5. heinäkuuta 2012

Purkkeja tyhjiksi

Taas on joitakin tuotteita loppunut, mikä on todella hyvä kun muutto lähenee. Kosmetiikalle minulla on pieni lasihyllykkö ja ennen tuotteet veivät siitä kaikki hyllyt, nyt yksi hylly on jo tyhjänä. Viimeisimmän loppuneiden tuotteiden postauksen jälkeen on tuotteita loppunut kuin itsekseen. Aikaisemmin piti vähän bongailla hyllystä, että mikähän tuote olisi loppumaisillaan. Nyt huomaakin käyttäessä, että oho, tämäkin loppui.


Deodorantteja en yleensä esittele, mutta kuten viimeksikin esiteltävässä dödössä, oli se vähän erikoisempi deo. Yleensähän käytän vain Rexonaa. Tämä on Vanderbiltin deodorantti, jonka sain joululahjaksi yhdessä samanlaisen tuoksun kanssa. Hyvin pehmeän tuoksuinen ja mieto deodorantti oli mieleeni, tuoksuu samalta kuin itse hajuvesi eli siinä tuoksuu bergamotti, neroli, korianteri, heliotrooppi, appelsiininkukka, jasmiini, freesia, ambra, myski, vetiveri ja vanilja.  Kuivuikin kohtalaisen nopeasti, mutta luotettavuudessa ei ihan parhaasta päästä ollut. Mutta sopi päiviin jolloin tiedossa ei ollut mitään suurempaa hikoilua aiheuttavaa. Tämä oli myös alkoholiton.


Elina Med käsi- ja kynsivoide loppui. Tätä ostin pari viikkoa sitten eurolla poistomyynnistä. Vähän oli kyllä pettymys ensinnäkin siksi, että purkki näyttää ihan kohtalaisen kokoiselta. Se kuitenkin on täytetty vain puoleenväliin. Käteni ovat kuivat tällä hetkellä, joten voidetta meni kerralla aika paljon kun laitoin sitä yöksi ja päälle kosteudensäilyttävät hanskat. Tuoksu tässä ei ollut mikään paras, jokin pyykinpesuaineen ja hyttysmyrkyn sekoitus. Imeytyi hitaasti ja oli jäykkää levittää, mutta se ei toisaalta haitannut kun hanskat tulivat siihen päälle. Kosteutusteho oli ihan kohtalainen, mutta kun kädet pesi kerran, vaikka vain huuhteli ilman saippuaa, kuivuus palasi. Ei tästä nyt suosikkia tullut, mutta kyllä siitä sen euron verran hyötyä oli.


So...? Desirable Body Fragrance loppui viimeinkin. Sen sain joululahjaksi varmaan noin 6 vuotta sitten, mutta ei ole tullut käytettyä. Nyt kun pitää saada hyllyjä tyhjiksi, päätin käyttää pois noita kaikkia "turhia" tuotteita. En ole ikinä oikein ollut vartalosuihkeiden perään, olen enemmän hajuvesityttöjä. Oli tämäkin ihan kiva käyttää ja jäljellä on vielä toinen vartalosuihke, joten se tulee käyttöön seuraavaksi. Tuoksu oli aika voimakas aluksi, mutta pysyvyys oli heikko joten hävisi parissa tunnissa. Siinä tuoksuu myski, freesia, magnolia, omena ja mandariini. Hauska oli myös pieni mainosteksti tästä "The fragrance is fanciful, whimsical and most definitely desirable." Tätä on saatavilla myös hajuvetenä, mutta tämän suihkeen perusteella en ihan sitä ostaisi. Ei ollut aivan suosikkituoksujani, vaikkakin raikas ja hieman makea, mutta makuuni liian pistävä.


Suhada Night Cream loppui yllättävän äkkiä kun käytin sitä dekolteelle, kasvoille se oli liian täyteläistä. Lisää täällä.



Twinkle Toes Intensive Foot Cream loppui myös. Sitä minulla onkin 2 tuubia vielä lisää. Lisää täällä.



Lumene Beauty Base Eyeshadow Primerinkin kulutin viimeinkin loppuun. Se on ollut käytössä lähes päivittäin jo ainakin vuoden verran. Luulin ettei se koskaan lopu. Tätä on toinenkin tuubi odottamassa. Lisää täällä.


