4. elokuuta 2013

Jalkapuikko

Taannoisessa Cosmeryan tilauksessani kaupanpäällisenä tuli söpö Deep Steep Candy - Mint Foot Stick. Sellainen oli ensin tilauksessanikin mukana, mutta sitten tilauksen summa nousi siihen malliin, että karsin joitakin tuotteita pois. Onneksi sain tämän kuitenkin kivana yllärinä.


Merkin tuotteet valmistetaan oikeudenmukaisesti ilman eläinkokeita ja merkki on saanut Cruelty Free Bunny -sertifikaatin.

Täytyy myöntää, että minulla oli aika suuret odotukset tuotetta kohtaan, koska teksti lupaa kosteuttaa nopeasti jalkojen kuivat ongelmakohdat. Ja niitähän mulla tällä hetkellä riittää kun kesän reissuissa jalkojen ja suunnilleen kaiken muunkin hoito on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja jaloissa on kovettumia. Vielä en ole ehtinyt(=jaksanut) raspata niitä pois, joten otin puikon käyttöön oletuksena, että se melko nopeasti pehmittäisi kovettumia.


Olin myös innoissani siitä, että kerrankin ei tarvitse sotkea käsiä. No, jouduin vähän sotkemaan kyllä.

Puikon tuoksu on lupausten mukaan raikas, tuoksun pitäisi olla polkkakarkki ja piparminttu. Mieleeni kuitenkin tuli tuoksusta lähinnä vain Maraboun Minttukrokantti -suklaa.

Sitten vain sivelemään puikolla jalkoja ja se oli yhtä helppoa ja mukavaa kuin oletinkin. En kauheasti tykkää sotkea käsiäni voiteita levittäessä, joten puikko sopii minulle vallan mainiosti. Ainoa miinus vain oli, että puikko on tosi pehmeää ja sitä kului yhdellä käyttökerralla yllättävän paljon. Monen monta kertaa joutui pyöräyttämään puikkoa ylöspäin. Pehmeyden takia joihinkin kohtiin tuli ihan liikaa voidetta, joten siinä piti sotkea kädet ja levittää voide tasaisemmin.


Puikko sisältää eteerisiä öljyjä sekä shea- ja kaakaovoita ja sen kyllä huomaa. On nimittäin tosi öljyistä tavaraa eikä meinaa imeytyä sitten millään. Ja tällaiselle kärsimättömälle tapaukselle kuin minä, siinä on tiettyjä vaaroja. Jos ei levityksen jälkeen sujauta sukkia jalkaan, on liukastumisvaara melko suuri. Puoli tuntia maltoin sohvalla telkkaria katsoessa antaa sen imeytyä ekalla käyttökerralla ja vieläkään se ei ollut imeytynyt käytännössä yhtään. Lähdin sitten kävelemään ja meinasin liukastua. Ja jos onnistuu välttämään liukastumisen, keräävät öljyiset jalkapohjat lattialta vähintäänkin joka ikisen roskan ja pölyhiukkasen.

Sen jälkeen opin varaamaan kosteudensäilyttävät sukat viereen ja laittamaan ne jalkaan levityksen jälkeen. Ei enää liukastumisia ja roskatkin pysyvät lattialla.

Muuten puikko on ihan hyvää tavaraa ja kun se lopulta imeytyi, olivat jalkapohjat hieman pehmoisemmat. Mitään ihmeitä se ei heti saanut aikaan eikä pitempiaikaisessakaan käytössä, joten se on melko samaa tasoa kuin ihan tavalliset jalkavoiteetkin. Puikko on kivaa vaihtelua voiteille, mutta öljyisyytensä vuoksi tuskin hankin sitä lisää. Öljyiset tuotteet eivät sovi iholleni, lähinnä koska en jaksa odottaa ikuisuuksia niiden imeytymistä.


Ainesosat
Cocos Nucifera (Coconut) Oil (organic), Infusion of Organic Herbs, Mentha Piperita (Peppermint) Leaf Extract, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) leaf Extract, Menthol Viridis (Spearmint) Leaf Extract, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter, Glycine Soja (Soy) oil, Aroma (Organic and Wildcrafted) Essential Oil Blend, Tocopherol (Natural Vitamin E)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti