21. lokakuuta 2013

Oriflame Palladium

Oriflame esittelee pian alkavassa uudessa jaksossaan Palladium -kokoelman, johon kuuluu huulipunia sekä nämä hologrammikynsilakat. Huulipunatkin ovat holomaisesti kiilteleviä, mutta koska kasvoilleni ei sovi minkäänlainen hohto tai kimalle, en aio niitä hankkia vaikka kauniita ovatkin.



Kynsilakat sen sijaan pääsivät jo testiin, koska tilasin ne demoina. Omistan tosi vähän hololakkoja, vain kaksi muistaakseni, joten nämä tilasin innolla. Muiden hololakkojeni tapaan nämäkin ovat scattered holoja eli holoefekti on tasaisesti koko lakassa. Holoefektikin on mielestäni ihan hyvä, kuviin sitä ei saa erityisen hyvin mun taidoillani tallennettua, mutta luonnossa se on voimakkaampi. Flormarin taannoisia hololakkoja en hankkinut juuri sen takia, koska niissä efekti oli niin olematon.

Kokoelma sisältää viisi kynsilakkaa, joista etenkin kolme tumminta sävyä huutavat pikkujouluja. Lakkasin Palladiumit kynnelle kaikkien kynsikiekkojeni ollessa täysiä ja sävyt olivat ihan kivannäköisiä yhdessäkin, joten en jaksanut poistaa niitä, vaan menin näillä skittlekynsillä kouluunkin.


Reflecting Silver on varjossa pastelliviolettiin vivahtava hopea, ei kovin peittävä, mutta kuivuu nopeasti. Täydelliseen peittävyyteen vaaditaan 3-4 kerrosta omilla kynsilläni.



Vibrant Pink on kaunis kylmä vaaleanpunainen, juuri sellainen sävy, josta tykkään. Hot pinkit eivät ole mun juttuni. Eka kerros levittyi hieman laikukkaasti, mutta toisella kerroksella lakka peitti kokonaan.



Fuchsia Palladium on astetta tummempi punainen, en sanoisi ihan fuksiaksi. Mutta jokin vadelmanpunainen se voisi olla. Peitti jo ekalla kerroksella, mutta levittyi vähän epätasaisesti, joten laitoin toisenkin kerroksen.


Festive Purple on aavistuksen ruskehtava tumma violetti, peitti yhdellä kerroksella ja levittyikin tasaisesti, mutta sävy jäi silloin vähän haaleaksi, joten sitäkin kaksi kerrosta.



Blue Iridescence oli ennakkoon suosikkini, mutta kynnellä se ei olekaan niin kiva, saisi olla vähän tummempi ja sähkönsinisempi. Sekin peitti yhdellä kerroksella ja levittyi hyvin, mutta laitoin toisen kerroksenkin.



Lakkojen kestävyyskin tuntuu olevan ihan hyvä, koska nämä kestivät jopa minulla useamman päivän vahingoittumattomana. Yleensä teen niin paljon käsilläni kaikkea, että lakat alkavat kulumaan kärjistä jo samana päivänä tai jos lakkaan illalla, niin seuraavana päivänä. Enkä edes laittanut päällyslakkaa tällä kertaa.

Nyt lakkavalikoimastani puuttuvat enää upeat lineaarihololakat. Niitä odotellessa...

6 kommenttia:

  1. Festive Purple näyttää kyllä upealta!

    VastaaPoista
  2. Mitä tarkoittaa että olet tilannut noi demoina? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Oriflamen Business Class -edustaja eli tavallista edustajaa "astetta ylempänä" ja siten saan tilata tuotteita jo etukäteen ennen kuin ne tulevat myyntiin reilusti yli puolet halvemmalla normaalihinnasta. :) Oriflame selittää demot näin:

      "Demotuotteet ovat uutuustuotteita, jotka tulevat myyntiin demojaksoa seuraavalla jaksolla. Demojen osto-oikeus on vain BC-edustajilla ja managereilla."

      Poista
  3. Oii, nyt alkoi vähän houkuttaa tuo hopea ja sininen, kun kynsillä näki :D
    Vaikka en tiedä kannattaako mun hirveästi noita kynsilakkoja hommata, kun toisen käden kynsiä turhan vaikea lakkailla (hoitolakat ja kirkkaat lakat tämän takia mulla suosiossa)... Ois nuo silti niin kivan näköisiä... :D

    Oho, aika jännä, että Oriflamella ei kaikki edustajat saa demoja tilata :o
    Avonilla saa kyllä kaikki konsultit niitä tilailla... Tosin melko harvoin tulee hyödynnettyä, kun itse oon kuitenkin niin "pieni" konsultti, että yleensä jää omistakin tuotteista maksettavaa vaikka alet saisinkin :D
    Tai sitten pitäisi omia tilauksia malttaa jättää pienemmiksi ;D.

    VastaaPoista
  4. Kannattaahan niitä hommailla jos tykkää ja käyttää sitten jossain vähän spesiaalimmassa tilaisuudessa jos ei muuten. Oriflamen lakat ei ainakaan mulla ole menneet huonoiksi, joten säilyvät kyllä pitkään ja nämä oli tosi hyvälaatuisia verrattuina joihinkin aikaisempiin. :) Ja nytkin demoina näkyi taas kolme uutta glitterkynsilakkaa, pitää skarpata ettei tule tilattua :D

    Mun mielestä Oriflamen käytäntö demojen suhteen on ihan hyvä kun joukossa on paljon sellaisiakin, jotka tilaa tosi harvoin ja vain itselleen. Sen takia tykkään, että edustajille, jotka näkee vaivaa ja tekee työtä, on tällaisia kivoja etuja :) Ja demot on nimenomaan uutuustuotteiden esittelyä varten hankittavia, joten mielestäni on ihan oikeutettua, että niitä saa vain ne, jotka myyvät tuotteita asiakkaille. Business Classilaisille kun on kaikkia muitakin tosi hyviä etuja.

    Demoista vaan ei saa yhtään kampanjapisteitä ja joka tilauksessa vaaditaan tietty määrä kampanjapisteitä, että saa sitten ne muut edut. Ja ylipäätään, että pysyy BC:nä.

    VastaaPoista