19. toukokuuta 2015

Monikäyttöinen design


Trendi-lehden mukana tullut Make Up Storen Microshadow oli minulle uusi tuttavuus lähtien ihan merkistä. Toki olen vuosien ajan nähnyt Make Up Storen tuotteita kanssabloggaajilla, mutta en ole koskaan tullut ostaneeksi ainuttakaan. Kiva, että lehtien kanssa joskus tulee tällaisia "harvinaisempiakin" meikkejä, eikä niitä ainaisia Lumeneita. Vaikkei Lumenessakaan toki mitään vikaa ole, mutta on se vähän tylsä ja sitä saa lähikaupasta. Tempauksella MUS hankkiutui eroon vanhoista luomiväreistä, koska nykyäänhän nämä löytyvät neliskanttisista rasioista.


Sain sävyn Design, koska muita ei ollut valittavissa siinä kyseisessä kaupassa ja ne olivat ainoat lehdet, joita koko kaupungista löysin. Sävy on tuollainen melko perus tummahko harmahtava ruskea. Joissain valoissa olen näkevinäni siinä vihertävän vivahteen. Niin paljon kuin ruskeita sävyjä silmämeikissä rakastankin, en yleensä käytä näin mutaista sameaa sävyä, se kun samentaa koko kasvot samalla. Mutta mattaisena ja aika harmahtavana ajattelin, että se sopisi loistavasti kasvojen varjostamiseen.


Onhan se toki näin kalkkilaivan kapteenille aika tumma, mutta hennosti käytettynä voisi toimia. Muiden bloggaajien hyväksi havaitsemia varjostusvärejä merkiltä ovat hieman vaaleammat sävyt Smog ja Masai. Design on niitä paljon tummempi. Se on samettinen ja siinä on paljon pigmenttiä, muttei kuitenkaan niin mahdottomasti kuin vaikka Sugarpillin luomiväreissä. Vertailuna yllä Design varjostuksiin normaalisti käyttämäni Oriflamen Terracotta Bronzerin kanssa. Terracotta on kesäisin hyvä varjostusväri, mutta talvella sinertävän kalpeilla kasvoilla vähän liian lämmin. Varjostusväri kun saisi olla aika kylmä ja harmaa, saman sävyinen kuin miltä ihosi näyttää varjossa.


Teinkin malliksi Designilla melkein koko kasvot, koska varjostusten lisäksi sävy sointuu kulmakarvoihini täydellisesti, joten saan nekin samalla tuotteella. Kolmantena vielä silmät saivat meikin, jossa pohjaväriksi levitin nuden luomivärin ja varjostin luomivaon Designilla, sen jälkeen laitoin sitä vielä vahvemmin ulkonurkkaan. Luomivärinä se oli vaikein käyttää, koska häivyttäminen oli todella vaikeaa. Tietysti tein sillä varjostuksetkin kasvoihin ja iiiihan varovasti siveltimeen otettuna, jälki ei ole liian tummaa.

Kokonaisuutena Design on loistava jokapaikan höylä ja uskoisin sen olevan kiva matkakumppani kesän reissuilla, kun saa yhdellä tuotteella tehtyä monta asiaa ja näin säästää tilaa matkatavaroissa. Ehkä ylläolevaa yhden sävyn pikameikkiäkin tulee joskus käytettyä arkena, koska se on todella nopea tehdä. Lisäisin siihen vielä poskipunan väriä tuomaan, mutta kuvista jätin sen pois, jottei poskipuna sotke varjostusta, siitähän tässä postauksessa oli kuitenkin kyse.

Onko teillä jotain vastaavia monikäyttöisiä sävyjä/tuotteita?

Muut käytetyt tuotteet
-Oriflame Giordani Gold Long Wear Mineral Foundation - Light Ivory
-Oriflame Studio Artist Loose Powder - Translucent
-Isadora Eye Primer
-Maybelline Eye Studi Mono - Golden Sand
-Oriflame Eyes Wide Open Mascara - Black
-Oriflame Giordani Gold Incontro Lipstick - Petal Caress

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti