24. tammikuuta 2013

Taas loppuu

Loppuneita tuotteita tulee nykyään vähän harvemmin, koska pääosin olen käyttänyt pois kaikki vajaat pulloni ja purkkini eli aina kun joku tuote loppuu, alkaa sen seuraajan käyttö ihan uudesta yksilöstä. Mutta ei se mitään, kyllä tuotteita silti kuluu tasaiseen tahtiin ja varastot toivottavasti pienenevät. Tosin Oriflame hieman hankaloittaa sitä ilmaisilla tuotteillaan joita saan. Pitää vain tehdä loppuneita-postauksia pienemmästä määrästä tuotteita kerralla ja kertoa tuotteesta enemmän jos on jotain kerrottavaa. Tällä kertaa loppui ennätysmäärä meikkituotteita.




Lumenen Silmämeikinpohjustaja loppui. Edellinen loppui heinäkuun alussa ja tämän otin käyttöön saman tien. Edeltäjä kesti käytössä vuoden, tämä vain puolisen vuotta. En tiedä meikkasinko sitten useammin vai käytinkö tätä reilummalla kädellä vai mikä oli. :D Edelleen tuote jota ilman en pärjää. Luomeni ovat hyvin rasvoittuvat ja luomivärit ja rajaukset on kasassa 10 minuutissa ilman tätä. Pohjustajalla pysyvät koko päivän.  Voisihan sitä joskus jotain muutakin pohjustajaa kokeilla, mutta en ole siihen lähtenyt. Lumenen pohjustajassa ei ole mitään vikaa, sitä on helppo saada päivittäistavarakaupasta ja hintakin on ihan kohtuullinen. Hinta on toki noussut hieman tässä parin vuoden aikana, ostin ekan tuubin 9 eurolla ja nyt hinta on hilautunut jo 12 euroon. Siksi olenkin tarjouksista hamstrannut tätä varastoon 3 tuubia. Seuraava tuubi onkin jännä kokeilla, koska se on ensimmäinen, jossa on uudistunut tuote. Mitenköhän lie ovat muutelleet tätä, toivottavasti eivät huonompaan suuntaan.


Toisena loppui Oriflame Mango & Yoghurt Body Lotion. Sen sain tiiminvetäjältäni ihan edustajuuteni alussa lahjaksi. Ensin tykkäsin sen tuoksusta tosi paljon ja sen takia vähän panttasin sitä ja käytin kaikkia muita vartalovoiteita. Sarja on sen verran vanha, että en sitä ole myynnissä nähnyt ikinä varsinaisessa kuvastossa, olen sen verran uusi edustaja kuitenkin. Satunnaisesti sitä on näkynyt myynnissä alekuvastoissa ja netissäkin koko ajan, mutta nyt se on sieltäkin loppu eli ilmeisesti ei tule enää myyntiin. Sarjaan kuului lisäksi ainakin suihkugeeli ja palasaippua. Voide sopii herkälle ja normaalille iholle ja sen sisältämä mango hoitaa ja kosteuttaa ja jogurtti myös hoitaa ja rauhoittaa. Väri on kivan persikkainen ja voide on sopivaa koostumukseltaan. Ei liian jäykkää, mutta ei liruakaan. Ei ehkä ihan kuivan ihon pelastaja ole, mutta sopii iholle joka ei älyttömän täyteläistä ja kosteuttavaa tuotetta hae. Imeytyi nopeasti eikä jättänyt iholle kalvoa tai tahmaisuutta joita inhoan yli kaiken kosteusvoiteissa. Haju on herkullinen ja arvatenkin tuoksuu mangojogurtille. On siinä ehkä pieni teollinen vivahde ja sen takia tuo tuoksu alkoi vähän ajan päästä tökkimään hieman. Ei niin, että tuoksu ällöttäisi vaan se ei vain tuoksunut enää niin hyvältä. Pullo on myös vähän hankala, koska se on pystyssä eikä siinä ole pumppua. Pumpullinen pullo tai korkki alaspäin oleva tuubi olisi kätevämpi. Tuota sai aina heilutella, jotta voiteen saa pohjalta korkkiin ja ulos. Siksi päädyinkin laittamaan voidetta toiseen pienempään purkkiin ja täytin sitä aina uudelleen. Tätä ei tule hankittua lisää, koska tätä ei ensinnäkään saa muuten kuin jonkun edustajan vanhasta varastosta. Ja mulla on niin kauheat kosteusvoidevarastot, että niiden käyttämiseen menee pitkä aika.


