17. toukokuuta 2015

Giordani Gold Long Wear Mineral Foundation

Oriflamen Giordani Gold -sarjan tuotteet ovat pääasiassa suunnattuja hieman kypsemmille rouville. Tuotteilla on ylellisempi imago, ne ovat hieman arvokkaampia ja osa tuotteista tehdään käsin italiassa. Sarjan ihonhoito ja meikkipohjat ovat monesti ikääntymistä hidastavia, joten niitä en ole usein käyttänyt. Uusi meikkivoide kuitenkin kiinnitti huomioni heti. Minut saa ostamaan melkein minkä tahansa meikkivoiteen, kunhan siinä on nimessä jotain kestoon viittaavaa, niin kuin Long Wear Mineral Foundationissa on.


Rasvoittuva ihoni on todella haastava meikkipohjien suhteen, koska lähes kaikki meikkipohjat alkavat kiiltelemään alta aikayksikön, etenkin kesällä. Monesti ne myös liejuuntuvat päivän mittaan. Samalla iho kuitenkin punoittaa ja on epätasaisen värinen, joten meikkivoiteen tulisi olla täysin peittäväkin samalla. Hankala yhdistelmä.

GG lupaa olla pitkäkestoinen ja täydellisesti peittävä. Kuulostaa loistavalta. Sarjalle ominaisesti se toki myös uudistaa ihoa ja ehkäisee ennenaikaista ikääntymistä sisältämiensä italialaisen tulivuoren mineraalien avulla. Siinä on myös suojakerroin 15, mikä on minulle tärkeä. En voisi kuvitellakaan lisääväni vielä jotain aurinkosuojaa kasvoille erikseen, ne ovat lähes poikkeuksetta niin rasvaisia. Minun suojani tulee päivävoiteesta ja meikeistä.


Testasin meikkivoiteen vain näin näytteenä, koska en halua tilailla täysikokoisia pyörimään nurkkiin, jos se ei toimisikaan. Mutta silti on sanottava, että minusta täysikokoisen voiteen pullo on tyylikäs ja kaunis. Kelpaisi näkyvällekin paikalle, eikä tarvitsisi piilottaa laatikon pohjalle.

Voiteen koostumus on todella paksua ja tuollaista vanukasmaista. Se tuoksuu aivan ihanalta, minun nenääni ihan kurkulta. Tuoksu haihtuu nopeasti, joten se ei jää häiritsemään. Otin sävyn Light Ivory ja huomasin sen olevan minulle pikkuisen liian tumma ainakin toistaiseksi, loppukesästä voisi mennä. No, onneksi on olemassa vieläkin vaaleampi Porcelain.


Ihoni on tällä hetkellä vähän jo lisännyt rasvoittumistaan lämmenneen ilman takia, se punoittaa ja siinä on vähän finnejä. Voide levittyi iholle helposti ja tasaisesti, pieni määrä riitti isolle alueelle. Sain meikattua koko kasvot kuvassa näkyvällä määrällä. Levitin voiteen sormin tasapuolisuuden nimissä, koska meikkivoidearviot teen aina niin.

Keskimmäisessä kuvassa voide on kasvoilla yksinään. Jäi vähän kiiltäväksi ja rasvaisen oloiseksi. Kolmannessa kuvassa iho on puuteroitu värittömällä puuterilla. Missään vaiheessa en käyttänyt peitevoidetta ja kaikki punoitus, näpyt, silmänaluset sun muut on peitetty lähestulkoon täydellisesti. Silti voide on iholla huomaamaton ja kevyt, aavistuksen kuivan tuntuinen kuitenkin, joten kuivaihoisille tämä ei ehkä sovi.


Entäs se luvattu kesto. Pidin meikkipohjaa kasvoilla sellaisen 8 tuntia(yllä) ja siinä ajassa se oli alkanut kiiltelemään, mikä ei ole yllätys, mutta säilynyt silti ihan käyttökelpoisena, eikä ainakaan liejuuntunut. Puuteripaperilla sen saisi nopeasti taas entiselleen. Kiiltely alkoi parin tunnin jälkeen ja en korjannut sitä, vaan katsoin miten se kehittyy. Monet alkavat liejuuntumaan vähitellen, tämä kuitenkin säilytti tuon pienen kiillon, eikä se lisääntynyt yhtään tuntien kuluessa. Hyvä saavutus minun ihollani.

Eli kokonaisuudessaan voisin väittää loistavaksi meikkivoiteeksi niille, jotka haluavat kestävän, mutta silti peittävän meikkipohjan. En tiedä vielä ostanko täysikokoista, koska testattavana on seuraavaksi uudistettu mattameikkivoide. Siitä lisää sitten myöhemmin ja tulevan meikkivoidehankintani päätän varmasti näiden kahden välillä.

Normaalihinnalla GG maksaa 29€ ja on nyt tarjouksessa 19,90€.

8 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla vertailun vuoksi arviotasi mainitsemastasi mattameikkivoiteesta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se kiinnostaa :) Arvio menee varmaan kesäkuun puolelle, kun saan näytteen vasta parin viikon päästä.

      Poista
    2. Ei ole hoppu :) Tyhmä kysymys; mikä on tuon GG:n meikkivoiteen vaalein sävy? Olen todella vaalea, mutta ajoittaiset näpyt ja punoitukset pitäis saada piiloon. Kasvohikoilun (kivakiva) vuoksi ainoa vaihtoehto on juurikin pitkäkestoinen meikkivoide.

      Poista
    3. Vaalein sävy on Porcelain, sävyvalikoima löytyy esimerkiksi tuolta http://fi.oriflame.com/products/product?code=31802

      Oikeastaan voisin ensi jaksossa tilata tästä meikkivoiteesta ja siitä mattameikkivoiteesta vaaleimmat sävyt näytteenä ja lähettää sinulle jos haluat :)

      Poista
    4. Oi, se olisi hienoa :)!

      Onko sinulla kokemusta Wellness-tuotteista?

      Poista
    5. Niistäkin on suurimmasta osasta kokemusta ja voin kesäkuussa tehdä jonkinlaista postausta niistä vaikka. :)

      Poista
  2. Tosi kauniisti käy sulle tää meikkivoide. :)

    VastaaPoista