5. lokakuuta 2014

Ultrabalm vs. Tender Care

Olen vuosia käyttänyt Oriflamen Tender Carea ja tunnustaudun sen jonkinlaiseksi keräilijäksikin. Voittamassani arvontapalkinnossa aikaisemmin sain kuitenkin toisenkin tällaisen "jokapaikanvoiteen" eli Lushin Ultrabalmin. Kumpi sitten on mielestäni parempi?


Lushin tukevaan purkkiin pakattu voide kertoo heti mihin se on tarkoitettu. Joka paikkaan mikä tarvitsee kosteutta. Myös kannessa näkyvä inci on ilahduttavan lyhyt. Se sisältää vain luonnovahoja. Candelillavaha ja luomujojobaöljy tekevät iholle suojaavan kerroksen ja sitovat kosteutta. Ruusuvaha taas hoitaa ärtyneisyyttä. Voidetta voi käyttää muun muassa hiertymille, ihovaurioille, huulivoiteena ja jopa silottaa hiusten latvoja.


Voide on keltaista ja avatessa tuoksuu vahvasti vahamaiselle. Taustalla tuoksuu myös hennosti ruusumainen tuoksu. En oikein tykkää tuoksusta.


Voide on jäykkää, mutta pehmenee kyllä iholle levitettäessä nopeasti. Ihoni ärtyy helposti ja kutiavia kohtia löytyy mistä milloinkin, joten olenkin aina laittanut Ultrabalmia kutiaviin kohtiin. Se ei poista kutinaa kokonaan, mutta helpottaa kyllä vähän. Etenkin viimeisimmän hotelliyön jälkeen olin tulla hulluksi kun jalkoja kutitti koko matkalta ja niissä oli vähän jotain näppyjäkin siellä täällä. Mitä lie örkkejä oli "puhtaissa" valkeissa lakanoissa... Olen myös pehmittänyt voiteella kantapäitä ja muita jalkojen kovettumia ihan menestyksekkäästi.


Huonoina puolina on mainittava imeytyminen. Ihoni ei tykkää oikein vahoista, öljyistä tai muusta tuollaisesta tuhdimmasta tavarasta ja Ultrabalmin imeytymisessä menee ikuisuus. Illalla levitettynä kohta on aamullakin vielä tahmainen, vaikka laittaisi miten vähän. Toinen huono puoli on seoksen epätasaisuus. Yllä olevassa kuvassa näkyy, että voiteessa on tuollaisia pikku rakeita ympäriinsä. Siksi en ole käyttänyt voidetta huulilla kuin kerran. Rakeisuus tuntui inhottavalta ja kerta riitti.

Lyhyt säilytysaika on myös vähän huono puoli, kuten Lushin tuotteilla yleensäkin. Oma voiteeni on tehty 15.10.13 ja vanhenee 15.12.14. Kiirettä pitää käytön kanssa, koska tuota tarvitsee erittäin vähän kerralla ja purkki on iso. Ei se toki saman tien pilalle mene, mutta jossain vaiheessa kuitenkin.



 Oriflamen Tender Care on käyttötarkoituksiltaan aika samanlainen kuin Ultrabalm. Se vain ihastuttaa lukuisilla tuoksuvaihtoehdoillaan, tai Oriflame kutsuu niitä kyllä makuvaihtoehdoiksi, kuka tätä muka syö? Voide on yksi Oriflamen tunnetuimpia ja pitää pintansa edelleen, legendaariseksikin sitä on kutsuttu. En tiedä miten monta tuoksua on ollut saatavilla kaiken kaikkiaan. Ensimmäiseni ostin aloittaessani Oriflamella ja se oli tuo jo hyvin kärsineessä purkissa oleva Vanilla. En tiedä oliko ennen sitä muita tuoksuja ja osa näistä omistamistani tuoksuista on nykyään jo lopetettukin.

