Jopas loppui tässä kuussa kaikenlaista ja aika hyvä määrä tuotteita. Sen pidemmittä puheitta asiaan.
Oriflame HairX Volume Boost Leave-In Conditioner
Tuota ei ole ollut aikoihin enää myynnissä, mutta sain lopulta omani käytettyä pois. En huomannut sen tekevän mitään ihmeellistä hiusten kunnolle, mutta käytin sitä takkujen selvittämiseen ja talvella myös sähköisten hiusten taltuttamiseen.
XZ Tyrni Kampaus ja Muotoiluneste
Pääasiassa käytin lämpösuojana, mutta välillä myös takkujen selvittämiseen, kuten pullo neuvoi. Toimi ilmeisen hyvin, koska hiukset eivät kärtsänneet. Tuoksu oli vähän erikoinen, mutta mieto ja ei siten haitannut. Suihke vain ei ollut makuuni tarpeeksi hienojakoista, vaan tuli aika isoina pisaroina tehden tasaisesta levityksestä vaikeaa.
Bristows Tropical Paradise Dry Shampoo
Siitä juttua täällä ja meni tosiaan näin kauan käyttää tuo loppuun. Tuoksuu todella hyvältä, mutta voimakkaalta ja siten haastava käyttää. Tuon suihkuttelun jälkeen pari tuntia perässä leijuu tuoksupilvi ja se riitelee hajuveden kanssa.
The Body Shop Frosted Cranberry Shower Gel
Joulukalenterista tullut ja muuten ihan perussuihkugeeli, paitsi vaahtoaa runsaasti ja tuoksuu voimakkaasti. Tuoksuu ihan karpalomehulta ja aina tuolla pestessä tuli jano. :D Hassua sinänsä, koska inhoan karpalomehua.
Rexona Cherry Burst Shower Gel
Kirsikkahulluna minulla oli kovat odotukset tämän suhteen, mutta ei tämä minusta kirsikalta haise. Nenääni tuli vain anismainen tuoksu, mikä ei ollut paha, mutta halusin kirsikkaa. Vaahtosi hurjasti.
Garnier Respons Marvellous Nectar Conditioner
Juttua täällä ja muuten loistokamaa, mutta pullosta ei riitä iloa pitkään. Hoitoainetta tarvitsee kerralla niin paljon ja siksi jää ostamatta uudelleen. Jos olisi riittoisampaa, ostaisin mielelläni.
Oriflame Pure Skin Spot SOS Gel
Luottotuote ja HG-kamaa. Tätä on aina oltava, koska se pelastaa nimensä mukaisesti nopeasti jos näppyjä ilmestyy ei-toivottuihin paikkoihin just silloin kun niitä viimeiseksi toivoisi. Illalla juuri puhdistetulle iholle laitettuna hävittää pienet finnit yön aikana ja isompia kuivattaa huomattavasti. Ne kipeät ihonalaiset paukamat katoavat usein myös yön aikana. Kiva geelimäinen koostumus, imeytyy supernopeasti ja pikku tippa riittää isolle alueelle. Haisee alkoholilta, mutta ei nostata mitään huuruja silmiin kirvelemään, kuten monet vastaavat. Uusi tuubi jo avattu.
Oriflame Pure Nature Organic Citrus & Eyebright Refreshing Eye Gel
Nimihirviö oli hyvä kevyt silmänympärysvoide aamulla käytettäväksi. Kirkasta geeliä riitti iiihan minimaalinen määrä. Pikku tippa levisi laajalle alueelle. Imeytyminen oli vähän hidasta ja kosteutustehot eivät iltakäyttöön riittäneet. Meikin alle sopi kuitenkin mainiosti.
Oriflame Sol Face Sun Cream SPF20
Alkoi olla aika kaivaa esiin aurinkosuojatuotteet kesää varten ja kävin ne läpi, kuten joka vuosi. Karsittavaksi lähti tällainen, koska se on ollut auki ainakin 2 vuotta ja vanhentuikin tammikuussa. En luottaisi siis enää sen suojaan kun muutenkin 12kk on aurinkosuojatuotteiden käyttöikä yleensä. En tykännyt itse tuotteestakaan, koska se oli aika rasvaista ja sai ihon kiiltämään hulluna, kuten muutkin vastaavat. Siksi käytän kasvoilla lähinnä vain kasvovoiteiden ja meikkien tuomaa aurinkosuojaa. Tuoksui kyllä kivan raikkaalta.
Oriflame True Perfection Renewing Night Care
Postaus täällä ja tykkäsin kovasti, myytävissä on yksi ja jollei sitä kukaan osta, käytän mielelläni itse. Loppua kohti voide ei rullaillutkaan niin helposti, vaan sitä sai levittää reilummin kun iho jotenkin tottui täyteläisempään voiteeseen.
