2. marraskuuta 2016

Suihkugeelejä vol. 2


Viimeksi tällaisesta suihkugeelipostauksesta tykättiin ja jatko-osakin sai kannatusta niin katsellaanpas millaisia suihkugeelejä on tullut testailtua viime aikoina. Melko Oriflame-painotteisesti taas, mutta yritän ahkerasti kuluttaa ensin varastoni loppuun, ennen kuin ostelen muita merkkejä. Oriflamelle muutenkin tupsahti hurjasti uusia suihkugeelejä kertarysäyksellä niin en voinut vastustaa.


Oriflame Nature Secrets Exfoliating Shower Gel Kiwi
Oriflame poistaa parhaillaan tuotteistaan niitä muovirakeita, joten aika iso osa vanhoista kuorivista tuotteista poistui ja tilalle tulivat uudet muovirakeettomat. Yksi niistä tuotteista on kiivisuihkugeeli, joka on samalla kevyesti kuoriva ja rakeet on siinä korvattu siemenillä. Herkullisen näköistä geeliä tekisi mieli vaikka syödä ja vielä enemmän tekee mieli maistaa, kun makea kiivin tuoksu alkaa leijumaan ympärillä. Suihkugeeli ei kuori kovin tehokkaasti, kuten eivät kuorivat suihkarit yleensäkään, mutta sillä saa tehtyä päivittäisen kevyen kuorinnan. Varsinkin nyt kun talven tullen ihot alkavat pölisemään kuivuuttaan. Herkullinen uutuus on yksi suosikeistani.

Oriflame Nature Secrets Softening Shower Cream Apricot & Rice Milk
Kosteutusta kuivalle iholle tarjoaa myös saman sarjan Aprikoosi & Riisimaito -suihkuvoide. Helmiäishohtoinen tuote on pirteän värinen ja hieman suihkugeelejä paksumpaa koostumukseltaan. Tuoksu on hieman erikoinen, pullosta haistellessa tuoksu on aprikoosinen, mutta iholle hieroessa nousee esiin tuo riisimaito. En ole tainnut riisimaitoa koskaan juoda, mutta oletan sen tuoksuvan siltä, on kuin haistelisi raakoja riisejä. Tuoksu ei ole minun makuuni kovin miellyttävä, mutta toisaalta niin mieto, että sen huomaa vain kun oikein haistelemalla haistelee. Muuten suihkugeeli sen sijaan on valloittava, paksu geeli muodostaa unelmanpehmeän, runsaan, tiiviin ja pienikuplaisen vaahdon, joka tuntuu iholla kosteuttavalta. Vartaloni ihotyyppi on normaali, mutta silti se on tässä syksyllä usein suihkun jälkeen kutissut. Ilmeisesti kuitenkin tämä on sen verran hyvin kosteuttava, ettei kutinaa ilmaantunut käytön jälkeen ja iho tuntui kosteutetulta ja pehmeältä. Kuivaihoisille siis ainakin voisin suositella.

Oriflame Nature Secrets Shower Gel Pineapple & Sage
Kilpaa edellisen kanssa loistaa pirteän keltainen ja kuplia sisältävä suihkugeeli. Se piristää syksyn ankeuttamaa mieltä jo olemuksellaan. Kirpsakka ananaksen tuoksu jatkaa samaa linjaa. Pullosta haisteltuna kuin suoraan tuoretta ananasta tuoksuttelisi, mutta käytössä on vähän toinen juttu. Iholle suihkugeeliä hieroessa salvia nousee liian vahvaan asemaan. Salvian yrttimäinen haju peittää ananaksen alleen oikeastaan kokonaan ja salvian haju jää ihollekin todella vahvana suihkun jälkeen. Se on suuri harmi, koska ananas tuoksuu todella hyvältä, mutta sitä esiintyy kosmetiikan tuoksuissa harvoin. Yrttituoksuista taas en niin välitä, joten tämä oli hieman pettymys.

Kuplivainen kaksikko Ananas ja Kiivi


Oriflame Blue Wonders
Kesän suosikkituoksuni hajuvesissä oli Blue Wonders. Merellisen, suolainen tuoksu, sopiva tällaiseen rannikkokaupunkiin. Sinisessä suihkugeelissä tuo suolaisuus ei pääse niin paljon esiin kuin hajuvedessä, tuoksu on pehmeämpi ja vähemmän sporttinen. Edelleen hyvin merellinen, mutta suihkugeelissä pääsee paremmin esiin tuoksun kukkaisuus hyasintin avulla ja nenäni erottaa joukosta myös raikkaan makean persikan. Hyvä vaihtoehto niille, joille hajuveden suolaisuus oli vähän liikaa. Ja edelleen rakastan tuota pullon kuosia.

Oriflame Discover Cuban Rhythms 
Uusimpia tulokkaita on kuubasta innoitustaan saanut suihkugeeli. Se on loistava vaihtoehto etenkin aamusuihkuihin, koska siinä tuoksuu kahvipavut ja sokeri. Aamukahvin nauttijalle kofeiinipiristystä sisäisesti ja ulkoisesti. Kitkerää kahvin tuoksua suihkugeelistä ei löydy, vaan todella makea ja pehmeä kahvin tuoksu. Muistuttaa eniten ehkä joitakin noita kaupoissa myytäviä ylimakeita jääkahveja. Kiivin ohella tämä on noussut ehdottomaksi suosikikseni ja hamstrasin jo useamman pullon.


Jelly Belly Very Cherry Body Wash
Keskiseltä joskus ostamani hauska jelly beans suihkugeeli. Tuoksuu ihan kirsikka jelly beanseilta, kuten nimestäkin voi arvata. Suihkugeeli on pakattu kivaan jelly beansin muotoiseen pulloon ja se on keskimääräistä hieman paksumpaa. Tuoksu on todella aidosti kirsikka jelly beansien kaltainen ja suihkun jälkeen tekisikin mieli karkkia. Pullo oli halpa ja harmittaa, etten ostanut myös vihreää omenaista versiota. Halpa hinta tosin yllätti, onhan tämä ihan virallinen Jelly Belly tuote.

Tango Invigorating Shower Gel Cherry
Kirsikkalinja jatkuu, olenhan tunnetusti kirsikkahullu. Tango on myös Keskiseltä ja ihan tuntematon merkki kyllä. Pullon etiketti on vähän... erikoinen. Onhan siinä "Beware of the bite" -varoitus, karhunraudat(tai mikä tuo virallisesti onkaan) ja puraistu, verta vuotavan näköinen kirsikka. Etiketistä huolimatta itse suihkugeeli jää laimeaksi. Teollinen tuoksu ei muistuta kirsikkaa juuri lainkaan, suihkugeelissä on vain sellainen yleispätevä hedelmäinen teollinen tuoksu, joka haisee kaikelta, muttei miltään. Tuskin tulee suihkussa käytettyä, uskon siirtäväni sen käsisaippuaksi kunhan täyttöpulloni tyhjenee taas.


Löytyikö joukosta suosikkeja tai uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia?


2 kommenttia:

  1. Ananas, kiivi ja blue wonders on tuttuja, niin ihania! Äidille tilasin tuon kahvin :D

    VastaaPoista
  2. Tuo kahvisuihkari vaikuttaa tosi kivalta.

    VastaaPoista