24. heinäkuuta 2015

Oriflamen tilaus

Taas tuli Oriflamen tilaus postissa, joten katsotaanpa mitä sieltä tuli. Tuntuu, että blogissa on nyt ollut haalintoja koko ajan, mutta Oriflame ostokset haluan esitellä hetimmiten saapumisen jälkeen. Syynä siihen on etenkin uutuustuotteet ja demot, koska monet teistä ovat sanoneet pitävänsä uutuuksien näkemisestä ihan käytännössä, eikä vain kuvaston sivuilla. Ja koska testaan tuotteet kunnolla ennen postauksen kirjoittamista, sekä pyrin käyttämään tuotteitani vähän aikajärjestyksessä(vanhimmat ensin) niin joskus kestää kauan, ennen kuin tuotteet näkee blogissa. Ja muutenkin palautteissa arvonnan aikaan toivottiin lisää ostospostauksia ja ne olivat yksiä suosituimmista. Näkee sen tilastoissakin kun ostospostauksen ilmestyessä kävijämäärä kasvaa usein tuplaan.


Itse kuvastosta en tilannut taas paljoakaan, koska en oikein tarvitse nyt mitään. Pari täytettävää hajuvesipulloa tilasin jos joskus sattuu tarvitsemaan. Yksi minulla on, mutta se on täytetty jo hajuvedellä. Nuohan ovat siis Travalon tyyppisiä, mutta paljon halvempia, nuokin vain 2,90€.

Pakko oli myös tilata jätettävää suihkehoitoainetta takkujen selvittelyyn. Hiukseni ovat nyt niin pitkät, että niiden hallitseminen käy aina vaikeammaksi ja takkuja tulee paljon enemmän, eikä niitä meinaa välillä saada auki. Valitsin eri suihkeista suosikkituoksuni, Nature Secrets Elderflower & Apple.


Demoina tilailin koko Eleon hiustenhoitosarjan, paitsi sen hiusöljyn, koska sen sain viime tilauksessa ja sitä toista öljyä en vielä tilaa kun yksi kestää aina ikuisuuden käyttää. Eli sarjassa tuli shampoo, hoitoaine ja naamio. Tuotteet sisältävär argan- ja ruusuöljyä eli ne ovat hyvin hoitavia ja sopivat kaikille hiustyypeille. Hiusöljy tuoksui ihan hyttysmyrkyltä, mutta nämä tuoksuvat ihanan kukkaisen makeille, hyvin parfyymimaisille.

Feet Up demolle nauroin äidin kanssa, koska demot ilmestyivät sopivasti Ruisrockin jälkeen ja jalkani olivat... vähemmän kauniissa kunnossa. Pikkuvarvas oli kokonaan ison rakon peitossa, samanlainen rakko oli myös pikkuvarpaan alapinnalla ja kantapäässä. Jalkapohjassa oli kaksi erikoista rakkoa myös, ne tulivat jalkapohjassa olevien kovettumien alle ja keräsivät nestettä sinne, kunnes poksahtivat. Eli nähdessäni Advanced Friction Protection Sprayn demoissa, repesin nauramaan, koska todellakin tarvitsen sitä. Suihke lupaa suojata hankaumia vastaan muodostamalla suojan jalan ja kengän väliin. Harmi kun tuota ei ollut saatavilla ennen Ruisrockia, olisin saanut sen kunnon haasteen eteen heti.

Pikkuruisin demoista tällä kertaa oli kynsinauhaleikkurit ja tiedän tiedän, niitä ei saisi leikata. Mutta kun sormeen tulee oikein kipeä lihatikku(mikä sitten viralliselta nimeltään onkaan) niin todellakin leikkaan sen ennemmin kuin kestän sitä kipua kun tikku tarraa hiuksiin ja joka paikkaan. Saksilla on usein vaikea saada se ihan juuresta poikki, joten jospa tuo ylettyisi paremmin.


Tilaajalahjana tuli Soft Caress -käsivoide jumbokokoisena ja käytän käsivoidetta niin harvoin, että tuo menee myyntiin.

Ilmaisena demona tuli uudistunut kulmaväripaletti, joka kantaa sekin nyt The ONE -nimeä. Minulla ei sille käyttöä ole, koska laitan kulmani luomivärillä, joten tuo menee myyntiin. Se ei hyllyssä kauaa loju varmasti, koska tuon vanha versio oli varmasti yksiä eniten myymiäni meikkituotteita. Toivottavasti tuo jatkaa samaa linjaa, ainakin minun käsitykseni mukaan kulmat ovat tänä kesänä IN ja SE juttu meikissä, joten luulisi niin käyvän.

Kuva: Oriflame

Ja sneak peakina poiminta uusista demoista. Siis tuo Orange Pop, iiiik! Jos se on todella noin intensiivinen luonnossa niin aivan mahtava sävy. Huulet näyttää ihan joltain mehujäältä. Ja nuo violetit! Yritän saada noista kaikista näytteet, että saisin tehtyä teille huuliswatchit taas kerran koko sarjasta. Harvoin innostun näin paljon huulipunista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti