28. heinäkuuta 2016

Loppuneet Heinäkuu



Tässä tulee heinäkuun loppuneet pikkuisen etuajassa, mutta mitään ei enää näyttäisi parin päivän aikana loppuvan, joten sama vaikka laittaa ne näkyviin jo nyt. Eikä loppuneiden saldo tässä kuussa muutenkaan ollut päätä huimaava.



Ultrasun aurinkosuoja SPF20
Instassa seuraavat huomasivatkin ehkä, että olin telttailemassa ja siellä päätin kuluttaa loppuun Ultrasun-aurinkovoiteen. Se on kaikin puolin toimiva ja suhteellisen alhaisesta kertoimesta huolimatta en ole palanut sitä käyttäessäni. Ainoa vain, että siinä on hirveästi shimmeriä, melkein voisi sanoa glitteriksikin. En halua ihmisten ilmoilla kulkea niin discopallona. Mutta tuolla metsässä se ei haitannut. Jos noita hileitä ei olisi, voisin ostaa lisää vaikka heti, mutta niiden takia en halua lisää.

i say Intimate Wipes
ReddVillen kampanjasta saatuja yksittäispakattuja intiimipyyhkeitä. Kulutin viimeiset myöskin tuolla telttailemassa ollessa, siellä kun mahdollisuudet hygienian hoitoon ovat hieman heikommat. Lyhyesti sanottuna toimivia ja yksittäispakkaamisen ansiosta niitä ei ole niin kiire käyttääkään kun pyyhkeet eivät pääse kuivahtamaan. Varmasti ostan lisää tulevaisuudessa.

Depend Gallery Girl Citrus Shower Gel
Ostin joskus pakkauksen takia, olenhan kova fiftari/pin-up etc. fani. Muuta kivaa tuossa ei juuri ollutkaan kuin etiketti ja pullo... Meni käsisaippuana tuoksun ollessa juurikin sellainen inhoamani teollinen ja muovinen sitrustuoksu.

Garnier Hydra Express Gel Cream Normal Skin
Euron löytö Tokmannista ja siihen nähden aivan loistava. Lupauksensa mukaan imeytyy tosi nopeasti ja ei tahmaa. Tuoksuu hyvältä ja raikkaalta, en erota mitään tiettyä tuoksua, mutta tuoksu on vähän sellainen vesimäisen makea. Ehkä se tuoksuu viinirypäleiltä kun niitä on kuvassakin ja tuoksu on sen tyyppinen. Kosteuttaa normaalin ihoni erinomaisesti. Lupaa myös viikon aikana vähentää ihon kuivuutta, karheutta ja lisätä elastisuutta. Niihin en ota kantaa, koska käytän vartalovoiteita säännöllisen epäsäännöllisesti silloin kun sattuu huvittamaan. Joka tapauksessa kuitenkin hyvä vartalovoide, voisin ostaa lisää. Ainoa miinus pullosta, korkeana ja kapeana se kaatui jatkuvasti, eikä sitä voinut säilyttää ylösalaisin jotta loppuvaiheessa olisi helpommin saanut voidetta ulos.








Suhada Nail Polish - White
Lidlissä myytiin ainakin joskus Suhadan meikkejä, en ole seurannut onko enää vai onko kaikki korvattu Cienillä. Tämä tuli ranskalaisessa manikyyrisetissä ja oli valkoiseksi aika hyvä. Peittävä ja aluksi helppo levittää, mutta alkoi paksuuntua melko nopeasti. Nyt ei pullosta enää saanut mitään ulos kun yritin tehdä koristeluita. Seuraavaksi pitäisi löytää uusi valkoinen tilalle, suosituksia hyvästä?

MineaS meikkimuna
Kokeilemistani meikkimunista huonoin. Todella kova ja levitys suorastaan sattuu. Sisältää muistaakseni lateksia ja sen kyllä huomaa kun silmiäni alkaa aina kutittaa käyttäessä ja joskus kasvojenkin ihoa. Ei mitään hyvää sanottavaa. Käytin ehkä pari kertaa ja sen jälkeen se jäi pyörimään ympäriinsä. Nyt voisi olla aika heittää pois, koska en halua käyttää sitä. Jo tuon ottaminen käteen alkaa kutittaa sormia.

