15. syyskuuta 2015

Dot-It


Uusimmat lakkatulokkaat Oriflamen nuorille suunnatussa Very Me -linjassa ovat Dot-It Nail Art -lakat. Ehkä indielakoistakin vähän inspiraatiota keränneet iloisen hauskat lakat ovatkin varmasti nuorempien mieleen. Mutta kyllä tällainen teini-iän ohittanutkin niistä tykkäsi.


Sävyjä on neljä ja lakat lupaavat jättää kynnelle rakeisen pinnan. Levitys on hieman erilaista tavalliseen lakkaan verrattuna. Parhaan lopputuloksen saa töpöttelemällä lakkaa kynnelle. Omassa lakkauksessani tein ensin kaksi ohutta kerrosta normaalilla levitystavalla ja kolmannen kerroksen levitin töpöttelemällä. Näin sain tarpeeksi peittävän tuloksen ja lakalle myös hyvän tarttumapinnan. Glitterien alla oleva värilakkapohja kun on yksinään aika ohutta. Lakat kuivuvat tosi nopeasti, joten useiden kerrosten levittäminen käy helposti, eikä kuivumista tarvitse odotella ikuisuuksia. Vaihtoehtoisesti niitä voi kokeilla levittää vaikkapa valkoisen tai lakan pohjaväriä vastaavan värilakan päälle.


Jokaisessa sävyssä on sekä mattaisia, että glitterisiä pilkkuja ja niiden koko vaihtelee lakasta riippuen.


Mini Raspberry
Joukon ehkä vaikein lakka, melko haalea sävyltään ja sotkuinen levittää, glittereitäkin saa pikkuisen kalastella. Sävyltään oikein hempeä baby pink ja glittereistä bongailin ainakin valkoista, vaaleanpunaista kahdessa eri koossa ja hopeaa. Isot ovat hexglittereitä ja pienet neliön muotoisia.


Crusty Blue
Yksi suosikkejani. Helposti ja peittävästi levittyvä baby blue. Pilkkuja on hurjan monta erilaista ja isoista hexglittereistä löytyy mattavaaleansinistä ja -valkoista, sekä tummansinistä glitteriä. Pikkuglitteriä on hex-muotoisena vaaleanvihreää mattaa, pyöreää valkoista ja ihan pientä vaaleansinistä mattahilettä. Ihana!


Brown Sugar
Brown Sugar on taupemainen mutainen sävy, syksyyn aika sopiva. Se on yksinkertaisin lakoista, seassa on vain mustaa, hopeaa ja valkoista hexglitteriä. Kaikki samankokoisia. Tuo mieleen linnunmunat. Helppo levittää, tosin aika ohutta, joten peittävyyteen on nähtävä vähän vaivaa.


Black & White
Tylsästä nimestä huolimatta toinen suosikkini lakoista. Näyttää kauempaa ihan marmorilta. Pohja on valkoinen ja koostumus kaikista paksuin. Siksi myös hyvin peittävä ja nopea levittää. Marmoriefektin tuovat isot mustat, valkoiset ja hopeat hexglitterit, sekä samanväriset pienet hexit. Ja onpa siellä vielä sitten iiiihan minimaalista pyöreää hilettä taas samoissa väreissä.


Lähikuva vielä lakan pinnasta. Se tosiaan on tuollainen röpelöinen ja tuntuu karhealta. Jos ei siitä tykkää, voi päälle toki levittää päällyslakan. Hileet kuitenkin asettuvat kynnelle nätisti, eivätkä törrötä terävänä pinnasta, joten kynnet eivät jää esimerkiksi hiuksiin kiinni.

Glitterlakkana lakkaus myös kestää hyvin pitkään. Omilla kynsilläni normilakat kestävät hyvänä yleensä päivän ja sitten alkaa lohkeilla kärjestä. Teen paljon käsilläni kaikkea. Sain lakat perjantaina ja lakkasin saman tien kuvissa näkyvät swatchit. Ne ovat olleet siitä asti kynsilläni ja olen tiskannut useampaankin kertaan, pessyt pyykkiä, siivonnut, laittanut ruokaa jne. eikä yhdestäkään kynnestä ole lohjennut palaakaan. Lakat eivät näytä mitään kulumisen merkkejä. Lakkojen poistaminen voi olla haastavampaa, mutta kesto on kyllä erinomainen, hiekkalakkojen veroinen.

Lakat ovat myynnissä rajoitetun ajan ja niiden hinta on 8 euroa normaalihinnallaan. Mutta tietenkin ne ovat heti alkuunsa tarjouksessa 4,90€. Lakat tulevat myyntiin 2.10.

Löytyikö lakoista suosikkia ja aiotko hankkia jonkun niistä?

4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Rupesin sun lukijaks (:
    Kivannäkönen blogi vaikka värit vähän ottaakin graafisena suunnittelijana silmään.
    Olen myös Oriflamen edustaja. Blogiani pääset lukemaan täällä: http://meandmylife-4ever.blogspot.fi/

    Kirjoittelen sinne myös Oriflamesta ja paljon muutakin, liity ihmeessä lukijaksi (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja toivottavasti viihdyt blogin parissa. Täytyy myöhemmin paremmin ehtiessä käydä tutkimassa myös blogiasi. Mikä väreissä sitten on vikana? Kuulisin mielelläni perustelut tuolle lausahduksellesi, jotta voin mahdollisesti parantaa blogin ulkoasua. :)

      Poista
  2. Aika hauskan näköisiä lakkoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivoja ja Oriflamen muun lakkavalikoiman huomioiden hyvin erikoisia :)

      Poista