28. heinäkuuta 2016

Loppuneet Heinäkuu



Tässä tulee heinäkuun loppuneet pikkuisen etuajassa, mutta mitään ei enää näyttäisi parin päivän aikana loppuvan, joten sama vaikka laittaa ne näkyviin jo nyt. Eikä loppuneiden saldo tässä kuussa muutenkaan ollut päätä huimaava.



Ultrasun aurinkosuoja SPF20
Instassa seuraavat huomasivatkin ehkä, että olin telttailemassa ja siellä päätin kuluttaa loppuun Ultrasun-aurinkovoiteen. Se on kaikin puolin toimiva ja suhteellisen alhaisesta kertoimesta huolimatta en ole palanut sitä käyttäessäni. Ainoa vain, että siinä on hirveästi shimmeriä, melkein voisi sanoa glitteriksikin. En halua ihmisten ilmoilla kulkea niin discopallona. Mutta tuolla metsässä se ei haitannut. Jos noita hileitä ei olisi, voisin ostaa lisää vaikka heti, mutta niiden takia en halua lisää.

i say Intimate Wipes
ReddVillen kampanjasta saatuja yksittäispakattuja intiimipyyhkeitä. Kulutin viimeiset myöskin tuolla telttailemassa ollessa, siellä kun mahdollisuudet hygienian hoitoon ovat hieman heikommat. Lyhyesti sanottuna toimivia ja yksittäispakkaamisen ansiosta niitä ei ole niin kiire käyttääkään kun pyyhkeet eivät pääse kuivahtamaan. Varmasti ostan lisää tulevaisuudessa.

Depend Gallery Girl Citrus Shower Gel
Ostin joskus pakkauksen takia, olenhan kova fiftari/pin-up etc. fani. Muuta kivaa tuossa ei juuri ollutkaan kuin etiketti ja pullo... Meni käsisaippuana tuoksun ollessa juurikin sellainen inhoamani teollinen ja muovinen sitrustuoksu.

Garnier Hydra Express Gel Cream Normal Skin
Euron löytö Tokmannista ja siihen nähden aivan loistava. Lupauksensa mukaan imeytyy tosi nopeasti ja ei tahmaa. Tuoksuu hyvältä ja raikkaalta, en erota mitään tiettyä tuoksua, mutta tuoksu on vähän sellainen vesimäisen makea. Ehkä se tuoksuu viinirypäleiltä kun niitä on kuvassakin ja tuoksu on sen tyyppinen. Kosteuttaa normaalin ihoni erinomaisesti. Lupaa myös viikon aikana vähentää ihon kuivuutta, karheutta ja lisätä elastisuutta. Niihin en ota kantaa, koska käytän vartalovoiteita säännöllisen epäsäännöllisesti silloin kun sattuu huvittamaan. Joka tapauksessa kuitenkin hyvä vartalovoide, voisin ostaa lisää. Ainoa miinus pullosta, korkeana ja kapeana se kaatui jatkuvasti, eikä sitä voinut säilyttää ylösalaisin jotta loppuvaiheessa olisi helpommin saanut voidetta ulos.








Suhada Nail Polish - White
Lidlissä myytiin ainakin joskus Suhadan meikkejä, en ole seurannut onko enää vai onko kaikki korvattu Cienillä. Tämä tuli ranskalaisessa manikyyrisetissä ja oli valkoiseksi aika hyvä. Peittävä ja aluksi helppo levittää, mutta alkoi paksuuntua melko nopeasti. Nyt ei pullosta enää saanut mitään ulos kun yritin tehdä koristeluita. Seuraavaksi pitäisi löytää uusi valkoinen tilalle, suosituksia hyvästä?

MineaS meikkimuna
Kokeilemistani meikkimunista huonoin. Todella kova ja levitys suorastaan sattuu. Sisältää muistaakseni lateksia ja sen kyllä huomaa kun silmiäni alkaa aina kutittaa käyttäessä ja joskus kasvojenkin ihoa. Ei mitään hyvää sanottavaa. Käytin ehkä pari kertaa ja sen jälkeen se jäi pyörimään ympäriinsä. Nyt voisi olla aika heittää pois, koska en halua käyttää sitä. Jo tuon ottaminen käteen alkaa kutittaa sormia.

Burt's Bees Hand Salve
Pikkupurkki tuli joskus LivBoxissa ja ei alun perinkään tuoksunut kauhean hyvälle, mutta nyt haju on muuttunut selvästi huonoksi eli pitää heittää tuo pois. Kerkesin käyttää jonkin verran kynsinauhavoiteena, mutta tuo ei oikein ottanut imeytyäkseen koskaan niin sen käyttö jäi. En tule hankkimaan lisää.

Oriflame Hyper Stretch Eye Lash Serum
Roskiin menee tämäkin, ollut jo niin kauan auki, etten halua enää noin lähelle silmiäni sitä laittaa. En huomannut käytön aikana juurikaan muutoksia, enemmän tykkään suoraan ripsiin levitettävistä hoitoaineista. Tätä laitettiin ripsien tyveen edistämään kasvua. Ei enää saatavilla ja uusi versio onkin juuri sellainen ripsivärin tapaan levitettävä.

1 kommentti: