27. syyskuuta 2012

Lakkaamisen vaikeus

Taas oli eräänä päivänä todella vaikea kynsipäivä. Ensin halusin koristella kynnet leimoilla, mutta kas kummaa kaikki laatat on hukassa, samoin stamper. Löysin vain yhden laatan ja scraperin. Ajattelin sitten kokeilla tehdä vesimarmoroinnit kun ne on aikaisemmin onnistuneet hyvin ja ne on kuitenkin näyttävät kynnet(koulussa on luokanvalvojan haastattelu ja kynnet tulisivat kuitenkin puheeksi harrastuksena, joten halusin koristella kynnet kunnolla). Kokeilin kolmea eri väriyhdistelmää ja joka ikinen meni pilalle, lakka kuivui veden pinnalle. Kai mulla oli väärän lämpöistä vettä tai jotain vaikka kokeilin eri lämpötiloja.

Sitten halusin tehdä sanomalehtikynnet jotka on helpot ja nopeat kun aika kävi tosi vähiin. Lakkasin kynnet Kikon 349:llä joka on kyllä edelleen yksi suosikkilakkani. Otin sanomalehtipalaset ja kostutin ne ja laitoin kynnelle kun pohjalakka oli kuivunut. Ennen kaikki on mennyt hyvin, nyt eka osui käteen lehti, jonka muste ei tarttunut. Ei kun ota uudet palaset. Sitten muste tarttui, mutta sprii jotenkin sulatti lakan ja kaikki meni ihan pilalle.

Sitten oli aikaa enää tosi tosi vähän, kynnet lakattu Kikolla, joten korjasin vain pilatut kynnet lakkaamalla ne uudelleen ja vetäisin äkkiä jotkin koristelut kynsiin. Laitoin viivoja Delia Artin 01:llä ja vihreät raidat Nail Starilla. Viivat on epätasaisia ja menee miten sattuu, mutta kyllä noi kaukaa katsottuna näyttää kohtalaisilta...

On ne ihan siedettävät, vaikka kaukana siitä mitä olin alun perin ajatellut. Kuvat vähän huonoja(ei mikään ihme kaiken jälkeen). Strasseista yksi irtosi koulussa ja yöllä lakan pintaan painui jotain viivoja jostain. Illalla oli jo niin pimeää etten saanut kuvia tuoreeltaan.





Mutta tosin noista koristeluista sain ideaa yhteen tulevaan koristeluun. Menen Billy Talentin keikalle taas, kesällähän vasta viimeksi olin. Nimettömän lakkaus muistuttaa aika paljon tätä levyn kantta

Kuva: Google

Pienellä muuntelulla saan tästä tyylistä keikkakynnet :)

Niin joo ja sitä kynsilakkahaastettakin pitäisi jatkaa, se on vähän jäänyt, mutta kyllä mä senkin joku päivä teen. Nyt en kyllä tällaisen hankalan lakkauksen jälkeen ala yrittämään mitään lakkausta siihen haasteeseen. Vaikka seuraava onkin aika helppo, liukuvärjäys. Siihen vaan menee aikaa, koska suunnittelin tekeväni tutorialin vähän erilaisesta liukuvärjäystekniikasta.

Ostoksiakin on tullut tehtyä viime päivinä, mutta kun netin siirtoraja paukkui taas niin pitää hetki odotella, että saan nopeamman netin takaisin. Nyt on vain julkaistava luonnoksista valmiita tekstejä.

Nyt viikonlopuksi vanhempien luokse, siitä onkin 2 kuukautta kun viimeksi kävin. Pääsee käyttämään matkakokoista kosmetiikkaa.

2 kommenttia:

  1. Liityin just sun lukijaksi! Tosi ihanat kynnet oot tehnyt, vihreä on yksi mun suosikkiväreistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja oikein lämpimästi tervetuloa lukijaksi :) Toivottavasti viihdyt :)

    VastaaPoista