15. elokuuta 2014

Ostoksia

Kuten sanoinkin aikaisemmin niin kävin siellä Keskisellä ja Miljoonarockissa. Samalla reissulla ostin myös vähän taas kosmetiikkaa.


Ensinnäkin kaksi shampoota, joita katselin jo viimeksi. Aika lailla Tigiä ulkoisesti kopioiva Anovia vaikutti ihan kivalta ja en osannut päättää kumman Head Candy -shampoista otan niin otin molemmat. Punainen tuoksuu ihan purkalta ja sinisen tuoksusta en oikein tiedä. Se on makea ja karkkimainen, mutta niin sekoitus kaikenlaista, ettei oikein tuoksu miltään tietyltä.

Lisää kuivashampoota Insetten Blossomin muodossa. Vihreä pullo mulla on tätä jo ja nyt oli tullut pinkki versiokin. Euron torilta uusi kynsiviila kun vanhat on jo aikansa nähneitä ja tuo on niitä sellaisia, joissa on tiettyyn juttuun oma viilansa. Esim. kiillotukseen tai tasoittamiseen. Ja viimeksi jo mietin Freemanin putsarin ostamista, mutta en ostanut niin halusin ostaa nyt sellaisen. Valitsin niin monessa blogissa kehutun päärynän.

Viimeisenä ehkä paras löytö, tosin Mikko Keskiseltä. Delia Cosmeticsin Body Butter hintaan 0,50€. Päiväystä jäljellä 2016 vuoteen asti, joten kai nuo vaan muuten vain poistuu valikoimasta. Ei paha hinta ja normaalihinta oli jotain 4 euron hujakoilla. Toivottavasti tuoksuu herukoilta, koska ne on mun lempparimarjoja. Vielä en ole tuota avannut, jotta se säilyy hyvänä siihen asti kunnes otan sen käyttöön.



Oriflamen tilaus saapui myös taas ja nyt lähti huulipunien osalta käsistä. En tiedä mikä huulipunahullutus mulla on menossa kun ostelen aina vain lisää, nyt pitää jo alkaa rajoittamaan tämän jälkeen.


Ensinnäkin Wellness-aiheisen kampanjan kaksi viimeistä tuotetta tuli. Tämän jakson palkinto oli Russell Hobbs -leipägrilli. Leipägrilli mulla olikin jo ennestään, mutta aika vanha sellainen niin tämä saa korvata sen. Ja sitten kaikkien kampanjan osien selvittämisestä pääpalkintona saman merkin höyrykeitin, joka varmasti tulee ahkeraan käyttöön.


Varsinaisesta kuvastosta en tainnut tilata muuta kuin tuon Feminellen intiimipesunesteen kun entiset alkaa olla lopussa ja viimeistä pulloa viedään. Löytönurkasta tilasin sitten loput tämän kuvan tuotteet. HairX Anti-Dandruff Scalp Treatmentin, vaikka mulla ei hilsettä ole. Tuo kosteuttaa kuitenkin päänahkaa ja ajattelin kokeilla josko superrasvoittuvat hiukset voisivatkin johtua päänahan kuivuudesta, jolloin se erittää enemmän talia.


Kuva: Oriflame

Sitten halusin viime vuoden Preppy Chic -kokoelmasta Purple-sävyisen luomiväritrion, koska ihastuin sillä tehtyyn mallimeikkiin.



Ja sitten kolme huulipunaa. Vasemmalta alkaen; mulle vähän villimpi väri, Giordani Gold Venetian Affair sävy Forbidden Kiss. Pure Colourista sävyt Vintage Rose ja Vintage Nude.


Demoissa lähti huulipunat totaalisesti käsistä, koska tuli uusi The One -sarja. Siitä alla olevassa kuvassa olevat sävyt + huulivoide. Lisäksi The One 5-IN-1 Wonderlash Mascara, joka korvaa HG-listaltani löytyvän Wonderlashin. Kunhan vain eivät ole menneet sorkkimaan täydellisen ripsivärin sisältöä liiaksi, muutenkaan en tykkää siitä kun kaikki vanhat meikit siirretään "uusina" The One -brändin alle.


Eli siis The One 5-IN-1 Colour Stylist Lipstickit vasemmalta alkaen; Warm Nude, Beige Collection, Nude Elegance, Vintage Rose. Ja sitten vielä The One BB-Lip Balm.


Tilaajalahjana sai vielä HairX-kuivashampoon ja sellainen mulla on jo yksi odottamassa käyttöä. Tuo menköön myyntiin siksi aikaa kunnes kokeilen edes tuon mulla jo olevan. Jos se on hyvä, niin otan tuonkin käyttöön itselle.

Ilmaisena demona tuli sitten Optimals Even Out CC Face Cream ja vieläpä sävyssä Light. Muilta edustajilta jo kuulin, että he olivat saaneet Medium sävyä osa, mutta onneksi arpaonni osui kohdalleen ja sain vaaleimman sävyn. En kyllä vielä tiedä käytänkö tuota itse.

2 kommenttia:

  1. Tuo Freemanin päärynä-juttu on putsari eikä naamio. Itse käytän tuota suihkussa, tuo yksi purkki kestää ihan ikuisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olikin, ajattelin kirjottaessa vain Freemanin naamioita kun yritin muistella mitä naamiota kehuttiin niin lipsahti näköjään ajatukset kirjoitukseksi astikin. :D Korjasin nyt asian.

      Poista