Burt's Bees Hand Salve
Pikkupurkki tuli joskus LivBoxissa ja ei alun perinkään tuoksunut kauhean hyvälle, mutta nyt haju on muuttunut selvästi huonoksi eli pitää heittää tuo pois. Kerkesin käyttää jonkin verran kynsinauhavoiteena, mutta tuo ei oikein ottanut imeytyäkseen koskaan niin sen käyttö jäi. En tule hankkimaan lisää.

Oriflame Hyper Stretch Eye Lash Serum
Roskiin menee tämäkin, ollut jo niin kauan auki, etten halua enää noin lähelle silmiäni sitä laittaa. En huomannut käytön aikana juurikaan muutoksia, enemmän tykkään suoraan ripsiin levitettävistä hoitoaineista. Tätä laitettiin ripsien tyveen edistämään kasvua. Ei enää saatavilla ja uusi versio onkin juuri sellainen ripsivärin tapaan levitettävä.

20. heinäkuuta 2016

Kesän suosikkeja

Kuukausittaiset suosikkipostaukset eivät kuulu blogini repertuaariin. En ostele koko ajan uutta kosmetiikkaa tai ota käyttöön uusia tuotteita, joten niihin postauksiin ei olisi useinkaan paljon sisältöä. Kesäksi usein hieman vaihdan tyyliäni ja muutenkin käytän erilaisia tuotteita kuin talvella, joten kokosin muutamia suosikkeja yhteen. Tuotteet ovat melko Oriflame-painotteisia taas, hankkimiani muiden merkkien tuotteita en ole vielä ehtinyt käyttää niin kauaa, että pystyisin niitä sanomaan suosikikseni. Niistäkin kyllä kerron vielä jatkossa. Ajattelin myös jonkin aikaa ainakin pitää sellaista postaus per viikko -tahtia, mitä muutenkin on ollut kesän ajan enimmäkseen. Se tuntuu nyt sopivimmalta ja ei mulla ehkä olisi materiaaliakaan sen enempään. Kesästäkin pitää ehtiä nauttia, ainakin täällä Turussa ovat säät nyt hellineet kivasti.



Meikkipohjani kesällä on rakentunut pääasiassa tästä kolmikosta. Oriflame Very Me Peach Me Perfect Skin Glow on sävyttävä päivävoide, joka todella antaa iholle kauniin persikkaisen sävyn. Ihmiset kaupungilla ovat jopa kommentoineet sitä minulle. Iho näyttää terveeltä ja hehkuvalta, enkä ole aivan niin kalmankalpea, mitä meikkivoiteiden kanssa. Kevyt persikalta tuoksuva voide ei peitä aivan täydellisesti, mutta pahimpia vielä korjailen peitevoiteella. Päivävoiteena tuote imeytyy ihoon pääosin, eikä jää hengailemaan ihon pinnalle, joten lopputuloksesta ei tule kakkumaista. Siten se myös kestää aika hyvin jopa minun ihollani. Ainoa miinus on suojakertoimen puuttuminen, rasvainen ihoni ei kestä hirveästi kerrostaa eri tuotteita ja jos tämän alle laittaisi aurinkosuojan, ei päivävoide enää imeytyisi sen päälle laitettuna.

