19. heinäkuuta 2015

Parvekkeen päivitys

Ainoa keskeneräinen projekti asunnossani on tähän asti ollut parveke, jolle ei juurikaan ole ollut käyttöä niinä vuosina, jona olen täällä asunut. Viime vuonna parvekkeella oli jo pöytä ja tuolit, muttei juurikaan muuta. Tänä vuonna halusin sen hyötykäyttöön ja lisää neliöitä asunnosta käyttöön. Koska asun vain vuokralla, ei ulkoisiin pintoihin ole juurikaan koskemisvaltaa. Ruma ruskea väritys ja karu betonilattia siis ovat ja pysyvät, mutta muuten yritin piristää ilmettä.


Isäni rakensi minulle tuollaisen istutuslaatikon, jonka asukeista kerron lisää alempana. Petsasin sen juuri tällaisiin yrttiviljelyjuttuihin soveltuvalla petsillä, jossa oli saatavilla vain kolme väriä. Ei ihan sitä väriä, mitä toivoin eli kylmää ruskeaa, joten tuo sai kelvata. Voitti se ainakin vaihtoehtona olleen painekyllästetyn puun värisen vihreän. Ja toivon, että se haalistuisi tuosta ajan mittaan vähän vähemmän räikeäksi. Tärkeintä kuitenkin sen turvallisuus, ettei siitä imeydy multaan, ja sitä kautta kasveihin, mitään myrkkyjä.

Laatikko oli oikeasti valmis jo toukokuussa, mutta vasta Ruisrockista tulon jälkeen pääsin viimein laittamaan multaa ja kasvit siihen, koska paahteisella parvekkeella eivät kasvit olisi selvinneet Turun matkan aikaani kastelematta. Tähän asti laatikko on toiminut lähinnä kuvien taustana, kuten ehkä muistatte muutamasta postauksesta.


Sama musta pöytä ja kaksi tuolia myös jäivät. Ne vain vaihtoivat paikkaa keskemmälle, ennen pöytä oli tuolla nurkassa. Siihen haluaisin jonkin koristejutun vielä, mutten ole löytänyt mieleistäni, joten tuo toimittakoon sen virkaa siihen asti. Seinässä olevalle metallitapillekaan en voi tehdä mitään, joten siinä on jo vuosia roikkunut tuollainen kasviruukku. Ja siihen on laitettu ihan vaan muovimuratti, oli siinä oikeitakin pariin otteeseen mutta... tapoin ne.



Metallihöskästä lähtee myös naruviritelmä, joka kohdistuu tuohon roikkuvaan lyhtyyn. Se ei ole kaunis, mutta onneksi en ole sisustusbloggaaja. Naru on siinä ihan turvallisuuden vuoksi, vaikkei se ilo silmälle olekaan. Talvella ja nyt kesälläkin kun on ollut niitä hurjia tuulenpuuskia, niin en ota sitä riskiä, että tuo tippuisi tuosta jonkun päähän. Naru on vedetty niin tiukalle, ettei lyhty irtoa koukusta tai muutenkaan heilu tuulessa ja kaadu aiheuttaen tulipaloa. Toki katossa olevan koukun voisi vaihtaa parempaan, mutta kuka siihen alkaa ylimmässä kerroksessa ilman turvavarusteita. Roikkimaan joidenkin tikkaiden kanssa tuonne parin metrin korkeuteen. Yksi horjahdus ja...

Tunnelmavalaistus kesäyönä



Sitten itse viljelylaatikon asukkeihin.


Pohjakerros sai asukkaikseen muutamia huonekasvejani sisältä. Sellaiset, jotka soveltuvat ulkona pidettäväksi kesällä lajinsa ja kokonsa vuoksi. Parimetristä puukaktusta en sentään lähtenyt raahaamaan parvekkeelle. Joulukaktus on silminnähden tykännyt asustella parvekkeella, se on puskenut hurjasti uusia lehtiä ja tekee lisää aina vain. Samoin rönsyliljat ovat tykänneet ja vanhempi niistä on alkanut kukkimaan, saadaan taas seuraava sukupolvi kasveja, koska nuo ovat itse alusta asti kasvattamiani. Niiden emokasveista otin pikkutaimet ja nyt ne ovat jo noin isoja. Niistä sain myös siemeniä, mutten ole istuttanut niitä vielä.

