16. heinäkuuta 2015

Ombrelakka kolmella tapaa

Juuri ilmestyneet Oriflamen Very Me Ombre -lakat muistuttavat kovasti vesivärilakkoja ja sen lisäksi niillä saa aikaan myös sen ihan perinteisen ombrelakkauksen. Kokeillaanpa siis miten onnistuu.


Sävyjä on kaksi. Vihreä Green Mint ja vadelmanpunainen Raspberry.

Kynnellä vanhat kuluneet lakkaukset, kun otin kuvat pulloista ensin auringon paistaessa.

Sävyt hehkuvat pulloissaan kuin jalokivi, vaikkakin kuvissa vihreä näyttää enemmän siniseltä.


Swatchattuna kynsikiekolle oikea sävy tulee kuitenkin esiin ja vesivärilakkamaisesti sävy on läpinäkyvä, yksistään se tuo kynnelle vain hennon sävyn. Vihreässä on mielestäni varsin hyvä koostumus, punainen on vähän paksumpaa ja hirmu vaikeaa saada tasaiseksi, mutta toisaalta sitä ei ole tarkoitettukaan suoranaisesti koko kynnen lakaksi. Vihreässä taasen on heikompi pigmentti ja väri on hennompi.


Kuvastokin sisältää yhdet ohjeet, kuinka käyttää lakkoja ja mainostaa myös kahta aluslakkaa, jolla saisi tuollaisen hyvin paljon Solar-hajuveden värimaailmaa edustavan lakkauksen. En tilannut pohjalakkoja, koska siihen tarkoitukseen käy lähes mikä tahansa cremelakka. Lakoilla on lukuisia muitakin käyttötapoja ja keksin ainakin kolme. Aika ei riittänyt koko kynsien lakkaamiseen jokaisella tyylillä, joten tein yhden kynnen kullakin tyylillä.


Ombre



Ensimmäisenä se ilmiselvin eli nimen mukainen lakkaus. Käytin oranssin cremen puuttuessa keltaista cremeä, pinkkiä ja Raspberryä. Mulla ei ole hajuakaan, mistä tuo oranssi tuli, varmaankin sekoittui lakoista, koska en kyllä muista laittaneeni oranssia lakkaa missään vaiheessa. o_O

Vihreälle tein pohjan valkoisella, liukuväriksi lisäksi vaaleanvihreää, sekä kärkeen tietenkin Green Mint. Ombrelakkauksia en oikein hallitse, mutta sainpahan edes jonkinlaiset aikaan, joten uskoisin muidenkin kynsienkoristelua aloittelevien onnistuvan näillä lakoilla.


Lakkojen värin muuttaminen



Toinen käyttötapa on muuttaa olemassaolevien lakkojen väriä. Otin kestosuosikkini Oriflamen Rose Diamondin ja pistin päälle kerroksen molempia lakkoja. Ombrelakkoja voi lisäillä minkä tahansa lakan päälle ja katsoa, miten sävy muuttuu. Vaikeuksia aiheuttaa ainoastaan tuo mainittu Raspberryn epätasaisuus, mutta Green Mint käyttäytyy varsin hyvin.


Vesivärilakkaus



Vesivärilakkausta en olekaan ikinä tehnyt, ihaillut vain youtubessa ja blogeissa toinen toistaan upeampia lakkauksia. Kokeilin valkoiselle pohjalle huiskia aika sattumanvaraisesti molempia lakkoja ja tällainen siitä tuli. Useammilla väreillä tulos olisi vielä näyttävämpi, mutta toistaiseksi enempää sävyjä ei ole, joten oli tyydyttävä näihin. Minusta kynnestä tuli noin ensikertalaisen tekemäksi ihan hyvä, vaikkakin pigmenttisempi punainen dominoi kynttä aika vahvasti.


Mistä tyylistä tykkäsit eniten ja keksitkö muita käyttötapoja vesivärilakoille?

3 kommenttia:

  1. Mä taidan olla simppelin kannattaja ja tuo lakkojen värin muuttaminen voisi olla se mun juttu. Pitäisi kaivaa OPI:n nämä esiin ja testata.

    VastaaPoista
  2. Wautsi noi lakat näyttävät aika siisteiltä! Pitää ehkä nyt kokeilla tota vaaleanpunaista. Sun ombre oli tosi hieno :)

    VastaaPoista