29. lokakuuta 2015

31 Day Challenge: Delicate Print


Jatketaan heti tuolla kynsihaasteella, että päästään noihin odottamiini Inspired by -kynsiin. Kukkien jälkeen tuli Delicate Print ja en ihan täysin ymmärtänyt mitä se käytännössä tarkoittaa. Tulkitsin sen kuitenkin joksikin hennoksi tai hempeäksi, hillityksikin. Kun idea kynsistä oli kehkeytynyt päähäni, aloin etsiä sopivia lakkoja ja tällä kertaa joka ainut oli Oriflamelta.


Halusin hopeiset kynnet vaaleanpunaisella aksenttikynnellä. Ainoa hopeinen shimmerlakkani oli Power Shine Palladium sävy Reflecting Silver. Sekin virallisesti hololakka, mutta scattered holo, joten sai kelvata. Lineaariholojakin olisi hopeisena ollut, mutta se efekti menisi vähän yliampuvaksi tässä aiheessa. Samoin ainoa(!) vaaleanpunaiseni on taas se viime kynsistä tuttu Neo Chic Sugar Pink. Lakkakokoelmani vaatii selvästi täydennystä.

Kuviot päätin leimata ja vaikka kynsiblogeista päätellen Konadit ovat sooo lääääst season niin käytin niitä silti. En muun merkkisiä leimajuttuja omista. Laatoista m77 ja m65 otin hentoiset kuviot, jotka leimasin sävyllä Steel Shimmer. En aivan mustaa leimausta halunnut, vaan pehmeämmän kontrastin.

Päätin korkata myös Cesars Shopista kaupanpäällisenä saamani niittikiekon, olisin halunnut hopeiset ympyrät, mutta kiekossa ei ollut kuin mustia ja kultaisia, joten valitsin hopeisen kolmion. Pysyivät muuten yllättävän hyvin paikoillaan, viisi päivää!














Sellaiset tällä kertaa, voivoi, seuraavat ovatkin kauhulla odottamani Tribal Print -kynnet. En pidä yhtään tuosta aiheesta. Ehkä kuitenkin keksin jotain.

Lopuksi vielä se arvonnan voittaja. Onnettarena toimi Random.org, numeroin postauksen kommentit tulojärjestyksessä ja kone ilmoitti voittajaksi nimimerkki SiviN:n! Onnittelut! Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse.

2 kommenttia: