13. syyskuuta 2015

Wellness: Parsakeitto


Suhtautumiseni parsaan on ollut vaihteleva vuosien aikana. Perheessäni ei syöty sitä muistaakseni koskaan, paitsi sitten kun töihin ostin evääksi jonkun valmiskeiton ja se oli suoraan sanottuna aivan karmean makuista. Sen myötä minulle tuli jokin kammo parsaa kohtaan, kunnes yksin asuessani vähitellen aloin ostamaan tuoretta parsaa ja paistamaan sitä lohimedaljonkien lisukkeeksi, kesällä myös grillasin sitä. Se oli todella hyvää, mutta kammo parsakeittoon säilyi.


Nyt näiden Wellness-postausten myötä uhrauduin koekaniiniksi ja ostin paketin Natural Balance Soupia parsan makuisena. Aiemmin olen pysytellyt vain tutussa ja turvallisessa tomaattikeitossa. Varovasti tein annoksen ja heti veden kanssa yhdistyessään keitto tuoksui huumaavan hyvältä. Yllätyksekseni siinä oli myös pikkuisia parsanpaloja kellumassa pinnalla.


Maistoin vähän epäillen, mutta hullaannuin jo ensimmäisestä lusikallisesta. Keitto oli todella herkullista! Parsakeittokammo katosi saman tien ja olisin voinut syödä toisen annoksen heti perään. Täyttävä keitto ei maistunut lainkaan kitkerälle, niin kuin se kaupan valmiskeitto. Mukana hilluvat parsanpalaset olivat mukavan rapsakoita ja aavistuksen makeita, tuoden kivan lisän keiton makuun. Keitosta tuli heti suosikkini ja se on mielestäni jopa parempi kuin tomaatin makuinen.


Keittokirjassa on myös resepti parsakeitolle, joten päätin tehdä senkin tähän samalla kertaa. Tosin ei mennyt ihan niin kuin piti. Siinä parsakeittoa höystetään vielä laittamalla sekaan lisää parsaa, sokeriherneitä, pakasteherneitä ja täysjyväviljaa, jotta keitosta tulee ruokaisampi. Sokeriherneet jätin pois, koska niiden käsittely aiheuttaa mulle allergiaoireita. Parsaa ei ollut kaupassa, ilmeisesti sen kausi on ohi jo. Eli mentiin sitten pakasteherneillä ja viljalla. Yritin kesän viimeisiä basilikojakin laittaa päälle koristeeksi, mutta ne vähän upposivat tuonne, samoin herneet ja käyttämäni ohra menivät pohjalle, yritin niitä vähän lusikalla nostaa kuvaan. Ei musta kyllä ruokabloggaajaa tulisi...


Höystetystä keitosta tuli kuitenkin ihan hyvää. Herneet toivat mukavan ruokaisan lisän siihen ja toki myös lisää proteiinia. Viljasta keiton seassa en niin innostunut, joten sen ehkä jatkossa jätän pois, mutta aion kokeilla kyllä laittaa sekaan kaikenlaisia vihanneksia. Ehkä joskus jotain lihaakin.

Pari lifestylesunnuntaita on jäänyt välistä ajan ja aiheiden vähäisyyden takia. Jotenkin ei vaan osaa keksiä mitään lifestylejuttuja, kertokaa ihmeessä jos on postausideoita aiheeseen liittyen. En postauksia joka sunnuntaille lupaa, mutta yritän parhaani mukaan miettiä ideoita. Mun elämä vaan ei ole tarpeeksi kiinnostava lifestyleen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti