9. toukokuuta 2013

VIhreää teetä iholle

Dermosilin Primo Body Butter Green Tean sain arvontavoittona ja en ennen tätä ollut testannut merkiltä mitään tuotteita. Entisessä työpaikassani ruokatunnilla lueskelin Dermosilin lehteä välillä kun se pyöri siinä pöydällä ja huomioni kiinnittivät aina tosi kauniit pakkaukset. Ja koska voin ostaa joskus tuotteita ihan vain pakkausten perusteella, vetosi Primon pakkauskin minuun yksinkertaisen raikkaalla ulkonäöllään.


Voitteko muka sanoa ettei tyylikäs vihreä purkki ole kaunis. Juuri tuo vihreän sävy on lempparivärejäni samoin kuin limenvihreä. Sopii lisäksi mainiosti kevääseen.

En pidä yhtään teestä, joten vartalovoin tuoksu aiheutti pientä epäilyä ennen kuin haistoin. Voi onkin hyvän tuoksuista, raikasta ja pirteää. Tuoksuu vähän jollekin hajuvedelle jota joskus olen haistanut, mutta pitemmässä käytössä voin tuoksu alkoi vähän tökkimään liiallisen pistävyytensä takia. Ja päivinä, jolloin päätä särki tai tuntui, että päänsärky on tulossa pian, ei kannattanut tätä käyttää, koska pistävä tuoksu ei ainakaan helpottanut oloa.

Koostumus on juuri niin kuin pitää. Ei löysää kuten I Love... vartalovoi oli, vaan tosi jäykkää. Sellaista kuin vartalovoin oletankin olevan. Purkkia voi vaikka ravistella alaspäin eikä voide tipu sieltä. Kuitenkaan se ei ole niin kovaa, että spaattelilla pitäisi kaivella, voide irtoaa sormiin ihan helposti.


Täyteläisyydestään huolimatta melko helppo levittää ja pieni määrä riittää isolle alueelle. Oma ihoni ei ole aivan rutikuiva, joten imeytymisessä menee pieni hetki. Lisäksi tätä on pakko laittaa todella pieni määrä, koska jos laittaa liian paksusti, jää sitä ihon pintaan kerros, joka rullautuu pois jonkin ajan päästä. Näin on tehnyt vain yksi aikaisempi vartalovoini. Jos kuitenkin levittää maltilla, kosteuttaa se erinomaisesti eikä jätä ihon pinnalle kalvoa tai tahmaisuutta. Kovin pehmeä ihostani ei tullut, mutta kosteutetun tuntuinen. Tuoksu tosin jäi iholle ehkä vähän häiritsevänkin voimakkaana tuntikausiksi.

Kokonaisuutena kuitenkin ihan kohtalainen vartalovoi. Ei superhyvä, mutta ei nyt huonokaan ja käytän sen mielelläni loppuun. Uutta tuskin tulen hankkimaan, vaikka näitä saakin eri tuoksuisina ja varmasti löytyisi parempi vaihtoehto kuin vihreä tee. Mitä pikaisella vilkaisulla löysin, on tuoksuvaihtoehtoja ainakin vanilja, tumma suklaa ja jogurtti. Valitsen kuitenkin ennemmin sellaisen voiteen, joka ei rullaa iholla.

1 kommentti:

  1. Kiva oli lukea tämä sun kokemus, itse en oo vielä avannut niitä kahta muuta (tumma suklaa ja jugurtti), jotka mulle jäi tuon lisäksi :).
    Täytyy muistaa jättää niiden käyttö talveen sitten :).

    VastaaPoista