15. marraskuuta 2013

Laveraa taas

Pahoitteluni pienestä postaustauosta, jotenkin vain ei innosta edes yrittää ottaa kuvia töiden jälkeen kun tietää ettei siitä mitään tule. Postauksia on paljon valmiina, mutta kuvat puuttuvat. Jospa tänä viikonloppuna käytän ne muutamat valoisat tunnit kuvaamiseen niin saa postauksia varastoon. Sään on luvattu olevan aika surkeaa, joten tuskinpa mitään erityisen valoisia kuvia saan aikaan. Yhdistetään tähän vielä viimeisiään vetelevä kamera ja monta päivää takkuillut tietokone niin hyvä tulee.


Laveran kuorinnasta oli jokin aika sitten postaus blogissa, loppuneissa vilahti Laveran kasvovoidenäyte ja nyt taas olisi yhden Laveran tuotteen vuoro. Edellisen kasvoseerumin loputtua otin käyttöön Lavera Pore Refining Moisturising Fluidin. Joo, se ei ole seerumi, mutta kuten edellinen seeruminikin, se lupaa supistaa ihohuokosia.

Epäpuhtaalle ja rasvaiselle iholle tarkoitetussa voiteessa tuon luvatun supistamisen hoitaa luomutakiaisuute, joka samalla myös pehmittää ja parantaa ihotulehduksia. Luomuminttu taas on antimikrobinen ja vastustaa viruksia sekä viilentää ja raikastaa. Voide myös lupaa kosteuttaa tehokkaasti. Kuulostaa tosi hyvältä ajatellen ongelmarasvaista pintakuivaa sekaihoani, jonka poskien ihohuokoset ovat kraatterin kokoiset.


Voiteen pakkaus on hillityn tyylikäs ja raikas. Pumppupullona se on tietysti hygieeninen, mutta siitä tulee silti vähän miinusta. Pullosta ei meinaa nähdä läpi kunnolla edes valoa vasten. Jää vain arvailujen varaan paljonko pullossa on voidetta. Ja jos ei ole kosmetiikkahamsteri kuten minä, saattaa voiteen loppuminen yhtäkkiä olla ikävä yllätys ellei odottamassa ole toista voidetta. Hyvää pullossa kuitenkin on se, että kun löytää tarpeeksi kirkkaan valon, jonka kanssa tihrustaa pulloa, huomaa, että pullon pohja nousee ylöspäin sitä mukaa kun voidetta käyttää. Pullosta saa siten kaiken voiteen käyttöön eikä sitä jää reunoille. Tosin tietyn pisteen jälkeen pullo kaatuilee tosi helposti kun kaikki voide on pullon yläosassa ja alaosa on tyhjää.

Voide itsessään on vaaleanvihreää, melko ohutta, mutta ei valuvaa lirua. Tuoksuu voimakkaasti Laveralle tyypillisesti yrttiselle ja minttu-linjan tuote kun on kyseessä niin tietenkin myös mintulle. En ole mikään yrttisten tai minttuisten tuoksujen rakastaja, mutta kyllä tuo menettelee. Ja tuoksu onneksi haihtuu aika pian.


Ohut voide on helppo levittää kasvoille ja sitä riittää pieni määrä. Imeytyy myös tosi nopeasti eikä ala rullaamaan niin kuin valitettavan monet kasvovoiteet ihollani tekevät. Viilentääkin aavistuksen, mutta ei mitenkään merkittävästi. Viilennystä en kyllä kaipaakaan, etenkään kylmällä ilmalla. Hieman pelkäsin minttuisen voiteen kirvelevän iholla, mutta onneksi huoleni oli turha.

Voiteen imeytymisen jälkeen ihoa kiristää hetken aikaa armottomasti. Se ilmiö on tapahtunut jokaisen kokeilemani Laveran voidenäytteen kanssa sekä myös sävyttävän kosteusvoiteen kanssa(siitä BB-viikolla). En tiedä mistä ilmiö johtuu. Onko lukijoissa olevilla Laveran käyttäjillä tapahtunut tätä vai olenko ainoa? Kuitenkin kun kestää kiristystä jonkin aikaa, alkaa se häviämään ja sitten iho on mukavan sileä ja pehmeä sekä raikas. Jotkin kasvovoiteet saavat ihoni kiiltelemään hulluna, mutta tämä ei lisää kiiltoa, ei tosin vähennäkään sitä.


Kosteutustehoiltaan voide on ihan hyvä. Kesällä se riitti minulle yksinään, mutta nyt alkavan talven kuivattama pintakuiva ihoni on alkanut vaatimaan enemmän ja siksi käytän tämän päällä vielä toista voidetta.

Entäs se ihohuokosten supistuminen. No, sitä ei ole yksikään aikaisempi tuote saanut aikaan ja ei kyllä tämäkään näiden useiden kuukausien päivittäisen käytön aikana. Jatkakaamme siis etsintöjä.

2 kommenttia:

  1. Juuri äsken lueskelin Laveran esitettä ja tämä minttuvoide herätti kiinnostukseni. Kiva oli lukaista tämä syväanalyysi siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs oli hauska sattuma :) Hyvä, että postauksesta oli apua :)

      Poista