Kolmantena loppui harvemmin loppuva tuote. Jokin aika sitten huomasin, että minulla on 5 meikkivoidetta, joita pystyn käyttämään(muut ovat väärän värisiä tai muuten ihan liian huonoja) ja joka ikinen niistä on lopuillaan, pohjalla ei ole kuin 1-2cm verran tavaraa. Ensimmäisenä niistä loppui L'Orealin Infallible Brush sävy 125 Natural Rose. Se oli piiitkään käyttämättömänä, koska se ei lupauksistaan huolimatta pitänyt ihoa mattana vaan kiilteli jo tunnin jälkeen. Peittää loistavasti ja on mukava levittää. Ja nyt kun olen saanut tuota naamaani kuntoon niin ettei se puske kiiltoa ihan niin älytöntä määrää kuin ennen niin tätäkin pystyy käyttämään. Ei se edelleenkään kiillottomana pysy, mutta kiiltoa tulee vähemmän. Saman verran kuin muissakin lempimeikkivoiteissani keskimäärin. Tuo harjakin oli ihan kiva aluksi, mutta pitkässä käytössä se on aika hankala pitää puhtaana ja se oli tukossakin silloin kun otin tämän taas käyttöön pitkän tauon jälkeen. Lisäksi harja irtoilee jatkuvasti. Pullon mekanismi on hyvä, koska tavallisissa pumpuissa reunoille jää aina hirveästi meikkivoidetta jota ei saa käyttöön. Tällä kaikki voide tulee käyttöön ja pystyy myös hyvin seuraamaan milloin voide on lopussa, koska reunoille jäänyt meikkivoide ei peitä näkyvyyttä. Mekanismi vaan yhdessä vaiheessa jotenkin hajosi ja irtosi, mutta sen sai työnnettyä osittain takaisin paikoilleen niin, että tuotetta sai taas ulos pullosta. Tätä kuitenkaan tuskin tulee hankittua lisää, koska minulla on meikkivoiteita jotka pitävät kiillon paremmin kurissa.


Meikkejä loppui lisääkin ja niitä loppuu hurjan paljon harvemmin kuin ihonhoitotuotteita. Maybelline Pulse Perfection mascara oli aika heittää pois. Se ei varsinaisesti vielä loppunut, viimeisiään kyllä veteli. Mutta oli pitkään käyttämättömänä ja kun tutkailin ripsareitani niin se tuoksahti jo vähän epäilyttävälle. Näitä on varastossa toinenkin uudempi. Tykkäsin tästä kovasti ennen ja siksi ostinkin useamman. Tällä sai ihan kohtalaisen erotellut ripset, tosin paremmin ilman tuota värinää. Värinän kanssa itse asiassa välillä paakkuuntuivat ripset enemmän kuin ilman sitä. Värinä myös kutitti tosi paljon välillä, etenkin alussa kunnes värinään vähitellen tottui. Pituutta ei tuonut kauheasti lisää, tuuheutta hieman. Pysyvyys ei ollut parasta luokkaa kuten ei Maybellinen ripsareissa minun kohdallani ole koskaan ollut. Aamulla jos meikkaa niin iltapäivällä jo löytyy silmien alta tummat läikät. En tule ostamaan kolmatta yksilöä ja en kyllä tiedä myydäänkö näitä edes enää.


Toinenkin mascara sai lähdöt, Maybelline Define-A-Lash. Se oli kuivunut, en kyllä oikein tykännytkään siitä. Se kyllä erotteli ihan hyvin ja toi pituutta vähän. Ei tuuheutta kovinkaan paljon. Tämänkin jäljiltä löytyi melko pian silmän alta mustat laikut eli pysyvyys oli huono. En yhtään tykännyt tuosta harjastakaan, se oli muuten tosi hyvän mallinen, mutta niin tajuttoman lötkö, että jo hylsyyn takaisin työntämine tuotti suuria vaikeuksia. Harja vain taipui kasaan. Ripsiäkin laittaessa lötköys välillä haittasi. Ei tule ikävä.


Käsivoidekin loppui pitkästä aikaa. Pikkuruinen NPW Cherry Hand Cream supersöpössä cupcake-rasiassa. Tämä oli ulkonäkönsä vuoksi keittiössä käsivoiteena, koska ruokaa laittaessa ja varsinkin tiskatessa käteni kuivuvat. Tuotteen nimessä on cream, mutta sanoisin tätä kyllä ennemmin käsivoiksi, koska tämä oli todella paksua ja täyteläistä. Voiteesta olisi voinut muovailla vaikka veistoksia, niin jäykkää se oli. Ensin ajattelinkin, ettei tuo imeydy käsiin ikipäivänä, koska käteni ovat vain sellaiset peruskuivat, eivät mitkään rutikuivat. Mutta yllätykseksi tämä imeytyikin tosi nopeasti ja kädet jäivät aivan kuiviksi, ei minkäänlaista rasvaista kalvoa ihon pinnassa. Täyteläisen koostumuksen ansiosta kosteutusteho oli erinomainen. Tuoksu ei nyt ihan kirsikkaisin, mutta oli se vähän sinne päin. Nyt pikkuisen purkin voi täyttää uudelleen toisella käsivoiteella ja viedä takaisin keittiöön.


