13. lokakuuta 2016

Skin79 Diamond Luminous Pearl

Ostin joskus kokeilusetin Skin 79 BB-tuotteita, mutta olenkin näköjään unohtanut kertoa kolmesta niistä. Ensimmäisenä parrasvaloihin pääsee Luminous Pearl, joka ei ole varsinaisesti BB-voide. Sitä ei levitetä koko kasvoille, vaan käytetään korostustuotten tyyppisesti vaikkapa poskipäille tai muualle mihin halutaan kaunista kuultoa. Sen voisi parhaiten määritellä nestemäiseksi highlighteriksi. Toki jos iho on kovin ikääntynyt tai muuten samea, voi voidetta levittää koko kasvoillekin pohjustajan tyyppisesti tai sekoittaa meikkivoiteeseen. Omalla rasvanaamallani se ei ole tarpeen.


Voiteen kuvaus herättää heti mielikuvan hyvin hohtavasta voiteesta. "Magic of the light! Shimmering from angels! The look of 3D face through the diamond light!" Bling Blingiä kasvoille tuodaankin timanttijauheen avulla. Shimmerin lisäksi voide toki lupaa kosteuttaa ihoa vitamiinien ja silkkiaminohappojen avulla. Täysikokoisessa pakkauksessa voide tulee pullosta siveltimen läpi, joten sen saa levitettyä iholle suoraan sillä. Minä ostin vain tällaisen kokeilusetin, jossa oli neljä pikkutuubia kokeiltavaksi.


Pearl Luminous on kaikista kolmesta selvästi vesimäisin ja ohuin. Sen kanssa saakin olla tarkkana, ettei sitä valu mihin sattuu. Pieni määrä riittää todella suurelle alueelle, joten voidetta on otettava vain ihan tippa, ellei halua discopalloksi.


Käden Swatchissa voide ei näytä mitenkään mahdottoman shimmeriseltä tai hohtavalta, mutta kun pyyhin swatchin pois ja katsoin kättäni, siinä erottui hillitön määrä pientä shimmeriä, lähestulkoon glitteriä. Kuviin en saanut tuota hehkua taltioitua, se on niin luonnollisen näköinen. Voiteen sävystä huolimatta itse shimmerin sävy on kylmä, melko sinertävä, joten se sopii hyvin pohjoismaisille ihonsävyille. Oiva tuote korostustuotteeksi tai tuomaan lisäheleyttä meikkipohjaan varsinkin kuivemmalle ja samealle iholle.

Onko Skin79 tuttu?

4 kommenttia:

  1. Minulle ihan vieras merkki. Missä näitä myydään?

    VastaaPoista
  2. Mä olen käyttänyt brändiltä jotain pumppupullossa olevaa BB-voidetta ja se oli ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se pinkissä pullossa oleva Super Beblesh Balm on ihana, käytin sitä tuubin joskus ja se on tituleerattu maailman parhaaksi BB-voiteeksi. Sitä se kyllä olikin ^^

      Poista