Peach Me Perfect + silmissä meikki W7-paleteilla

















Yllättäjä edellä mainitun voiteen, ja meikkivoiteiden yleensäkin, keston parantamiseksi on Oriflamen Giordani Gold Age Defying Radiance Elixir. Se oli myyntivarastossani jonkin aikaa ja alkoi päiväyskin jo menemään, joten otin sen omaan käyttööni, ettei suhteellisen arvokas seerumi menisi hukkaan. Vaikka tuote onkin suunnattu kypsemmälle iholle ja ei yksistään käytettynä sopinut iholleni, keksin sille paremman käyttötarkoituksen. Seerumi on kuin nestemäistä kultaa ja tuossa keväällä muuttostressin ja muun vastaavan takia ihoni alkoi olla samea. Halusin jotain hehkua ja kokeilin sekoittaa seerumia meikkivoiteeseen. Sehän toimi kuin unelma ja seerumi toi hehkua, sekä pikkuisen tahmaisen pinnan jättävänä se sai meikkivoiteen tarraamaan ihooni paremmin ja siten meikki kesti pidempään.


W7 The Fixer on lähes joka meikkauskerta viimeinen silaus meikkiini. Siitä tehdyssä postauksessa ero näkyikin selkeästi. Ehdottomasti voin suositella, jos etsii edullisempaa meikinkiinnityssuihketta.



Meikkiä laitan kesäisin silmiinkin jonkin verran kevyemmin ja vaaleampia sävyjä. W7 Natural Nudes paletit ovat olleet siinä oivallisia. Tänä kesänä jotenkin harmaat ovat olleet suosiossani meikatessa ja arkimeikkini usein koostuukin näiden palettien sävyistä. Usein liikkuvalle luomelle pääsee jokin vaaleista sävyistä kirkastamaan, luomivakoon jompi kumpi vaaleanharmaista ja ulkonurkkaan In The City -paletin kahdesta oikeanpuolimmaisesta sävystä toinen. Ainoa shimmersävy Shrimp vielä sisänurkkaan niin helppo arkimeikki on siinä.



Hiukseni ohenivat ja lyhenivät aika lailla alkukesästä ja siten kesä on mennyt opetellessa, että miten näitä kutreja nyt oikein laittaisi. Avuksi löysin vanhan Remingtonin Hot Brushin, joka on jäänyt aikaisemmin kaappiin pölyttymään. Tuollaiset pyöröharjat kun aina sotkeutuivat hiuksiini. Nyt hiusten ollessa lyhyemmät, ei sitä enää tapahtunut laitetta kokeillessa. Laite kuumenee tosi nopeasti ja saan laitettua hiukset 10 minuutissa. Yleensä teen harjalla isot laineet ja samalla nuo harjan levyt silottavat hiukset ja tekevät ne pehmeän näköisiksi. Jos ei halua kiharoita, saa laitteella pelkästään hiukset harjaamalla hiuksiin kauniin pinnan. Ja tyvessä pyörittelemällä myös kohotusta tyveen.




Hiukseni eivät pidä kauan muotoaan, joten Oriflamen Curls & Waves Hair Mousse on ehdoton. Omenantuoksuinen vaahto pitää hiukset muodossaan kauan. Ennen hiusten leikkaamista kun tein hiuksiin oikein kunnon kiharoita usein, pysyivät ne muotovaahdolla 3 päivää, sitten oli jo pakko pestä hiukset.

Curls & Waves + Remingtonin harja


Kuumilla kesäkaduilla kävely tietää jaloille kärsimystä. Saan todella helposti rakkoja, oli kengät mitkä tahansa. Siksi suihkuttelenkin ennen pidempää kävelyreissua Oriflamen Feet Up Friction Protection Foot Sprayta. Se vähentää kenkien hankausta ja siten estää rakot tehokkaasti. Rakkoja ei ole tullut sitä käyttäessä, ainoastaan silloin kun olen unohtanut laittaa suihketta. Tuoksu on aika voimakas, muttei se kävellessä nenään asti kulkeudu.

Palan myös erittäin helposti vaaleuteni takia, joten Oriflame Sun Zone aurinkosuojasuihke kertoimella 50 on ehdoton. Suihke on tosi nopea ja helppo levittää, eikä tahmaa lainkaan. Tuoksu on raikas ja haihtuu nopeasti, joten se ei jää häiritsemään päivän ajaksi. Ei enää tekosyitä sille, ettei jaksaisi rasvata itseään ennen ulos lähtemistä.



