19. tammikuuta 2018

Kynnet uutuuslakoilla


Sain jouluna pari lakkaa lahjaksi ja loppusyksystä hankin myös pari Oriflamen uutuussävyä. Olen ollut pitkään hyvin laiska kynsieni suhteen, useimmiten ne olivat lakattomana. Jos lakkaa oli, se oli vain yksiväristä helppoa lakkaa ilman koristeluita. Lahjalakkojen väriyhdistelmä oli kuitenkin kiva ja päätin toteuttaa kynnet kaikilla uusilla lakoillani.

Lahjalakat ovat merkittömiä, joten niistä en tiedä sen enempää kertoa. Aluslakkana käytin vanhaa luottotuotetta, Oriflamen The ONE Base & Top Coatia. Vertailun vuoksi otin valkoisen lakan kaveriksi Oriflamen The ONE sävyn White Vision. Valkoiset hyvät lakat ovat vaikeita löytää ja halusin vertailla niitä. White Visionia laitoin etusormeen ja nimetöntä.... sopivasti nimettömään. Muut kynnet lakkasin aavistuksen likaisen sävyisellä violetilla, joka kuvissa tosin näyttää kirkkaammalta kuin oikeasti on.



Valkoiset lakat halusin ehdottomasti kruunata Oriflamen The One sävyllä Bronze Sprinkles. Se on kaunis metallinen glitterlakka, jossa on pronssin lisäksi kullan- ja hopeanvärisiä palasia.


Mitä tulee valkoisiin lakkoihin, on niissä molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Molempia levitin kaksi kerrosta, Oriflamea olisi riittänyt ehkä yksikin. Nimetön lakka kaljuuntui helposti ja haisi aivan kamalalta. Kuivuminen kesti lisäksi ikuisuuden, olin lakannut jo kaksi kerrosta Oriflamea sillä välin kun ensimmäinen kerros nimetöntä lakkaa ei ollut vielä edes täysin kuiva. Toinenkin kerros nimetöntä jäi epätasaiseksi, Oriflame oli tasainen.

Violetti lakka oli vähän parempi kuin valkoinen, sitä riitti melkein kaikkiin kynsiin yksi kerros.

Glitterlakka oli myös aika vaikea levittää. Väritöntä lakkaa oli mielestäni liikaa suhteessa glittereihin ja glittereitä sai aika paljon kalastella jos ei halunnut tajuttoman paksua kerrosta lakkaa kynsille.



Totaalinen yllättäjä kuitenkin oli Oriflamen The ONE Quick Dry Top Coat. Kokemukseni pikakuivattajista ovat tähän asti olleet huonoja, mutta tämä todella toimi. Ei se aivan iskunkestäviä tehnyt kynsistä heti, mutta aamulla sai yllättyä iloisesti. Pimeään vuodenaikaan ei valoisalla ole aikaa lakata + ottaa kuvia kynsistä ja pelkäsin käyvän niin kuin aina käy eli aamulla kynnet olisivat täynnä painaumia tyynystä. Pikakuivattajan avulla kynnet olivatkin aamulla tuon näköiset kuin kuvissa, ei ainuttakaan painaumaa. Pitkäaikainen ongelmani on siis ratkaistu!

Viimeinen eroavaisuus valkoisissa lakoissa oli kesto. Nyt viikko lakkaamisen jälkeen nimetön lakka on edelleen muuttumattomana sormissa. Ilman lohkeamia. Oriflamen lakka taas irtosi molemmista etusormista parin päivän jälkeen kokonaisena liuskana. Syy voi olla toki sekin, että käytän etusormia enemmän. Joka tapauksessa tykkäsin kovasti tästä karkkimaisesta sävymaailmasta kynsillä.


Mikä on teidän suosikki valkoinen lakkanne?

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet!

    Miun suosikki on Avonin Iceberg White, toisena China Glazen White on White :D Moni kehuu essencen valkoista, mutta mie en siitä tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Essenceä on tehnyt mieli kokeilla, mutta se on aina loppu kun yritän sitä etsiä. Ehkä joskus vielä. Muita valkoisia melkein joutuisi tilaamaan jostain... Avonia myyviä taas en tunne lainkaan niin en sitä voi.

      Poista
  2. Aivan ihana tuo Bronze Sprinkles! Mulla on vähän samantyylisiä kirjavina, mutta tuon sävyisenä tuo on erityisen kaunis :)

    essencen valkoinen on tosi hyvä, mutta paksuuntuu loppua kohden aika pahasti. Sen kaveriksi kannattaa siis etsiä hyvä kynsilakan ohentaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin myös tuohon eri metallien sävyjen yhdistelmään. Glitteriä saisi olla vain vähän tiheämmin niin olisi helpompi levittää. :)

      Poista