12. heinäkuuta 2014

Loppuneita


 Kesäkuun loppuneissa on aika laiha saalis. Vanhempien luona majaillessa olen niiden tuotteiden armoilla joita pakkasin mukaani. Otin vain välttämättömimmät ja niistäkin pääasiassa jotain puoliksi käytettyjä jämätuotteita, koska asunnollani ollessa en saisi niitä varmaan ikinä loppumaan kun on valinnanvaraa. Tuolla on mukana vain se tuote ja sitä on käytettävä. Sen takia loppuneissakaan ei ole mitään erityisen jännää. Mutta toisaalta kaikki ovat sellaisia joista tykkäsin paljon ja iso osa voisi mennä HG -listalleni.


Shampoota kului iiiso Oriflame HairX Volume Boost. Lemppareitani ei-rasvaisten-hiusten -shampoista. Tuon sain joskus ilmaiseksi ja se oli myynnissäkin jonkin aikaa, kunnes HairX -sarja uudistui ja vanhanmalliset pullot poistuivat myynnistä. Joten kun kukaan asiakkaistani ei enää tilaisi tuota niin otin sen itse käyttöön. Pesee hyvin, mutta ei narskuvaksi ja en nyt huomannut sen tuovan mitään erityistä volyymiä. Ei se kuitenkaan tehnyt hiuksista aivan lättänöitäkään vaan pehmeät ja ilmavat. Tuoksukin kivan raikas omenainen.

Sitten myös hoitoaineen jämät loppuivat. Oriflamen Nature Secrets Elderflower & Apple. Tämäkin sarja on suosikkejani, shampoo on loistava. Hoitoaine ei aivan niin hyvä ollut, kyllä se jonkin verran silotti, mutta ei ollut ihan tarpeeksi kosteuttava. Ei nyt huono kuitenkaan. Taas kerran kivan omenainen tuoksu, mutta arvatenkin kukkaisempi ja makeampi kuin edellisessä.


Toinen loppunut hoitoaine oli sitten matkakokoinen I Love... Mango & Papaya. Kuten jo joskus mainitsin niin tämäntuoksuiset ovat suosikkejani I Lovelta. Ja mielettömän hyvältä tuokin tuoksui. Lisäksi näin halpismerkiksi hoitoaine oli mahtava, kuten oli shampookin. Silotti erinomaisesti ja kosteutti hyvin, pörröisyys oli tiessään. Harmi kun vastaan ei ole tullut täysikokoisia kummastakaan hiustuotteesta. Nämä kuuluivat  matkasettiin, jossa taisi olla viisi tai kuusi tuon kokoista tuotetta.


Sitten Oriflame Essentials Scrub Wash Gel. Tämä on päivittäin käytettäväksi sopiva kevyt kuoriva geeli joka kai on varsinaisesti putsari. Mutta puhdistin kasvot ensin ja sitten vasta hieroin tällä läpi ja kasvot saivat kaipaamansa kevyen kuorinnan, joka ei kuitenkaan ollut liian raju. En ihan joka päivä käyttänyt vaan suunnilleen joka toinen päivä. Vähän sen mukaan miten tunkkaiselta iho tuntui. Tuoksukin hyvä aprikoosinen. Ei ihan päihitä lemppariani Daily Scrub Cleanseria, joka on vieläkin hienojakoisempaa.


 Aikaisemmassa postauksessa mainitsemani loppunut puuteri oli tämä. Reunalla nyt on vielä vähän puuteria, mutta en jaksa kaivella loppuun asti. Giordani Gold Supreme Pressed Powder on ehkä paras käyttämäni puuteri ja tämä olikin kolmas käyttämäni yksilö. Hienojakoinen ja pitää kiillon mukavasti kurissa, mutta ei kuivata kiristäväksi kuten nyt käytössä oleva puuterini tekee. Sävy Translucent sopii kaikille valkoihoisille. Ainoa huono mitä keksin siitä on hinta, se maksaa 28 euroa, mutta omani olen kaikki ostanut jostain tarjouksista ja yhden sain tilaajalahjaksi. Nyt puuteri tosin on lopetettu ainakin väliaikaisesti. :(


Jee, harvinainen loppuja. Huulirasva. Lipsolute Cherry Lip Balm suojakertoimella 4. Pitkäaikainen uskollinen kumppani, joka kiersi monessa mukana. Otin sen käyttöön kun aloitin viimeisimmän opiskeluni, se kulki koko koulun ajan penaalissani. Sen jälkeen töissä tämän alkukesän ja siellä se kului viimein loppuun. Kivan värinen, mutta ei tuo huuliin väriä. Levittyy hienosti ja on sopivan liukas ja pehmeä. Osa vaikkapa Labellon huulirasvoista on makuuni liian kovia. Tuo ei tunnu huulilla juuri miltään, kosteuttaakin riittävästi päiväkäyttöön eikä aiheuta huulirasvariippuvuutta.

Pysyy huulilla hyvin ja usein lisäsin tätä vain ruokailun jälkeen. Tuoksu on rakastamani kirsikka, makea, mutta ei teollinen. Kaverikin kehui muutaman ensimmäisen kuukauden ajan, että voi kun tuo sun huulirasva tuoksuu hyvältä. Näitä onneksi on mulla toinenkin, koska näitä sai yhteen aikaan eurolla Keskiseltä(lisätietoa esim. täältä). Voisin väittää täydelliseksi huulirasvaksi ainakin omiin mieltymyksiini nähden.


Viimeisenä myös huipputuote. Oriflame Sun Zone -aurinkovoide suojakertoimella 50. Tarkoitettu kasvoille ja vartalolle, mutta käytin vain vartalolla ja kaulalla, koska kasvoihin en ole löytänyt sopivaa aurinkovoidetta. Kaikki kiiltää niin julmetusti ja iho ei tykkää vaan puskee lisää kiiltoa.

Vartalolla tuo toimi kuitenkin erinomaisesti ja en palanut kertaakaan. Normaalisti palan alta aikayksikön ja vielä kun olen tällainen kalkkilaivan kapteeni joka ei rusketu niin tarvitsen korkeat suojakertoimet. Tuo oli vähän paksua, kuten aurinkovoiteet yleensäkin ja tahmasi hetken ajan, mutta imeytyi kyllä sitten. Tuoksu hyvin mieto eikä ollenkaan aurinkorasvamainen.

Ja iso plussa pakkauskoosta, tuon jopa ehtii käyttää kesässä. Tämän tosin aloitin jo viime vuoden heinäkuussa. Inhoan isoja aurinkorasvapulloja kun niitä joutuu hautomaan sitten talven ja seuraavana kesänä ei tiedä onko suojausteho enää sama. Ja muutenkin pullot on inhottavia, tuubi taas oli kätevä käytössä.

1 kommentti:

  1. Apua nyt tuli sellainen "pakko saada toi huulituote" kun luin siitä! Haha, no, ehkä tajuun kohta että on käytettävä eka nää 17 muuta mitä mulla jo on kotona... :'D

    VastaaPoista