Tuoksutkin vaihtuivat perinteisesti keväällä itämaisista raikkaampiin kesätuoksuihin. Eniten olen käyttänyt tätä kaksikkoa, molemmat taas Oriflamelta. Lovely Garden oli tuoksu, jolle lämpenin hitaasti, mutta nyt rakastan sitä. Voimakkaasti raparperilta tuoksuva hajuvesi on aivan ihana ja sopii loistavasti kuumiin kesäpäiviin. Kirpeää tuoksua on tasapainottamassa pehmeä lämpimän maidon tuoksu ja makea vanilja. Kirpsakka, muttei pistävä ja pullo on todella kaunis. Sitä haistaessa alkaa vain aina tekemään mieli raparperipiirakkaa...

Rannikolla asuessa loistava lisä rantapäiviin on Blue Wonders. Suolainen tuoksu on mielestäni erittäin uniikki, en ole haistanut mitään vastaavaa. Suola ei ehkä äkkiseltään kuulosta parhaimmalta hajuvedeltä, mutta Blue Wondersissa se on yhdistetty taitavasti kukkaisempaan vesihyasinttiin ja ambraan, makean persikan tuodessa hieman hedelmäisyyttä. Tuoksu on erittäin raikas ja merellinen. Merenrantaa pitkin kävellessä se sekoittuu aitoon meren tuoksuun ja kotonakin suihkaistessa muistuttaa laineiden pehmeästä liplatuksesta ja hauskoista kesäpäivistä.


Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita tai uusia kiinnostavia?

12. heinäkuuta 2016

Uusi suosikkitussi: Eye Liner Stylo Jumbo


Joku aika sitten loppuneissa valittelin, ettei Oriflamen normaalikokoinen Eye Liner Stylo tussi pysy yhtään luomillani, vaan lähtee leviämään samantien kun silmäni alkavat vuotamaan (=aina). Sen jälkeen demoissa tuli kevään uutuus, jumbokokoinen stylo. Eka ajatukseni oli "nääh... ei tuokaan tule pysymään", mutta uteliaisuuttani silti halusin kokeilla.


Normaalikokoinen Stylo meni jo roskiin, mutta vertasin jumboa toiseen, suunnilleen vastaavan kokoiseen siniseen tussiin. Vertailusta näkee, että jumbo on hyvinkin paljon perustussia jykevämpi. Ideaali oikein paksuihin kissarajauksiin, mutta tarkalla kärjellä saa silti tehtyä tarkempaakin lopputulosta esimerkiksi silmän sisänurkkaan.


Jälki on todella mustaa jo yhdellä vedolla ja tussi ei leviä, vaikkei kädellä ollut edes pohjustajaa. Pienempi viiva on tehty kärjellä ja paksumpi hieman lappeellaan, joten tussilla saa tuon paksuisia viivoja yhdellä vedolla sekä myös kaikkea siltä väliltä. Eniten minua yllättänyt asia oli, että tussi pysyi erinomaisesti luomillani koko päivän. Meikkasin aamulla lähteäkseni käymään asioilla kaupungilla, tullessa alkoi sataa vettä, en tietenkään ottanut sateenvarjoa mukaan. Meikki pysyi silti. Illemmalla lähdin vielä lenkille samoissa meikeissä auringon paistaessa. Mutta taas sade yllätti(ihana suomen kesä...) ja kastuin ihan kunnolla. Ripsari levisi, mutta kotona peiliin katsoessa oli rajaus aivan koskemattoman näköinen. Silti rajaus irtosi helposti putsarilla, eikä värjännyt ihoa allaan, niin kuin ruskea normistylo teki.

Ihastuin rajaustussiin ikihyviksi. Vaikkei se ulkonäöllään juurikaan koreile, kätkeytyy vaatimattoman kuoren alle huipputussi!

