22. joulukuuta 2015

Odotus palkitaan: Blue Sapphire

Eletään vuotta 2012, otan ensimmäiset haparoivat askeleeni Oriflame-edustajana. Oriflame "emoltani" eli tiiminvetäjältäni tulee minulle aloituspaketti demotuotteita, joita saisin testailla ja esitellä tuleville asiakkailleni. Seassa on toki myös jos jonkinlaista lippusta ja lappusta, jotka luen läpikotaisin. Yksi lappusista on Oriflamen juhlavuoden kampanja, Oriflame täytti silloin 45 vuotta. Avattuani lapun, kiinnittyvät silmäni ensimmäisenä todella kauniiseen pulloon, joka on niin suosittu, että siitä on tehty tietokoneella jäljitelmiä. Olen heikkona kauniisiin hajuvesipulloihin ja voisin ostella vaikka tyhjiä pullojakin kunhan ne vain ovat nättejä. Siksi ensimmäinen ajatukseni on, että minun on saatava tuo. Se on kuitenkin mahdotonta. Kampanja on ollut käynnissä jo kaksi jaksoa, en enää pääsisi mukaan. Miksi minua kiusataan tällaisilla, tuoksua ei voi erikseen ostaa ja se on limited edition. Tuon jälkeen olen vimmatusti etsinyt Blue Sapphirea ympäri nettiä, laittanut edustajien kirppikselle ostoilmoituksia, kolunnut huutonettiä, eBayta... ei missään. Tai no oli niitä joillain epämääräisillä myyjillä esimerkiksi intiassa, mutten uskaltanut niitä ostaa.

Kyseinen lappunen, jossa Blue Sapphire on (kyllä, säästän kaiken...)

Siirrytään ajassa joulukuuhun 2015. Unettomuuteni vuoksi taas kukun pystyssä epäsäädylliseen aikaan. Facebookissa, missäs muuallakaan. Uutisvirtaani ilmestyy kuva edustajien kirppikseltä. Selaan väsyneenä ja luen kuvassa olevan paketin nimen. "Blue Sapphire, 2kpl, tarjoa.". Hmmm... Blue Sapphire, miten se kuulostaa niin tutulta. Sitten välähtää. BLUE SAPPHIRE! Niin alkavat yksityisviestit lennellä myyjän kanssa ja neuvottelut hinnasta käyvät kuumana. Lopulta saan molemmat puhuttua itselleni, hinnasta viis. Toinen mulle ja toinen äidille. Joskus sentään on unettomuudesta hyötyä, olisi muuten voinut mennä ohi. Arvatkaa vaan sainko nukuttua koko loppuyönäkään intoiluni takia. Postikin hidastelee joulun takia, paketti lähti tuosta 200km päästä 16.12 ja saapui vasta 21.12. Tuollainen odottelu piti hullua jännityksessä ihan kunnolla, etenkin kun kaksi ensimmäistä päivää postin seurantajärjestelmäkin oli kaatuneena.




Siinä ne kuitenkin lopulta ovat!

Blue Sapphire ei ole sitä minun ominta juttuani jos tuoksuista puhutaan. Se on Floral Green -tuoksu eli kaukana rakastamastani makean itämaisesta. Sen kuvaillaan olevan kukkainen, puinen, puuterinen, myskinen ja vesimäinen. Alkutuoksussa on vihreitä omenoita ja orvokin lehtiä. Kukkaisuus jatkuu sydäntuoksun orvokin kukilla, orkidealla ja saksankurjenmiekalla. Se pehmenee myskiksi, seetriksi ja heliotroopiksi.



Pullo on mielettömän upea, vaaleansinistä jalokiveä muistuttava. Se on pakattu poikkeuksellisesti tuollaiseen rasiaan, jonka kansi on nostettava ja tuoksu lepää samettivuorauksessa kuin mikäkin kruununjalokivi. Pullon sisällä on vaaleansinistä tuoksunestettä ja pullon pinta toistaa eri värejä öljyn tavoin. Minua ei haittaa, vaikken pitäisi tuoksusta lainkaan, koska halusin pullon erityisesti keräilyesineeksi sen harvinaisuuden ja kauneuden vuoksi. Minulle sillä on myös valtavasti tunnearvoa, onhan se yksiä ensimmäisistä Oriflame muistoistani silloin arkana ja ujona uutena edustajana. Silloin ajatukseni olisi voinut koota johonkin lukuisista 'I Have No Idea What I'm Doing' -meemeistä. Uskon kohtaloon, joten ehkä silloin en ollut vielä valmis tälle tuoksulle, mutta nyt itsevarmasti minkä vaan tuotteen myyvänä olen viimein Blue Sapphiren arvoinen.


Pullo on myös todella suuri

Alkutuoksu on varsin herkullinen, makea, aavistuksen kukkainen omena, lähes karkkimainen. Nam! Mutta silti aikuismainen, ei teiniöverit. Vähitellen omenainen hedelmäisyys väistyy voimistuvan kukkaisuuden tieltä, tehden tuoksusta entistä aikuismaisemman. Kukkaisuuden ohella aistittavissa on vihreyttä, vähän jopa sitruksisuuttakin. Kukkien kukoistus pehmenee vähitellen puumaisemmaksi ja myös tuoksun vihreys korostuu kun kukat eivät dominoi sitä enää. Kokonaisuutta pehmentää myski. Kukkaistuoksut usein aiheuttavat minulle päänsärkyä, mutta Blue Sapphire on poikkeus. Se ei ole liian voimakas tai pistävä, vaan pehmeä kukkaistuoksu. Samoin siitä puuttuu minulla useimmiten päänsäryn laukaiseva jasmiini. Kukkaiset ja vihreät tuoksut monesti myös muuttuvat ihollani hirmuisen pistäväksi, mutta Blue Sapphire ei tee sitäkään. Erittäin positiivisesti yllättävä tuoksu, olin jo vähän valmistautunut siihen, etten pitäisi itse tuoksusta, mutta onneksi olin väärässä.



Toinen pullo lähtee äidilleni joululahjaksi ja hänen uskoisin varmasti pitävän tuoksusta. Äitini rakastaa kukkaistuoksuja ja tuoksun sisältämä orvokki liittyy häneen vahvasti, koska äitini toinen nimi on Orvokki. Lisäksi vielä kaunis pullo ja arvokas, harvinainen tuoksu, joten hän saa lahjan, jollaista ei varmasti tule toista saamaan.


Korkissa lukee Oriflame 45th Anniversary

Samalla päättyi minunkin vuosien odotukseni. Toivottavasti tämän myötä ei hirveän moni ihastunut tuoksuun, koska sitä on tosiaan äärimmäisen vaikea saada käsiinsä, mutta en vain malttanut olla kertomatta siitä teille.

Oletteko te koskaan haaveilleet vuosia jostain kosmetiikkatuotteesta ja viimein saaneet sen omaksenne? Entä omistaako kukaan Blue Sapphirea?


Näihin tunnelmiin päättyy blogin vuosi 2015 ja palataan asiaan taas tammikuussa. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, erityisesti runsaista kommenteistanne. Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille ja satunnaisille kävijöille!

4 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin upea pullo :) Ehdin jo hetken toivoa, että on tulossa uudestaan myyntiin :D

    VastaaPoista
  2. Upea pullo, ihan mahtavaa, että vihdoin sait tuoksusi! <3

    VastaaPoista
  3. Silmäähivelevän kaunis pullo! Itse haaveilin kauan sitten myöskin tuoksusta :)kyseessä oli Guerlainin Shalimar josta tulikin ikisuosikki.

    VastaaPoista