7. tammikuuta 2016

Pikakosteutusta

Talvisin monelle varmasti on tuttu tunne kun suihkusta tullessa palelee ja pitäisi vielä kosteuttaa vartalon iho. Etenkin nyt kun, ainakin täällä, mittari näyttää -31 astetta ja vanhassa talossa on tosi kylmä sisälläkin. Lämpimän suihkun jälkeen ajatus kylmästä voiteesta inhottaa, puhumattakaan siitä kylmyydestä, joka tulee kun voiteen on levittänyt ja se ei ole imeytynyt. Siinä sitten värjöttelet tahmean ihon kanssa joitakin minuutteja, jotta voide imeytyy. Hyrrrr....


Ratkaisuksi tähän jokavuotiseen ongelmaan osoittautui Vaselinen Spray Moisturiser. Ensimmäisen kerran näin siitä maininnan joskus Ostolakossa-blogissa ja ajattelin heti, että hei toihan on kiva idea! Silloin Virve taisi asua englannissa, joten piti odotella hetki, että tuotteet saadaan tänne pohjolaan asti. Olen pitänyt Vaselinea aina vähän sellaisena perustylsänä merkkinä, joten noin innovatiivinen idea oli odottamaton.

Nyt suihkevoiteita on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa ja ostin viimein omanikin kokeiluun. Vartaloni iho on pääosin normaaliksi luokiteltava, satunnaisia kuivempia kausia voi olla, mutta yleisesti ottaen ihoni ei kaipaa ylimääräistä kosteutusta. Lähinnä rasvailen ihoa huvikseni, jos jaksan, kun noita voiteita aina pääsee kertymään kaappiin. En silti tykkää kauheasti ihon rasvaamisesta, siinä tahmaantuu aina kädet ja sitten tosiaan se imeytymisen odottelu ja varominen, ettei sotke huonekaluja.


Pullosta tuleva suihke on erittäin hienojakoista ja se ei tule kovin suurella paineella, joten ainetta ei tule suihkittua liikaa ja muutenkin suihke on tasainen. Sopivan välimatkan päästä iho saa tasaisen suihkehunnun, joka imeytyy sukkelasti. Käsin ei tarvitse siihen koskea, ellei sitten epähuomiossa tule isompi läntti johonkin kohtaan. Pullo toki neuvoo hieromaan suihkeen iholle, mutta minulla se imeytyi ilman hieromistakin. Imeytymisen jälkeen iho jää sametinpehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi. En tiedä onko kevyestä suihkeesta aivan kuivaihoisimmille apua, mutta normaalin ihon omaaville ainakin tuote on tehokas. Helppoa ja nopeaa. Toki kuivaihoisetkin voivat saada tästä ensiapua vaikkapa kuntosalilla käynnin jälkeen jos salin suihkussa käymisen jälkeen tarvitsee kevyttä kosteutusta.

Pari miinustakin tosin on. Ensimmäinen on vähän henkilökohtaisempi miinus, en nimittäin kovin pidä tuosta tuoksusta. Tuoksu on onneksi mieto, mutta minun makuuni vähän raskas ja tunkkainen. Perusvoidemainen ja jotenkin mulle tulee kaakaomainen mielikuva. Suihkeesta saatavilla olevassa ruskeapulloisessa versiossa tuoksu ilmeisesti on vielä kaakaomaisempi.

Toinen miinus on pieni sotku, jonka voide jättää jälkeensä. Ehkä olen huoleton suihkija tai muuten vaan en osaa, mutta lattialle päätyy aina vähän voidetta. Ja se on liukasta! Joten siitä pieni varoituksen sana.


Kokonaisuutena kuitenkin tykkään voiteesta kovasti helppoutensa ja nopeutensa ansiosta. Toivottavasti jatkossa markkinoille tulisi omia versioita muiltakin merkeiltä, kenties hieman raikkaammin tuoksuin varustettuna. Oman pulloni olen käyttänyt varmaan jo yli puolivälin, määrää on vaikea arvioida. Jatkossa aion ostaa kyllä lisää, tosin ensin pitäisi käyttää normaalitkin vartalovoiteet pois kaapista...

Mitä mieltä olette vartalovoidesuihkeista? Arjen helpottaja vai turhaa kikkailua?

6 kommenttia:

  1. Itseltäni löytyy tämä samainen suihke ja on ihan ok ihon kosteuttaja/siloittaja. Tykkään tosin hieroa tämän vielä suihkuttelun jälkeen iholle ja olen myös sekoittanut muiden voiteiden kanssa (jolloin imeytyminen tuntuu nopeutuvan). Tuoksukin on omaan nenääni miellyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kokeilla tuota muihin voiteisiin sekoittamista, kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Mää oon tämmösen ostamista miettiny. Ois just laiskoille päiville kiva helpotus, ku ei jaksa purkeista iholle rasvoja kaapia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, helpottaa rasvausoperaatiota kummasti :)

      Poista
  3. Niin näppäriltä kuin nää vaikuttaakin, mä olen miettinyt just tota sotkua. :D Mä en todellakaan halua tota mun lattiaan. Oon siivousfriikki enkä voi sietää mitään tollaista lattialla. Pitäisi asetella ensin joku pyyhe alle ja ääh, liian vaikeaa. Helppous meni jo siinä. :D Mutta tää on tietenkin vain mun henkilökohtainen trauma. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan ei ihan siisteysintoilijan suosikkituote ole pienen sotkun vuoksi, tosin senkin voi varmaan opetella välttämään kun suihkuttaa huolellisesti. Oma lattia onneksi on helposti putsattava muovilattia niin ei ole sen suhteen ongelmaa. Puu-, parketti- tai laminaattilattialle en ehkä uskaltaisi antaa voiteen mennä. :)

      Poista