6. heinäkuuta 2016

Paranneltu XXL Volume


Jokin aika sitten blogissa arvioimastani Batiste XXL Volume kuivashampoosta en pitänyt. Vaikka suihke toikin tuuheutta, jätti se valkoista jauhetta hiuksiin ja haisi pahalta. Kaupassa silmäni kiinnittyivät pirteän näköiseen pulloon, joka korkissa huusi olevansa uusi ja paranneltu XXL Volume. En voinut vastustaa kiusausta ostaa sellaista testiin. Ensimmäisenä mainitun ollessa puhtaasti kuivashampoo, on Batiste Stylist Oomph My Locks XXL Volume Spray(miks aina näin hirviönimiä...) vain tuuheuttamistarkoitukseen. Rakennesuihke, tupeeraussuihke, miten sitä nyt haluaakaan kutsua.

Hiukseni ovat puhtaana aika lättänät ja liukkaat, joten suihkuttelen puhtaisiinkin hiuksiin usein tuuheuttavia kuivashampoita. Hiuspuuteri usein on turhan vaikea pestä pois, joten sillä en jaksa leikkiä. Batisten suihke taas vaikuttaisi sopivalta, noiden kahden välimuodolta.


Tykkään kovasti pakkauksesta, se on kauniin pinkki, kuvioissa on kaikenlaisia kiekuroita ja kuumailmapalloja. Kaunis, tyttömäinen, leikkisä, mutta samalla jollain tapaa tyylikäs.

Tuuheuttava vaikutus tapahtuu riisitärkkelyksen avulla. Sen tiedon löytämiseksi piti tehdä vähän salapoliisityötä netissä, koska suomenkielinen seloste oli hienosti läntätty incin päälle ja suomeksi inciä ei oltu merkattu. Tuote mainostaa myös sisältävänsä erityisen seoksen keratiinia ja Inca Inchi öljyä, jotka hoitavat ja vahvistavat hiuksia.


Hienojakoinen suihke tuoksuu makean karkkimaiselta, ei lainkaan alkuperäiseltä XXL Volumelta. Häivähdys siitäkin tuoksusta on taustalla, mutta se on lähes huomaamaton. Suihke ei mielestäni tuoksu liian voimakkaasti, tuoksu on havaittavissa, muttei täytä koko huonetta ja haihtuu melko nopeasti. Tuoksu ei jää pilvenä leijailemaan ympärille koko päiväksi.



Rakennetta suihke tuo hiuksiin mukavasti, vasemmalla puhtaat hiukset ja oikealla Batiste-käsittelyn jälkeen. Hiukset näyttää kyllä tosi keltaisilta kuvassa, vaikkei ne sitä ole. Miten te blondit saatte hiuksistanne kuvia. :D Kuitenkin olen tyytyväinen lopputulokseen ja hiusten tuuheus kestää koko päivän. Suihkeesta ei myöskään jää hiuksiin mitään valkoista jauhetta, paitsi jos johonkin kohtaan suhahtaa turhan paljon tuotetta. Mutta sekin lähtee pöyhimällä pois kuivumisen jälkeen.

Tyvestä tulee juurikin sellainen narskuva ja siitä ei sormet sujahda läpi, joten jos et pidä siitä tunteesta, ei tämä tuote ole sinulle. Mutta jos taas kaipaa kohotusta tyveen, voin suositella Oomph My Locksia. Voittaa XXL Volumen kirkkaasti. Vielä tehokkaamman efektin saa tupeeraamalla hiuksia lisää, mutta omien hiusteni kanssa pyrin sitä välttämään, etteivät hiukset vahingoittuisi. Ja toki suihke tukee myös muita kampauksia tuomansa nahkeuden avulla.

Ainoa miinus tulee hiuspuuterin tapaan tuotteen pois pesemisestä, se ei ihan helposti irtoa. Joskus on pesun jälkeenkin jäänyt sitä nihkeyttä hiuksiin, joten tuote vaatii todella hyvin pesevän shampoon tai useamman vaahdotuksen ja syväpuhdistavaa shampoota kannattaa aina välillä käyttää myös.

