toisiaan(esimerkiksi W7 Shrimp, Venice, vs. UD Skimp, Venus,), mutta niitä on vähän sekoiteltu paletista toiseen, ettei mukamas kopiointi olisi niin ilmiselvää. Mood-paletti on hyvin ykkös Basics-paletin kaltainen. Se sisältää melko lämpimiä sävyjä.

Vaaleanpunertavaan taittava lähes valkoinen Shrimp on ainoa shimmersävy. Oops on keltainen ihonsävyinen ja sen viereinen Venice on vastaava, mutta punapohjainen. Wink on vaaleahko taupe, täyteläisen suklainen ruskea Katie ja lopuksi musta Cargo.

In The City


Basics 2 -palettia jäljittelee tämä City, joka on hieman tuollainen harmahtavampi, kylmempi ja kalvakampi versio edellisestä. Toisaalta kuitenkin tässä on hieman tummempia sävyjä vasemmassa reunassa. Siinä missä Moodissa oli hyvin vaaleita kermaisia sävyjä, on Cityssä se osio aavistuksen tummempi ja harmaampi. Oikean reunan kolme sävyä taas ovat Moodia vaaleampia.

Edellisen tapaan ensimmäinen sävy vasemmalta, Wigwam, on shimmer. Se on hyvin lähellä ihon sävyä ja Moodin Shrimpistä poiketen persikkaisempi. Aavistuksen tummempi, mutta edelleen hyvin ihonvärinen ja persikkainen, on Troy. Se muistuttaa Veniceä, mutta Venice on sinertävämpi. Loput sävyt ovatkin hyvin lähellä toisiaan, ovatko jopa liiankin lähellä. Kenties sulautuvat luomella yhdeksi ja samaksi sävyksi. Brass on haalea taupe, kuin vaaleampi versio Moodin Winkistä. Touch on myös Winkin kaltainen, mutta lämpimämpi, Autumn vähän kuin kylmempi versio Touchista, mutta tummempi kuin Wink ja Andrea mutaisen tumma lämmin, aavistuksen ruskehtava harmaa.

City jää näistä kahdesta minun silmissäni kakkoseksi muutenkin kuin nimensä puolesta. Tykkään, että silmämeikissä on vähän kontrastia sävyjen välillä ja siten Mood vastaa paremmin tarpeitani. Ei Citykään toki huono ole, mutta siihen pitää lainata jotain hieman tummempaa sävyä jostain muualta.


Molempien palettien sävyt ovat melko jauhoisia, kuten halppiksilta saattaa odottaa. Levitettäessä ne varisevat aika paljon, mutta jauhoisuuteensa nähden häivyttyvät todella helposti. Häivyteltävyys on verrannollinen kestosuosikkiini Flormarin ruskeaan viisikkoon, se toki ei ole näin jauhoinen. W7 päihittää silti kevyesti Isadoran Matte Chocolates-paletin, jonka kanssa en ole koskaan oikein päässyt sinuiksi. Sen kanssa meikin tekeminen on jotenkin työlästä ja häivyttäminen vaikeaa.

W7 paleteissa vaaleissa sävyissä pigmenttiä on maltillisesti, mutta tummat ovat hintaan nähden hyvälaatuisia. Paleteista ei löydy mitään kosmetiikkafriikeille uniikkia must have -sävyä, mutta perusmeikkaajalle ja etenkin meikkien maailmaan vasta tutustuvalle näistä on iloa. Samoin paletit voivat olla hyödyllisiä, jos mietit aitojen Nakedien ostamista, muttet ole aivan varma, onko sävymaailma juuri sinua.

Vielä loppuun vertailu Nakedien ja näiden välillä




Jotta postauksesta ei tule hirveän pitkää niin jätän meikkilookit paleteilla vielä toiseen postaukseen. Toiveitakin saa esittää, jos haluaisitte nähdä joitain tiettyjä sävyjä käytössä. :)


Kumpi paleteista olisi enemmän sinun makuusi?

6 kommenttia:

  1. In the City olisi itselleni käyttökelpoisempi. Mua joskus ärsyttää, kun monissa paleteissa on mukana se "pakollinen" musta, koska en sitä käytä kuin joskus harvoin rajauksiin. Cityä katselinkin parista nettikaupasta, mutta en päätynyt tilamaan edullisesta hinnasta huolimatta.

    Nudepaletit ovat heikkouteni :D Tilasin juuri Ellokselta Artdecon Most Wanted Nude-paletin, vaikka mitään varsinaista tarvetta uusille luomiväreille ei todellakaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans noi nudepaletit on heikkous kun arkimeikki kuitenkin aina tulee tehtyä niillä ja samankaltaisia sävyjä on hirveästi kokoelmassa ja silti pitäis saada uusia :D Mustat sävyt on mullekin turhia kun arkimeikissä harvoin niin tummaa tarvitsee ja mustat luomivärirajaukset ei oikein meinaa mulla pysyä, oikeastaan vain tussit ja geelilinerit pysyy. =/

      Poista
  2. Nämä vaikuttavat näppärän pieniltä paleteilta, vaikka jauhoisuus on kyllä aika ikävä ominaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi hyvä häivytettävyys vähän kompensoi jauhoisen pehmeää koostumusta, mattasävyt niin usein on tosi vaikeita häivyttää, mutta näillä se on helppoa :)

      Poista
  3. Moikka! Nyt oli pakko tulla vinkkaamaan, että bongasin tänään Turussa Länsikeskuksen Tokmannilla Flormarin 5 luomivärisävyn paletteja. En ole varma, oliko kyseessä juuri se, jota olet täällä blogissa kehunut, mutta telineessä oli vielä yksi kappale nudeja/ruskeita sisältävää palettia. Tulit heti mieleeni kun näin Flormarin paletit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se juurikin se hehkuttamani paletti, sen saapumisesta Tokmanneille kertoi eräs toinenkin lukija jokin aika sitten ja kävin sellaisen jo hakemassa. Kiitos kuitenkin vinkistä, jos päädyn hankkimaan vielä yhden. :D

      Poista