Tender Care - Ei tuoksu juuri miltään, jokin hento makeahko tuoksu siinä on.
Vanilla - Ihana makea, mutta raikas vaniljan tuoksu, kuin vaniljavanukas
Almond - Vähän puinen mantelin tuoksu, en tykkää mantelista. Lapsuuden trauma häistä, joissa ällöttävän likainen ja rikkinäisellä vessanpöntöllä varustettu vessa oli suihkutettu täyteen jotain mantelilta tuoksuvaa oksettavaa hajuvettä. Kaikki mantelilta tuoksuva muistuttaa siitä ja näen silmissäni sen rikkinäisen pöntön.
Caramel - Voisin vaikka syödä! Tarviiko muuta selitystä.
Coconut - Suosikki kesältä, nami nami myös
Chocolate - Supertäyteläinen ja voimakas tumman suklaan tuoksu. Jopa tällaiselle suklaan rakastajalle vähän liikaa.
Blackcurrant - Tämän vuoden uutuus, taisi olla joku juhlaversio. Ihana karkkimainen tuoksu.
Cherry - Makeahko, mutta ei esanssinen kirsikan tuoksu. Kirsikkahullu tykkää ja kaveritkin kysyi koulussa mitä laitoin. Asiakkaidenkin suosikki perusversion ohella, eräs tilasi viisi kerralla.


Jokainen pikkupurkki on pakattu pahvirasiaan, joka on kuvioitu kauniisti ja sisältä paljastuu aina tuollainen nätti teksti. Säästin kaikki pakkaukset sitä varten, että joskus teen postauksen ja nyt... ne on hukassa. Yhden sentään löysin. :D Teksti vähän vaihtelee, useimmissa se on Treat Yourself, mutta vaniljassa ainakin oli Love Yourself.


Purkista tulee vähän miinusta. Voidetta on joskus hankalaa kaivaa sieltä, käytänkin lähes aina spaattelia. Käyttö rajoittuu siksi kotioloihin pääasiassa, koska purkki on epähygieeninen käyttää ihmisten ilmoilla. Koulussa nyt joskus käytin noita, mutta silloinkin desinfioin kädet ensin.


Valkoinen voide ei ole niin jäykkää kuin Ultrabalm ja se on täysin sileää koostumukseltaan. Imeytyy huomattavasti nopeammin kuin Ultrabalm ja ei tahmaa. Huulillakin mainio etenkin yöllä ja töpöttelen jotain noista usein huulipunan päälle, jos on huulia kuivattava tapaus kyseessä. Ainoa huulituote, jota vanhempani voivat käyttää. Muista heillä puhkeaa aina huuliherpes. Ja jos niin käy, he sanoivat, että Tender Care parantaa sen paljon nopeammin.


Kuivia kantapäitä se ei kosteuta ihan niin hyvin kuin Ultrabalm, mutta ihon pienet nirhaumat se parantaa nopeasti ja haavoihinkin käytän tuota aina niin ei jää arpia.

Kokonaisuutena tykkään edelleen Tender Caresta enemmän kuin Ultrabalmista, koska parempi koostumus, pienempi pakkauskoko(ja silti purkki kestää ikuisuuden) ja vaihtelunhaluiselle paljon eri tuoksuja.


Ja jos ei purkki oikein innosta niin Tender Carea saa myös puikkomuodossa vähän kovemmalla koostumuksella huulille. Ennen nimellä Tender Care Lip Balm kulkenut voide on uudistettu muotoon The One BB Lip Balm. Samalla se on saanut hennon sävyn, josta ei huulille tule mitään väriä. Helmiäishohtoinen voide kuitenkin kirkastaa huulia ja häivyttää huulijuonteita samalla kosteuttaen ja pehmittäen. Siinä on lisäksi SPF 15.



Vastaavia all-purpose-balmeja on monilla muillakin merkeillä. Onko teillä jotain suosikkia?

4 kommenttia:

  1. Kiva katsaus, kiitos! Minä kuulun myös Oriflamen TLC:n ystäviin. Tuota LUSHin tuotetta en ole kokeillut, mutta tämän postauksen ansiosta taidan pitäytyä TLC:ssä edelleen.

    VastaaPoista
  2. Ihanan raikas tuo valkoinen hylsy tuossa BB Lip Balmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on ja vaaleanpunainen tuo siihen vielä lisää tyttömäisyyttä ^^

      Poista