Pakkomielt Keräilykohteeni lasiset paperipainot pääsivät myös kasvien kanssa esille, tosin ne eivät tuolta alta kauheasti erotu. Myös Lidlistä ostamani vesiputouskoriste on tuossa kesän ajan, se ei ole ulkokäyttöön tarkoitettu, joten en sitä uskalla käyttää, mutta tyhjillään se saa olla siinä. Myös pimeässä hohtavat kivet ovat sen edessä kun niille ei ole muutakaan paikkaa. Kadun, että ikinä ostin sellaisia.

Rönsyliljan kukkia

Yläpuolella sitten ovatkin ne varsinaiset yrtit. Jo keväällä kasvatin ikkunalla basilikoja ja chilejä, chilit tosin muuttivat vanhempieni kasvihuoneeseen, siihen tarkoitukseen ne kasvatinkin. Isäni kun aina höpöttää talvella, että pitäisi laittaa chilit kasvamaan, eikä se koskaan niitä laita tietenkään, joten kasvatin hänelle yllätykseksi. Ne kun pitää kylvää jo tammikuussa, jotta ehtivät tuottaa satoakin.


Valitsin omaan laatikkooni tänä vuonna valmiita taimia, koska enää näin heinäkuussa ei ole aikaa kasvattaa alusta asti mitään ihmeempiä. Ensi vuonna haluan kasvattaa kaikki sitten siemenestä asti.

Ylimpänä vasemmalla löytyy sitruunamelissaa, jonka valitsin, koska se on monivuotinen ja vanhempieni kasvihuoneeseen istutettu äitini työpaikalta löytynyt puolikuollut raasu kasvoi hyvin, joten halusin myös oman. Ja se tuoksuu niin ihanalta. 

Tuoksun tosin peittää vieressä oleva timjami ja etenkin auringon paistaessa koko parveke haisee ihan pitsalta.

Alarivissä on kaksi lemppariani eli minttuja. Ensinnäkin ihastuin niihin Virgin Mojitoihin ja toisekseen olen tänä vuonna koko kesän oikeastaan juonut Soda Streamilla hiilihapotettua vettä, johon laitan jääpaloja ja vähän murskattuja mintun lehtiä. Menee mulle ihan limsan korvikkeena ja en olekaan tänä kesänä ostanut limsaa kertaakaan. Jos vesi ei nappaa niin kantsii kokeilla. Oma minttuviljelmä parvekkeella takaa sen, että saan aina tehtyä sitä.


Ikkunalaudalla ollut basilikakin pääsi laatikkoon, mutta sen aika alkaa olla jo ohi, lehdetkin sen näköisiä, ettei niitä kukaan oikein syö. Kaupassa ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä taimia, joten en saanut uusia. Istutin kyllä kuvissa näkyvään tyhjään reunaan uusia siemeniä, mutta saa nähdä ehtivätkö kasvaa.

Ostan kaupasta aina myös ruukullisia salaatteja, koska ne tyngät multaan tökkäämällä saa parin viikon päästä uutta salaattia kun se lähtee siitä kasvamaan uudelleen. Omassa viime viikolla istuttamassani on jo pikkuiset lehdet.


Istutin myös salaattia ihan siemenestä ja kahta erilaista vieläpä. Loppukesästä ei varmaan hetkeen tarvi ostaa kaupasta salaattia. En malta odottaa ensi vuotta, kun saan istuttaa retiisejä ja muita jännempiä kasveja laatikkoon ja ruokakaupan sijaan voin sitten shoppailla parvekkeellani näiltä osin. ^^ 

Kasvatatteko te kesäisin mitään hyötykasveja?

2 kommenttia:

  1. Meillä on pieni takapiha tässä vuokrakämpässä ja sitä saa laittaa niin paljon kuin tahtoo. Äitini istutti sinne puutarhastaan tuomia kasveja ja paaaljon kaikenlaisia yrttejä. Niitä on ollut ihana lisätä vähän joka ruokaan! Anopin pihalta toin itselleni mintun, joka muuten lisääntyy ihan älytöntä vauhtia, mojitoja saa siis nauttia joka päivä ;) Olen vasta viime aikoina syttynyt puutarhurointiin, se on tosi rentouttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin instassa katsellut niitä kuvia kun olet laittanut takapihaltasi. :) Itsekin nyt noiden myötä on tullut maustettua ruokia enemmän yrteillä ja ruokaa laittaessa aina miettii, että sopisikohan joku tähän ruokaan. Erilaiset juomat usein myös saa maustetta parvekkeelta. Mintusta ja sitruunamelissasta saa myös hyvää teen tyyppistä juomaa kun kaataa niiden päälle kuumaa vettä ja antaa hautua :)

      Poista