Syoss Professional Performance Shine Boost Conditioner loppui. Sen ostin "hätätapauksessa" kun huomasin, että minullahan on kaikki hoitoaine loppu. Syossin tuotteet olivat sopivasti tarjouksessa, kolme ostamalla sai ihanan minikokoisen hiustenkuivaajan jossa on taitettava kahva niin sen saa pieneen tilaan. Tämän lisäksi ostin toisenkin hoitoaineen ja kuivashampoon. Tämä hoitoaine on kiillottomille ja hauraille hiuksille, mikä ei aivan vastaa hiuksiani. Hiukseni ovat kiiltävät, mutta toki haluan kiiltoa lisää ja siksi valitsin tämän(kun ei oikein muita sopivia ollut tarjolla ja halusin sen kuivaajan). Latvani olivat myös vähän kuivat ja hauraat kuten yleensäkin, se on ollut ongelmani pienestä asti. Ja latvoihinhan hoitoaine pääosin tulee, joten jos olisi tästä ollut apua siihen. Nythän kuivat latvat lähtivät leikkauksessa. Vaikka kuivia ei edes ollut melkein yhtään kampaajan mukaan. Kiitos Gliss Daily Oil Elixir!
  Mutta takaisin hoitoaineeseen. Parasta tässä oli tuoksu, oikeastaan muuta erikoisempaa tässä ei ollutkaan. Tuoksu on tosi makea ja sellainen karkkimainen, kuin karkkikauppaan menisi. Vähän hedelmätoffeemainen, mutta kinuskisempi. Rakastin tätä tuoksua ja jos samantuoksuisena olisi kosteusvoidetta tai miksei hajuvettäkin niin varmasti ostaisin. Tuoksu lisäksi oli sopivan mieto, se ei hyökännyt suihkukaapissa päälle vaan leijaili melko huomaamattomana. Kiiltoa tämä ei tuonut merkittävästi lisää, pehmeyttä jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmin käyttämäni hoitoaineet. Kovin riittoisaa tämä ei ollut, etenkin ylikasvaneisiin hiuksiini tarvitsi paljon hoitoainetta kun ne olivat niin paksut. Aikaisempia hoitoaineitani tarvitsi vähemmän. Toisaalta kuitenkin tykkään ettei tuotetta joudu käyttämään ikuisesti, että se loppuisi. Elämä on liian lyhyt samassa pullossa jumittamiseen. Tätä tuskin tulee ostettua lisää, ellei sitten tule tuota tuoksua ikävä.
   Pullo on myös harmillisen epäkäytännöllinen. Etupuoli pullosta on melko kova ja takapuoli pehmeämpi, jolloin puristaminen on helppoa. Puristamisen jälkeen pullo jää myös siihen puristuneeseen muotoon ellei sitä varta vasten puristele takaisin muotoonsa. Silloin hoitoaine puristuu helposti ulos pullosta kun pullossa ei ole ilmaa. Tämä on hyvä idea aluksi, mutta loppupuolella pullo alkaa kaatuilemaan kun se jää epätasapainoon. Siksi se pitää täyttää ilmalla puristamisen jälkeen ja sitten taas hoitoaine pakkautuu pohjalle eikä meinaa tulla ulos. Tämä idea voisi toimia toisinpäin kuten hoitoaineissa yleensä on. Niin, että korkki olisi alhaalla eikä ylhäällä kuten tässä.


Lisäksi loppui valikoima erikokoisia pikkupurkkeja suihkugeeliä. Ne vievät tilaa sen verran, että halusin ne pois pyörimästä hyllystä. Niistä ei kaikista ole kuvaa, mutta olivat pääasiassa Yves Rocherilta ja tuoksuina karhunvatukka, kookos, persikka ja vanilja. Vaniljaa on vielä täysikokoinen pullo, jota kyllä tapani mukaan säästelen viimeiseen asti. Vaniljasuihkugeeli on all time favorittini. Loput neljä olivat Source Of Naturen aromaterapiapakkauksessa olevat pullot. Kaikki maksoivat yhteensä euron kerran poistomyynnissä ja niitä oli pakkauksessa Nut(tähtianis&manteli), Fruit(appelsiini&mango), Bloom(laventeli&orvokki) ja Herbs(timjami&meirami). Kahden niistä sanottiin stimuloivan haaveita, luovuutta ja inspiraatiota. Loput kaksi rentouttivat hermoja ja jännitystä. Uskoo ken tahtoo, mutta ihan ok geelejä olivat. Ja nimenomaan geelejä, yleensähän suihkugeelit ovat löysähköjä, näitä taas ei meinannut saada pullosta ulos. Lähentelivät enemmän hyytelöä kuin geeliä.

2 kommenttia:

  1. Just kiikutin kotiin tuon silmämeikin pohjustusvoiteen :) Vissiin ollut ihan toimiva? :) Hyvä että se ainakin on riittoisa, just omassa blogissa mietin kauanko mahtaa kestää :)

    VastaaPoista
  2. Se on tosi hyvin toimiva ja en enää ainakaan pärjää ilman sitä :) Etenkin näin kuumalla ilmalla luomet rasvoittuu hirveästi ja luomivärit kasautuu luomivakoon ja rajaukset leviää alta aikayksikön jos tätä ei laita. Ja tosiaan riittää tosi pitkään, säilyy avaamisen jälkeen 24kk joten ei ole edes kiire käyttää. Hintakin kohdillaan jos vertaa vaikka UDPP:n hintaan. Tulet varmasti tykkäämään tuosta :)

    VastaaPoista