6. elokuuta 2017

Best Of Skincare -haaste

Nappasin Lipstick Love -blogista tällaisen kivan kuuloisen haasteen, vaikkei kukaan haastanutkaan, mutta kysymykset olivat niin mielenkiintoisia.


1. Millainen ihotyyppi sinulla on? 
Ihoani on vähän vaikea määritellä, ehkä se parhaiten voisi olla ongelmarasvoittuva sekaiho. Ihoni on todella rasvainen ja oikein mikään meikki ei kestä hyvänä kauan. Iho on silti pintakuiva, hilseileekin paikoitellen talvisin. Ihonhoidon kanssa tasapainottelu on vaikeaa, koska pitäisi saada kosteutusta tarpeeksi, muttei liikaa, koska silloin iho rasvoittuu entistä enemmän. Ennen minulla oli akne 9-vuotiaasta parikymppiseksi, sen sain parannettua, mutta iho punoittaa silti todella paljon. Olenkin vähän epäillyt sen olevan couperoottinen, mutta sitä diagnoosia varten täytyisi joskus rohkaistua ihotautilääkärille.

2. Kuinka säilytät ihonhoitotuotteitasi? 
Ihan rehellisesti jos vastaan niin vähän missä milloinkin. Useimmiten pyrin pitämään käytössä olevat meikkipöydällä ja loput kaapissa, mutta monesti olen pari päivää viikossa poissa kotoa, joten käytössä olevat tuotteet seilaavat matkalaukun ja meikkipöydän väliä, joskus jääden välillekin. Poikkeuksena vartalonhoito, ne tuotteet majailevat kylppärin kaapissa.

3. Mikä on lempiainesosasi ihonhoitotuotteissa?
Äärimmäisen vaikea kysymys kun en ole mikään incitaituri, enkä oikeastaan ole löytänyt mitään must have ainesosaa tuotteissa. Ainoa tuote, joka on vähän hillinnyt ihon kiiltelyä on savinaamiot, niistä ihoni tykkää varsinkin kesäisin. Joten sanon savi.


4. Mikä on tuotteistasi se korkealaatuisin ja "luksukselta tuntuva"?
Tällä hetkellä käytössä ei taida olla mitään kovin luksustuotetta. Taannoiset Yase Cosmeticsin ihonhoitotuotteet olivat huippulaatua. Niitä haluaisin joskus lisää, en vain tykkää tilata tuotteita kuriirin kautta kun joutuu sitten vahtimaan ja odottelemaan, että milloin se sattuu tulemaan.

5. Missä tuotteessa on paras hinta-laatusuhde?
Tähän en oikein keksinyt mitään, mutta viimeaikaisista Garnierin Moisture Bomb Sheet Maskeissa on tehoa ja niitä ei ole ylihinnoiteltu suomen markkinoilla kuten ennen niiden tuloa vähän pelkäsin. Pelkoni oli onneksi turha ja niitä saa tarjouksesta hyvinkin edullisesti.


6. Käytätkö mitään välineitä ihonhoidossa?
Oriflamen Skin Pro kasvoharjaa olen käyttänyt muutaman vuoden ja se on ollut tehokas, varsinkin syväpuhdistava harja on niin ihanan pehmeän tuntuinen, että sitä tekisi mieli käyttää vaikka joka päivä. Ja harjan käytön aloittamisen jälkeen ihon kunto on parantunut paljon kun ihon saa huolellisesti puhtaaksi.

7. Nimeä parhaat naamiot!
Garnierin Moisture Bomb Sheet Mask oli tehokas kosteuttaja. Ihan lemppari oli jo lopetettu Oriflame Essentials Nourishing Face Mask, täyteläisempää saa hakea! Samoin kaikki savinaamiot ylipäätään ovat hyviä, en ole huonoon vielä törmännyt vaikka niitä käytän eniten.


8. Paras monitoimituote?
Oriflamen Tender Care tottakai. Sitä olen käyttänyt vähän joka paikkaan. Huulille, ihottumaan, kynsinauhoille, hyönteisten pistoihin, hiertymiin ja silmänympärysvoiteena satunnaisesti erityistä kosteutusta kaivatessa. Asiakkaat ovat käyttäneet näiden lisäksi myös huuliherpekseen ja sanoneet Tender Caren parantavan sen nopeammin. Huuliherpekseen taipuvaiset käyttävät myös huulivoiteena kertoen, että tavalliset huulirasvat aiheuttavat herpeksen heti käytön jälkeen, mutta Tender Care ei. Ostipa muutama miespuolinen asiakas sitä pallivahaksikin :D Tehokkuuden lisäksi Tenderissä houkuttavat myös moninaiset tuoksut, joita tupsahtelee uusia tasaisin väliajoin. Olen kokeillut muitakin monitoimivoiteita, muttei ole Tenderin voittanutta.