The Body Shop Shea Body Butter
Juttua täällä ja tuoksusta en kauheasti tykännyt. Liian sellainen... pähkinäinen tai miksikä sitä sanoisi. Jossain toisessa tuoksussa voisin ostaa hyvinkin lisää.
Kleenex Moisturising Alcohol Instant Sanitizer
Staplesissa osui nenän eteen purkki ja sitä oli pakko testata, koska etenkin vuosi-pari sitten Youtubessa oli paljon Kleenexin tuotteita esillä. Tykkäsin kovasti siitä, ettei tästä tullut järjettömiä alkoholihuuruja silmille käytettäessä, alkoholia ei haistanut lähes ollenkaan. Voisin ostaa uudelleenkin.
Body Fantasies Signature Body Spray - Cotton Candy
Yhyy, tätä jää ikävä. Säästeliäästi käyttämäni body mist, jonka tuoksu ei tuntia kauempaa kestä, mutta on niiiiin ihana. Juuri sellainen överimakea teinituoksu, mutta joskus vain kaipaa sellaisia tuoksuja. Huonon keston takia käytin lähinnä kotona tai lyhyillä kauppareissuilla. Voi Seppälä miksi et myy enää mitään kivaa.
Oriflame Caring Hand Cream with Olive Oil
Oliivit eivät kuulu suosikkeihini, mutta tämän käsivoiteen tuoksu oli yllättäen ihan siedettävä. Tuoksui aika lailla oliiveille, ei tosin aivan niin suolaiselle kuin vaikka jotkin purkkioliivit. Kosteutti käsiäni riittävästi, mutta ei ollut mikään superkosteuttaja noin yleisesti. Imeytyi nopeasti, ei aivan niin nopeasti kuin saman sarjan Brazil Nuts ja Cherry. Ei kuitenkaan jättänyt imeydyttyään mitään inhoamaani tahmalähmää.
Dove GoFresh Grapefruit & Lemongrass Anti-Perspirant
Oho, viimeinen suihkedödö pääsi salakavalasti loppumaan, joutuu ostamaan lisää kerrankin oikein tarpeeseen. Tuoksui kivalta, Doven dödöjen se puuterinen puhdas perustuoksu höystettynä vähän makealla sitrustuoksulla. Muuten aika perusdödö, ei huonoa sanottavaa, mutta ei mitään huippuhyvääkään.
Oriflame The ONE Illuskin Powder - Light
Yksi suosikkipuutereistani, todella hienojakoinen ja jättää kiillottoman, mutta kuitenkin sellaisen hehkuvan pinnan. Ei mitään tukkoon puuteroidun näköistä. Tykkäsin erityisesti puolipeittävien meikkivoiteiden kanssa ja silmänalusilla tuomaan lisäpeittoa. Silmänalusilla ei hienojakoisena kasaantunut juonteisiin tai muutenkaan korostanut juonteita. Kesto kasvoilla ihan perus eli kiilto puskee viimeistään parin tunnin päästä läpi. Mainittu täällä.
Skin79 The Prestige BB Cream
BB-voide meille todella kalkkilaivan kapteeneille. Kesällä minulle jopa liian vaalea(!), mutta talvella ihan nappiin. Juttua täällä ja tahdon kyllä joskus täysikokoisen. Pitäisikin muuten muistaa tehdä postaukset kolmesta muusta merkin BB-voiteesta.
Oriflame Maxi Lash 3D - Black
Ei ole lähellekään loppuun käytetty, mutta ollut jo niin kauan auki. Kamparipsiväri, joka vaikutti kivalta idealta, saisi kerrankin erotellut ripset. Ja niin sillä saikin, mutta massa on muuten niin ohutta luirua, etteivät ripset saa kaipaamaani tuuheutta. Melkein sama kuin ei laittaisi ripsiväriä ollenkaan, taivutuksetkaan eivät pysy. Joten roskiin.
Lumene Natural Code Smile Booster Lipstick - Vintage Red
Nooo! Mun täydellinen punainen on pilalla. Ihan paras, juuri sopivan tumma ja täyteläinen, mutta silti sävyltään kylmä. Oikein sellainen pin-up puna. Haisee nyt tosi vahamaisen pistävältä ja on ihan kuiva, onhan se käytössäkin ollut kyllä pitkään. No jos positiivisesti ajattelee niin tekosyy ostaa uusi yhtä hyvä punainen...
Loppuneisiin lukeutuu tässä kuussa myös tänään viimeistä päivää toimiva Blogilista, jonka kautta päivittäin päätyy blogiini lukuisia kävijöitä ja se on usein blogini liikenteen lähteissä top 3:ssa. Sivupalkista löydät sen tilalle vaihtoehtoja, joista uusimpana Blogipolku ja sitten toki vanhat kunnon Blogger ja Bloglovin. Toivottavasti löydän Blogilistalaiset jatkossa niistä. :)