23. elokuuta 2016

Ensivaikutelma: Love Nature Beauty Kit


Ostospostauksessa pyydettiin tästä Oriflamen Love Nature Beauty Kitistä mielipidettä ja päätinkin heti testata setin, jotta halukkaat ehtivät sen varmasti tilata. En ole aivan varma jääkö setti pysyvään valikoimaan vai onko se vain väliaikainen vieras. Oma pakettini oli ulkoisesti hieman kärsinyt matkalla, mutta sisältö onneksi oli ehjä.


Setissä on kolme tuotetta, joilla saa kätevästi hoidettua kasvot kerralla ja jokainen tuote sisältää luonnon hedelmäuutteita, jotka hoitavat ihoa. Söpöt pikkutuubit ovat 30 ml, joten se mahdollistaa niiden kätevän mukaan ottamisen vaikka matkalle tai mökille. Pirteän väriset ja herkullisen tuoksuiset tuotteet kelpaavat varmasti myös lahjaksi.




Kotoinen kasvohoito aloitetaan ensiksi tietysti kuorinnalla, jotta kaikki ylimääräinen möhnä irtoaa kasvoilta. Siinä avuksi tulee Apricot Sugar Scrub, jossa kuorivana ainesosana on mantelinkuorta. Aprikoosin värinen kuorinta tuoksuukin hyvin makean aprikoosiselta, vähän kuin aprikoosimarmeladi. Ennen kuorintaa suosittelen tietenkin poistamaan meikin kasvoilta, sekä myös puhdistamaan ihon jollakin putsarilla.

Koostumukseltaan kuorinta on aika samanlaista kuin saman sarjan vadelmakasvokuorinta, mutta tässä voisin väittää olevan hieman enemmän kuorivia ainesosia. Geelimäistä tuotetta saa ihan tosissaan puristaa tuubista ulos. Ei kuorinta edelleenkään hiekkamaisen karkea ole, mutta ahkeralla hieronnalla sillä saa kyllä kasvoista sileän tuntuiset. Ja mikä tärkeintä, kuorinta ei ole raapiva. Olen enemmän oikein karkeiden ja hiekkamaisten kuorintojen ystävä, mutta tämänkin käytän ihan mielelläni ja se sopii varmasti hellävaraisempaa kuorintaa etsivälle.




Kuorinnan jälkeen on aika rentoutua kasvonaamiolla. Blueberry Smoothie Face Mask lupaa rauhoittaa ihoa. Sitä kaivataankin näin syksyn tullen kun ainakin oma ihoni alkaa ärtymään viimasta ja viileämmästä säästä taas jossain vaiheessa. Hennon pastellivioletti naamio ei tuoksu aidon mustikkaiselta, mutta makeammalta versiolta mustikasta. Jotkin mustikanmakuiset karkit tuoksuvat ihan tältä.


Paksuhko voide levittyy iholle nätisti ja pienellä määrällä käsittelee laajan alueen. Alkuun voide tuntuu aika viileältä ja viitisen minuuttia kasvoilla oltuaan alkoi tuntua kihelmöintiä. Ihoni on pintakuiva kaikesta rasvaisuudestaan huolimatta, joten kihelmöinti taisi johtua vain naamion täyteläisen kosteuttavasta koostumuksesta. Ainakin ihoni imaisi voiteen käytännössä kokonaan sisäänsä. Kihelmöinti loppui jonkin ajan kuluttua ja oikeastaan naamiosta ei suositellun 10 minuutin jälkeen ollut mitään iholla jäljellä, joten kävin huutelemassa kasvot.




Naamion huuhtelun jälkeen iho ei tuntunut kaipaavan lisää kosteutta, vaan tuntui pehmoiselta ja kiristelemättömältä, mutta olin päättänyt käyttää jokaista tuotetta, joten seuraavana oli Watermelon Icy Gel. Kosteutuksen lisäksi geeli lupaa myös viilentää. Se olisi tullut tarpeeseen kesähelteillä, mutta oli tuossa muutama lämpimämpi päivä taas, jolloin testasin settiä. Ihan en tämän voiteen funktiota ole ymmärtänyt kun ei se ole päivävoide, eikä yövoide, ehkä lähimpänä seerumia, muttei oikein sekään kuitenkaan. Makea vesimelonin tuoksu on setistä silti lempparini.

Mitä geelin viilentävyyteen tulee niin sitä on hieman havaittavissa. Ei mitenkään mentholisen kihelmöivän vahvasti, vaan vain sellainen ihan kevyt viileä tunne, kuin puhaltaisi kostealle iholle. Viileys ei kestä kovin kauan, minuutin tai pari ja sitten jäljelle jää vain ihana vesimelonin tuoksu. Naamion tuoman kosteutuksen jäljiltä geelillä kesti muutama minuutti imeytyä ihooni. Lopulta se kuitenkin imeytyi, eikä iholle jäänyt onneksi tahmaista kalvoa tai muutakaan pintaa, vaikka ensin vähän tuntui siltä.



Kokonaisuutena tykkäsin setistä, se on hyvä perussetti oikeastaan kenelle tahansa. Suosikikseni nousee ihanan kosteuttava ja rentouttavan tuoksuinen naamio. Kuorintakin on perushyvä, vaikkei makuuni tarpeeksi karkea. Vesimelonigeeli on mielestäni vähän outo ja "irrallinen" kahdesta muusta tuotteesta. Rauhoittavan naamion jälkeen ärhäkämpi viilentävä geeli ei ole minusta ihan ykkösvaihtoehto. Mutta ehkä sekin tulee käytettyä erillään kahdesta muusta.

Normaalihinnalla iloisen värinen setti maksaa 19€, mutta merkin tapaan se on usein tarjouksessa.

8 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut sitä Aloe Vera -kuorintaa? Mie tykkään siitä enemmän kuin vadelmasta, jossa rakeita oli harvakseltaan, mutta tuossa Aloessa on mukavasti täynnä semmoista pientä :)

    Tämä setti on itselläni vielä kokeilematta, kunhan saan muuten ensin pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni käytin sitä joskus tuubin, mutta en kyllä yhtään muista mitä mieltä olin siitä :D Pitää ehkä luntata jostain vanhasta postauksesta.

      Poista
  2. Parabeeneja, formadelhydin vapauttajia, silikoneja :s en uskaltaisi laittaa iholleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen oma valinta toki mitä iholleen laittaa, henkilökohtaisesti en välttele esimerkiksi parabeeneja, joten kokeilin settiä.

      Poista
  3. Tämä oli kiva ja hyödyllinen postaus, kiitos siitä! :) Ostaisin varmaan tuon setin ellei minulla olisi Yveksen aika samanlaista kasvokuorintaa jäljellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ^^ Ehkäpä settiä on vielä saatavilla sitten kun tuo kuorintasi joskus loppuu ja on uuden oston aika :)

      Poista
  4. Kiitos tästä postauksesta! Menee tilaukseen tää setti. ^_^

    VastaaPoista