9. Suosikkimerkkisi ihonhoidossa?
Suosikkia ei varsinaisesti ole, ostan niitä, mitkä toimivat minulla ja niitä löytyy useilta merkeiltä. Kasvojenhoidossa varsinkin on melko sekalainen sakki. Mutta vartalonhoidossa käytän nykyään lähes ainoastaan Oriflamea, joten olisiko se sitten se.


10. Paras tuote näppylöiden hoitoon?
Oriflame SOS Spot Gel. Nitistää pienet finnit yhdessä yössä ja suurempienkin häipymistä nopeuttavat huomattavasti. Käytän vielä vanhaa versiota, koska pikkutuubi kestää ikuisuuden. Toivottavasti uudistettu on yhtä tehokas sitten kun joskus pääsee käyttämään sitä.

11. Mikä on suosikkivaiheesi ihonhoitorutiinissasi?
Kyllä se on se tunne kun saa päivän jälkeen poistaa meikit ja puhdistaa ihon. Niin kivaa kuin meikkaaminen onkin niin päivän mittaan alkaa tuntua siltä, että vaan haluaa meikit pois. Puhdas iho on paras tunne. Ja vaikkei meikkaisikaan, tuntuu pesu silti ihanalta, koska meikittöminä päivinä mun iho vasta rasvainen onkin!

12. Mitä tuotteita on ihonhoidollisella toivelistallasi?
Yövoide on loppumaisillaan, joten sille pitäisi etsiä seuraaja, en vain tiedä mikä. Samoin uusi misellivesi olisi tarpeen vanhan vedellessä viimeisiään ja siihen olen harkinnut kokeilevani Cienin miselliä. Muuten oikeastaan ei sen kummempia toiveita ole, eikä mitään himotustuotteitakaan ihonhoidon puolelta.



13. Mikä on ollut ihonhoitotuotteissa suurin pettymyksesi?
Mitään todella suurta pettymystä ei ole kohdalle osunut, lähinnä vain pieniä pettymyksiä esimerkiksi kasvovoiteissa, jotka lisäsivät kiiltoa tai tukkivat ihon muuten vaan. Vähän isompi oli, aikana ennen misellivesiä hypetetty, Lumenen kaksifaasinen meikinpoistoaine joka kirveli silmiä aivan tajuttomasti. Tuoreemmista tapauksista Vichyn näyte Idealian geelimäisestä päivävoiteesta rasvaiselle iholle, se vaikutti täydelliseltä, mutta haju oli järkky. En tiedä lasketaanko ihonhoidoksi se Nivean After Shave, vaikka sitä primerina käytetäänkin, mutta se ei ihollani toiminut yhtään kiillon vähentämisessä. Urheasti kyllä edelleen käytän sitä meikin alla, koska se saa meikkivoiteen levittymään nätimmin hajusta huolimatta.


En haasta ketään, mutta jos joku haluaa näihin vastailla blogissaan tai kommenteissa niin siitä vaan. :)

6 kommenttia:

  1. Aika monella tuntuu suosikkivaihe ihonhoitorutiineissa olevan meikin poistaminen ja kasvojen puhdistaminen. Niin mullakin, varsinkin silmämeikin poistaminen tuo ihanan tunteen, huh, nyt ei tarvi enää vahtia miltä silmät näyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja varsinkin pitkän päivän aikana alkaa meikkivoidekin tuntua iholla jotenkin inhottavalta niin kiva saada pois se häiritsemästä. :)

      Poista
  2. Näitä on aina kiva lukea :) mietin kyllä että miten pallivahaa käytetään, siis miksi :D en ole ikinä kuullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kuivuuteen ja hankaumiin ilmeisesti kun toinen valitti hilseilyä ja toinen pelaa salibandyä niin siinä tulee hankaumia juostessa. :D Kuulemma oli auttanut parissa päivässä tenderi niihin ongelmiin :D

      Poista
  3. Sun ihon kuvaus oli kuin minun ihosta :D. Rasvoittuu, mutta myös kuivuu helposti, joten se on juuri sitä tasapainottelua koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannu samaa sun blogia lukiessa ja siks sulta usein luenkin ihonhoitotuotteista niin about tietää voisiko ne sopia mulle :D

      Poista