Tuotetta saa useista Batistea myyvistä paikoista, omani ostin ihan K-marketista, joten sitä pitäisi löytyä pienemmistäkin putiikeista. Iso 200ml pullo maksoi noin 6 euroa, eli tuote on suhteellisen edullinen laatuun nähden.


Onko Oomph My Locks jo tuttu tuote?

1. heinäkuuta 2016

Cocopandan tilaus

Kauanhan se mun ostolakko kestikin. Mutta oon jo pitkään meinannut tehdä tilausta Cocopandalle. Se on varsin mielenkiintoinen ja halpa uudehko nettikauppa. Tilaus oli helppo tehdä, ei ollut mitään säätöä sivujen kanssa. Toimitus ilmainen ja laskulla maksukin ilman lisäkuluja, loistavaa. Paketin tilasin sunnuntaina ja se oli torstaina aamulla perillä. Tuotteet oli pakattu hyvin ja kaikki oli saapuessaan ehjänä, vaikka palettien hajoaminen aina tilatessa pelottaa. Mutta kaikki oli kunnossa ja voin suositella Cocopandaa muillekin. :)


Mitäs sitten ostelin, ainakin tilaukseni oli äärimmäisen mattapitoinen. :D


NYX:iltä ostin kaksi tuotetta. Sen Matte Finish Makeup Setting Sprayn, josta haaveilin W7 postauksessa ja Shine Killer Primerin. Jos siinä olisi yhdistelmä, jolla tämän rasvanaaman saisi kestämään vähän parempana edes muutaman tunnin. Usein primerit kyllä vain pahentavat tilannetta, ainakin ne mitä olen aikaisemmin kokeillut, mutta toivotaan parasta.

Luomivärejä intouduin ostamaan urakalla kun alkoi kyllästyttää nuo nykyiset. Teen oikeastaan koko silmämeikin aina mattasävyillä, koska en tarvitse yhtään enempää kiiltoa kasvoille ja raskasluomisena muutenkin shimmerit pullistavat silmäluomia ikävällä tavalla. Suurin osa mattaluomiväreistäni on ruskeita, joten kaipaan vaihtelua. Etenkin haluaisin vähän harmaampaa sävymaailmaa tuomaan siniharmaiden silmieni harmautta paremmin esiin, siinä missä ruskeat korostavat sinisyyttä.



Siksi tilaukseen lähti ensin The Balmin Meet Matt(e) Nude, josta oon haaveillut oikeastaan sen julkaisusta saakka. Paletti oli tarjouksessa, joten nyt oli hyvä aika ostaa se. Siinäkin on jonkin verran ruskeita, mutta myös kivasti harmaita ja etenkin mattavalkoinen Matt Malloy on toivottu lisä kokoelmaani. Matt Lombardi on myös aika erikoinen viljankeltainen, vastaavaa sävyä en olekaan ikinä tainnut käyttää.




Toinenkin tilaamani paletti on matta ja siihen innoitti Purkit & Purnukat -blogin Vanilliini, hän esitteli paletin blogissaan ja kun se oli vielä puoleen hintaan niin ei hintaa jäänyt kuin 10,60€. Ei siis oikeastaan mitään noin isosta paletista(ja tilaamalla uutiskirjeen sai 10€ alennuksen, joten...). Sekin on aika ruskeapainotteinen, mutta ei haittaa. Yksi kyllästymiseni syy nimittäin oli, että ruskeani ovat kaikki aika samanlaisia ja luomella blendautuvat yhdeksi sävyksi. Tällä saa vaihtelua kun on kylmempää, lämpimämpää, pinkimpää, violetimpaa... Vaaleita sävyjäkin on kattava valikoima eri vivahtein. Ja toki muutama harmaa ja persikkaisempi sävy. Eiköhän noilla pärjää aika pitkälle. Tulee melkein valinnanvaikeus yhdistelmiä miettiessä. :D


Kirjoittelen kaikista tuotteista mahdollisesti vielä oman postauksensa kunhan aikani niitä testailen. :)


Oletteko jo tilanneet Cocopandalta?