25. helmikuuta 2015

Uusi lempihoitoaine


Kauppojen alelaareista tekee joskus varsin onnistuneita löytöjä ja yksi sellainen on tämä Tokmannista ostettu Eveline Argan + Keratin Conditioner 8 in 1. Merkin puuteri oli silloin vähän pettymys, mutta hoitoaine sitten jotain ihan päinvastaista. Ensinnäkin tuo pakkaus, se on mielestäni todella kaunis kultaisine koristeineen ja sitä pitää mielellään esillä kylppärissä. Vaikka kyseessä on suhteellisen halvan puoleinen markettimerkki, tuo kaunis pakkaus sille lisäarvoa.


Itse hoitoaineella on taas melkoisen kovat lupaukset. En ole ennen törmännyt 8 in 1 hoitoaineeseen, mutta kaipa tällainen markkinointi siirtyy hiljalleen meikeistä ihonhoitoon ja hiustuotteisiin. Hoitoaine on tarkoitettu värjätyille tai vahingoittuneille hiuksille. Tiivistettynä 8 in 1 lupaukset ovat lähinnä kosteutusta, korjausta ja värin suojausta, ei mitään maata mullistavaa siis. Omat hiukseni eivät ole värjätyt, mutta seuraavassa loppuneet-postauksessa esiintyvä toinen hoitoaine teki latvoista aika pörröiset, takkuiset ja kuivat, joten jokin isomman luokan korjausliike on tarpeen sen jäljiltä.


Hoitoaine sisältää näin inceihin perehtymättömän silmin aika hyviä ainesosia. Alkupäästä löytyy aika kasa öljyjä ja uutteita ja aikaisemmin käyttämissäni hoitoaineissa, tai tuotteissa yleensäkin, ne ainekset on tiputettu incin loppupäähän. Hoitoaine sisältää muun muassa arganöljyä, sheavoita, keratiinia ja silkkiproteiinia.

Valkoinen hoitoaine täyttää lupauksensa. Värin keston pidentämiseen en voi ottaa kantaa, mutta muuten hoitoaine oli loistava. Ensinnäkin se tuoksuu mielettömän hyvältä. Vähän kuin Moroccanoililta, mutta vielä makeampana ja kinuskimaisempana. Tuoksu on voimakas ja voisin impata tuota tuoksua kaiket päivät! Sen lisäksi hoitoainetta tarvitsee aika vähän, koska se levittyy hyvin paksuihin pitkiin hiuksiinikin. Vaikutusaika on verrattaen pitkä, 3-5 minuuttia, mutta tuloksetkin sen mukaisia.

Huuhtelun jälkeen hoitoaine on silottanut takut ja pörröisyydet ja hiukset on helppo harjata. Ne myös pysyvät sellaisena kuivuttuaan ja pitkästä aikaa latvani eivät enää aamulla olleet pörröiset tai takussa. Hoitoaine ei kuitenkaan latistanut hiuksia, vaan ne olivat kiiltävät, pehmeät ja ilmavat.

Harmi kun nämä olivat alelaarissa eli nähtävästi kyseessä on ainakin Tokmannin valikoimasta poistuva tuote. En oikein tiedä mistä Tokmanni näitä aletuotteita repii, koska ikinä en ole näitä siellä hyllyssä nähnyt myynnissä, enkä suurinta osaa muistakaan tuotteista, joita aleen on laitettu. Mutta jos törmäät näihin jossain, niin suosittelen kyllä kokeilemaan. Sarjassa näkyi olevan myös shampoo, ehkä pitää kokeilla sitäkin vielä jos niitä on jäljellä.

2 kommenttia:

  1. Ainakin täällä Kuusamon Tokmannissa noita on ollut myynnissä jo hyvän aikaa, vuoden verran ainakin Itse ostin kertaalleen tuon merkin shampoota, mutta en siitä suuremmin pitänyt. Ei vaahdonnut kunnolla, ja muutenkin pesutuntuma oli huonohko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole noita hyllyssä näkynyt koskaan, vain tuolla alessa eli ehkäpä tuovat muista liikkeistä sitten noita poistomyyntiin tänne, jos ei mene kaupaksi. Täällä tuo Tokmanni on aika pieni. Hyvä kuitenkin tietää, ettei shampoo ehkä ole niin hyvä kuin hoitoaine. Shampoo oli aika kalliskin, alennettu hintakin oli 8 euroa.

      Poista