Oriflame Optimals Matte Touch Fluid loppui. Siitä kirjoitin aikaisemmin jo täällä. Pumppupullo on kyllä niin kätevä, että täytän tämän uudelleen jollain toisella päivävoiteella. Ja ehdottomasti ostan tätä myös uudelleen jossain vaiheessa. Talvella sen kosteutusteho ei ehkä ihan riitä pintakuivalle iholleni, mutta kesäksi loistava kevyt ihon mataksi tekevä voide.


Kuivashampoista loppui Girlz Only Hazy Days Dry Shampoo. Näitä on kolmea erilaista ja tämä violetti oli eka käyttämäni. Sillä ei saa likaisista hiuksista superpuhtaita, toki se hieman tekee puhtaamman näköiseksi, mutta parempiakin kuivashampoita siihen löytyy. Käytän kuivashampoota aina ihmisten ilmoille lähtiessäni ja usein hiukseni ovat vähän lättänät, joten haen kuivashampoolta ensisijaisesti kohotusta. Tämä ei kohottanut mahdottoman paljon, mutta kuitenkin jonkin verran, joten hiukset sai nätin näköiseksi. Ja ruskeat hiukset omaavana mikä tärkeintä, tästä ei jää ainuttakaan valkoista läikkää päähän! Näissä kolmessa merkin kuivashampoossa kuitenkin tykkään tosi paljon niiden tuoksusta ja kivoista nimistä. Hazy Days tuoksuu tosi kukkaiselta, ihan kuin joltain parfyymiltä. Tuoksu ei kuitenkaan ole tyrmäävän vahva vaan sellainen jonka voi haistaa joissain tilanteissa. Koska käytän joka päivä hajuvettä, minulle on tärkeää ettei kuivashampoon haju jää leijailemaan perään ja sotke hajuveden tuoksua. Kokonaisuutena sellainen keskiverto kuivashampoo. Ei huippu, mutta ei huonokaan. Pullolla on hintaa vain hieman yli 2 euroa, joten aivan hintansa arvoista kamaa tämä oli. Seuraavaksi käyttöön lähti sinisessä pullossa oleva Dawn 'til Dusk ja viimeiseksi testattavaksi jää sitten pinkki Party Nights. Ja niiden jälkeen onkin sitten vielä toinen sarja samoja kuivashampoita, koska äiti kerran toi tuliaisena kaikkia kolmea yhdet kun ei muistanut, että olin aikaisemmin ostanut niitä jo.


Jalkavoiteista loppui Twinkle Toes Intensive Foot Cream, jota on menossa jo toinen(vai kolmas?) tuubi. Siitä on juttua täällä. Vielä on jäljellä yksi tuubi ja se lähtee käyttöön nyt ja se onkin viimeinen jalkavoiteeni! Saa ihan luvalla ostaa kohta uuden tai ottaa jonkun käyttöön myytävistä Oriflamen tuotteistani joita on varastossa. Twinkle Toesia en enää yhtään osta lisää, sitä on nyt käytetty loppuelämän tarpeiksi ja haluan kokeilla jotain uutta.


Suihkugeelejä minulla on hiipinyt salaa kylppäriin neljä pulloa, vaikka vuosi sitten päätin, että vain ja ainoastaan yksi pullo on auki ja käytössä kerralla. Nyt onneksi sain yhden niistä käytettyä pois ja seuraavat kaksi loppuu ihan pian. Viimeisen säästän kesäksi, koska se on viilentävä ja palellun jo nyt suihkun jälkeen. Ekaksi loppunut oli Oriflame More By Demi Shower Cream ja siitä on juttua täällä. Tätä voisi joskus tilata uudelleenkin kunhan saa noita muita suihkugeelejä pois varastosta.


Lisäksi äitini varastoista saamani Yves Rocher kuorinta oli heitettävä pois, se oli jo vähän vanhentunutta ja meni pilalle. Myös taas yksi Rexona Maximum Protection loppui.

2 kommenttia:

  1. Hei vähän siistiä :D The Ark ja moto boy, ahhhh ♥ Mulla on toi ITAFTRS-lause tatuoituna käsivarteen, se on mulle merkityksellinen lause (ei siis liity blogiin vaikka samanniminen onkin :D). Mää oon ollu Arkin ja moto boyn fani vuodesta 2007, siis ajalta Hesan Euroviisut ja Arkin keikka Pakkahuoneel (olin siel, moto lämppärinä ja olisko ollu Jepsonin tuuraajana!) :) Tervetuloo lukijaks muuten :) Jos haluut tutustuu siihen tatskaan ja nähä muutenkin enemmän mun ottamia kuvia (myös ittestä :P) nii laita sähköpostiossaas niin lisään sut tonne salaseen blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni lueskelen sitä salaista blogiakin ja sähköposti on meikinloppu@gmail.com, muutenkin olis kiva kertoa enemmän vaikka sähköpostilla kun tähän ei viitsi oikein kaikkea The Ark -rakkauttaan vuodattaa :D niin ja onhan mulla kuvia myös mun The Ark -kokoelmastakin, mutta niitä en voi myöskään blogiin lisäillä kun menee niin reilusti ohi aiheen :)

      Poista