12. heinäkuuta 2016

Uusi suosikkitussi: Eye Liner Stylo Jumbo


Joku aika sitten loppuneissa valittelin, ettei Oriflamen normaalikokoinen Eye Liner Stylo tussi pysy yhtään luomillani, vaan lähtee leviämään samantien kun silmäni alkavat vuotamaan (=aina). Sen jälkeen demoissa tuli kevään uutuus, jumbokokoinen stylo. Eka ajatukseni oli "nääh... ei tuokaan tule pysymään", mutta uteliaisuuttani silti halusin kokeilla.


Normaalikokoinen Stylo meni jo roskiin, mutta vertasin jumboa toiseen, suunnilleen vastaavan kokoiseen siniseen tussiin. Vertailusta näkee, että jumbo on hyvinkin paljon perustussia jykevämpi. Ideaali oikein paksuihin kissarajauksiin, mutta tarkalla kärjellä saa silti tehtyä tarkempaakin lopputulosta esimerkiksi silmän sisänurkkaan.


Jälki on todella mustaa jo yhdellä vedolla ja tussi ei leviä, vaikkei kädellä ollut edes pohjustajaa. Pienempi viiva on tehty kärjellä ja paksumpi hieman lappeellaan, joten tussilla saa tuon paksuisia viivoja yhdellä vedolla sekä myös kaikkea siltä väliltä. Eniten minua yllättänyt asia oli, että tussi pysyi erinomaisesti luomillani koko päivän. Meikkasin aamulla lähteäkseni käymään asioilla kaupungilla, tullessa alkoi sataa vettä, en tietenkään ottanut sateenvarjoa mukaan. Meikki pysyi silti. Illemmalla lähdin vielä lenkille samoissa meikeissä auringon paistaessa. Mutta taas sade yllätti(ihana suomen kesä...) ja kastuin ihan kunnolla. Ripsari levisi, mutta kotona peiliin katsoessa oli rajaus aivan koskemattoman näköinen. Silti rajaus irtosi helposti putsarilla, eikä värjännyt ihoa allaan, niin kuin ruskea normistylo teki.

Ihastuin rajaustussiin ikihyviksi. Vaikkei se ulkonäöllään juurikaan koreile, kätkeytyy vaatimattoman kuoren alle huipputussi!

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa näppärältä rajaustussilta, olen just toivonut, että olisi tuollaisia joilla saa leveämpää jälkeä kertavedolla. :)

    VastaaPoista