9. helmikuuta 2015

Oriflame Passion: Iltatapahtuma

Hotellille puolijuoksua jolkotelleena aloin sitten kiireisesti laittaa hiuksia ja tein uuden ennätyksen! Olin hotellilla kello 17.00 ja tein hiukset valmiiksi Curl Secretillä niin, että kiharat olivat jäähtymässä 17.20. Adrenaliini pistää vauhtia hommiin :D Sitten vain laitoin irtoripset, meikkiä en muuten ehtinyt korjailla tai muutella. Onneksi päätin jo aamulla laittaa iltameikin silmiin. Pohjameikki näytti kyllä aivan järkyttävältä, koska tein sen aamulla siinä 8 aikaan, mutta eipä sille mitään nyt voinut. Yritin vain puuteroida kiiltoa piiloon ja poistaa sitä kasvopapereilla, mutta ei se paljoa auta. Sitten vain vaatteet ja korut ja hotellin aulaan taas odottelemaan, että lähdetään aluejohtajan kanssa. Skumpallekin hän meidät kutsui ennen lähtöä huoneeseensa, mutta siihen emme ehtineet. Pikaisen kuvan kerkesin napata, mutta ilme on kyllä niin päin sanonko mitä ja rannekorutkin puuttuu vielä. Sillä kuitenkin mennään kun ei muuta ehtinyt.



Paviljongissa mentiin ensin Oriflame Loungeen taas ja se toimi sellaisena odotustilana. Ovella sai alkumaljat, joka oli jonkinlaista roseekuoharia/-shampanjaa väristä päätellen ja äiti otti alkoholittoman.


Pikkuisten toimitusjohtajan alkupuheiden jälkeen päästiin varsinaiseen juhlasaliin, jossa sijaitsi 140 pöytää ja sieltä piti sitten löytää oma pöytänsä, jotka oli jaettu alueittain. Olin pöydässä 106 ja iso käsi kaikille tarjoilijoille, kun piditte homman hienosti kasassa.


Pöydästä löytyi myös illan menu, joka näytti varsin maukkaalta.


Alkupala oli katettu jo pöytään. Se oli aivan järjettömän hyvää! Raikasta ja kevyttä, maut tasapainossa ja joka suupalalla haarukkaan tuli erilainen kombo ainesosia, joten suussa oli varsinainen makujen ilotulitus. Meni kyllä kertaheitolla top3 listalle syömiini ruokiin. Myös alkuruuan valkoviini sopi erinomaisesti ruuan kanssa ja sitä riitti. Jos lasi oli vajaa tai tyhjä, tarjoilija täytti lasin pian. Samoin punaviinin ja veden kohdalla. Viiniä tulikin lipitettyä ihan kiitettävä määrä. Paljonko? No, ei puhuta siitä... enkä edes oikein pysynyt laskuissa mukana ja äiti vielä lahjoitti viininsä minulle, koska ei itse alkoholia juo.


Välissä oli vähän puheita ja palkitsemisia, sitten pääruoka. En ole hirveä vasikanlihan ystävä, joten tämä ei ollut niin hyvää kuin alkuruoka, vaikkakin taas makujen kirjo oli laaja. Hyvää se kuitenkin oli, vaikkei aivan alkuruuan tasolle minun mielestäni yltänyt. Ja ruoka oli valmistettu taitavasti, koska lihakin oli niin mureaa, että se hajosi kuin itsestään siihen koskiessa. Ja ne kirsikat oli tosi hyviä! Valaistus oli vähän pimeä, joten kuvassa se ei näytä kovin edustavalta. Punaviini ei ole myöskään suosikkejani, mutta tähän oli valittu ihan siedettävä, jossa ei ollut liikaa tanniineja. Ne aina laittavat mut niin irvistämään. Enemmän join kuitenkin valkoviiniä, mutta illan kuluessa ja promillien noustessa alkoi punaviinikin maistua...


