6. huhtikuuta 2017

Pieni Oriflame-tilaus

Sain taas pikkuisen kasan Oriflame-tuotteita, tässä taitaa olla kahdelta jaksolta tavaraa. Ihan kaikkea en saanut Ärräpaketissa, vaan kyytiin ei mahtunut tilaajalahjana olleet shampoo ja hoitoaine, eikä palkintona ollut kosmetiikkalaukku. Ne täytyy sitten ottaa mukaan kun käy taas vanhempien luona. Ilmaisista demoista uutuusmascara on ollut loppu jo kolme tai neljä jaksoa, joten sitäkään ei tullut vaikka niin odotin. Murrr... Se on ripsari, johon saa ostettua hylsyssä tulevan harjan lisäksi kolme vaihtoehtoista harjaa eri efektien saamiseksi. No ehkäpä se joskus tulee.


Muilta osin en paljoa tilannutkaan itselleni, vain varastooni vähän täydennystä kun se on huvennut niin olemattomiin, mutta niitä en blogissa esittele. Omaan käyttööni kuitenkin tupsahti löytönurkasta viimein True Perfection Exfoliating Renewing Mask. Sellainen mulla oli kauan sitten, mutta eräs asiakas tarvitsi sellaisen kiireesti ja luovuin omastani. Sen jälkeen tuote yllättäen poistui valikoimasta, mutta nyt oli löytynyt jostain varaston kolosta jämäerä. Heti uusintatilaukseen siis ja pääsen testaamaan lopultakin. Kyseessä on sinällään Oriflamen valikoimasta poikkeava naamio, että se on kemiallisesti kuoriva naamio.

Kuorintalinjalla jatkuu. Tilaajalahjana oli Swedish Spa Heather & Almond Oil Body Polish. Sen kohtaloa en ole vielä päättänyt, noita vartalokuorintoja on kaapeissa liikaakin.

Kolmantenakin vielä kuoriva tuote, tosin kevyemmin kuoriva kuin edellinen. Ilmaisena demona tullut Love Nature Exfoliating Shower Gel Refreshing Strawberry & Lime tuoksuu mielettömän herkulliselta. Sitä tekisi mieli vaikka juoda. Monet edustajat ja asiakkaat surivat kuorivan vadelmasuihkugeelin poistumista, mutta tässä vahva ehdokas sen tilalle. Minä ainakin tykkään pirteästä mansikan tuoksusta paljon enemmän kuin vadelmasta. Kuorivana ainesosana näyttäisi olevan mansikan siemeniä.


Sekalainen kasa sisältää paljon Oriflamen 50 -vuotissynttärien tuotteita. Tänä vuonna on Oriflamen synttärit ja ensi vuonna suomen Oriflamen synttärit. Yhtä juhlaa seuraavat pari vuotta, syksyllä onkin tiedossa yhdet juhlat nimeltä Beauty & Bubbles. Juhliin liittyen tilailin ilmapalloja, joka väriä yhden. Vain valkoisessa lukee Oriflame ja nämä on tarkoitettu enimmäkseen kauneusiltoja ja muita vastaavia tilaisuuksia varten. Sallitut väriyhdistelmätkin on määrätty ennalta. Mutta nämä pidän ihan omassa käytössäni.

Tender Care sai juhlavuoden kunniaksi kullanvärisen pinnoitteen ja se on niin kaunis <3 Kokoelmastani löytyykin jo 12 erilaista tenderiä.

Edustajille oli palkintona kampanjassa kolme rannekorua, joissa on Oriflamen tunnussanat eli Togetherness, Passion ja Spirit. Alla vielä tarkempi kuva niistä. Edustajien ryhmässä keskusteltiinkin siitä, miten pieniä nämä ovat ja valitettavasti täytyy myöntää, etteivät nuo mahdu ranteeseeni kovin hyvin. Kyllä ne kiinni menee, mutta puristaa sen verran, ettei näytä hyvältä. Pitää siis katsoa mihin nuo laittaa vai pitääkö vain muistona.

Ihastuin Giordani Goldin Flat Foundation Brushiin niin paljon, että halusin toisenkin. Lähinnä, koska en jaksa olla aina pesemässä ainokaistani. Se on korvannut Beauty Blenderin melkein kokonaan, koska Joe Blascon meikkivoide levittyy tuolla niin nätisti.


Löytyikö minitilauksesta mitään kiinnostavaa?

2 kommenttia:

  1. Toi Tender Care on ihan älyttömän kauniissa pakkauksessa. <3 Se koristaa mun meikkipöytää yhdessä parin lempparin tuoksun kanssa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  2. Tuosta rannekorusta tulee ihan mieleen muuan tuoksu jonka ostin kauan sitten laivalta, erikoinen kolmiosainen pullo jossa jokaisessa osassa erityyppinen tuoksu, harmittaa kun olen unohtanut nimen :( Kauniskin on tuo rannekoru!

    VastaaPoista