Saimme videotervehdyksen Oriflamen johtoportaalta ulkomailta ja sitten oli vähän taas muuta juttua lavalla ja jälkiruuan aika. Tämäkin oli kevyttä ja raikasta, taas laajalla makuskaalalla. Oma sorbettini oli vähän sulanut, mutta muilla se oli sellainen pallo. Jälkkärikin oli varsin maukas, muttei vieläkään voittanut alkuruokaa. Kokonaisuudessaan ateriasta tuli täyteen, mutta olosta ei tullut raskasta tai ähkyä ja kyllä tuo Tomi on maineensa veroinen kokki.


Ruokailun jälkeen alkoi Oriflame Stars Show, esittäjänä Jarkko Tamminen ja Laura Voutilainen. He olivat näppärästi kuunnelleet päivän luennot ja puheet ja napsineet niistä juttuja esitykseensä hauskuuttamaan meitä ja kyllä me naurettiinkin katketaksemme. Alla on osa hahmoista, kaikista en ottanut kuvaa ja osa ei onnistunut, kuten Cheek, koska se oli vähän vauhdikas esitys niin kaikki heilahti. Muita hahmoja, joita kuvissa ei näy oli ainakin Kimi Räikkönen, Michael Monroe, Sauli Niinistö, Tarja Halonen, Katri Helena, Jukka Poika, Paula Koivuniemi, Matti Nykänen ja varmaan vielä unohdin joitakin. Istuin niin kaukana, etten oikein saanut kuvia, mutta jotain screeniltä sai otettua, kuten ylläoleva Lauri Tähkä.


Laura Voutilaisen hahmojen kuvat onnistuivat onneksi paremmin ja niitä kertyikin aika liuta. Sieltä löytyi Jenni Vartiainen, Tina Turner, Haloo Helsinki ja Conchita Wurst.


Sen jälkeen oli vessatauko ja baari aukesi loppuillan ajaksi. Esitykset aloitti Jukka Poika, jonka fani en varsinaisesti ole, mutta kyllä sitä joskus ihan kuuntelee.


Toisena heti perään oli sitten Paula Koivuniemi ja en tykkää iskelmästä yhtään. Mutta kaiken viinin takia promillet olivat nousseet jo niin korkeiksi, että tätäkin jopa kuunteli ihan mielellään ja monet tanssivatkin pöytien välissä, jos eivät lavan eteen asti viitsineet mennä.


Viimeisenä siinä puoli yhden aikaan yöllä aloitti koko illan odottamani Käsityöläiset taas ja söpis Mica. Se oli paras esitys ja vauhdittikin vieraita vielä loppuajan, kunnes kello yhdeltä räpsähti valomerkki ja bändi jatkoi vielä sellaisen vartin verran, kunnes haikein mielin hyvästelin aluepäällikön ja aloimme valumaan kohti hotellia. Käsityöläisten keikalle voisi ihan oikeasti lähteä joskus uudelleenkin.

Sunnuntaiaamuna oli aikamoinen krapula, mutta kuitenkin äärimmäisen onnellinen ja hyvä mieli näin antoisasta tapahtumasta. Toivottavasti järjestetään pian uudelleenkin! Näin hyvin järjestettyyn tapahtumaan oli ilo osallistua. Kaikki sujui jouhevasti, enkä havainnut mitään suurempia ongelmia. Tunnelma oli loistava, ihmiset kivoja ja esiintyjätkin huomasivat hyvän yhteishenkemme. Ja kyllähän siitä hyvä yhteishenki syntyy, kun kaikkia yhdistää yksi asia. Intohimo Oriflameen.

Tapahtumasta viralliset kuvat tuolla ja pääsin jopa kahteen kuvaan :D

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi kivalta tapahtumalta! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tapahtuma, mä olisin kyllä ollut onnessani Paula Koivuniemestä, Jukka Poika olisi ollut taas sellainen naah. :D

    VastaaPoista