30. toukokuuta 2018

Loppuneet Toukokuu '18


Tämän kuun loppuneissa oli yllättävän paljon tuotteita, vaikka olin kevätflunssassa kamalien allergiaoireiden lisäksi. Helteeseen yhdistettynä olo ei ollut häävi ja mietin jo lähteväni lääkäriin hakemaan astmalääkitystä kun yhtenä yönä oli vaikea hengittää. Pahin on ehkä kuitenkin ohi jo onneksi.


Oriflame The ONE No Compromise Mascara
Suosikkini, joka kestää tilanteen kuin tilanteen. Silmäni vuotavat paljon, talvella ja syksyllä viiman takia, kevään ja kesän allergioiden takia. Tämä kestää kyyneleet, sateen, uimisen... kaiken. Lisäksi harja oli mukava, hyvin erotteleva ja kuivuttuaan pitää taivutukset erinomaisesti. Poistetaan lämpimällä vedellä helposti vaikka suihkun yhteydessä. Meikinpoistoaineiden ja misellivesien kanssa koin joskus poiston hankalaksi. Nyt alkaa kuitenkin olemaan niin kuiva, ettei ripsistä tule enää siistejä, joten vaihdan sen uuteen.

Oriflame The ONE IlluSkin Aquaboost Foundation - Vanilla
Toinen kestosuosikki. Kestää ihollani yllättävän hyvin, mutta luo kauniin hehkuvan pinnan siitä huolimatta. Kosteuttavuutensa ansiosta ei takerru talvisin pintakuiviin kohtiin ja peittää hyvin kevyellä kerroksella. Sävyn huomasin olevan liiankin vaalea iholleni, mutta se korjautuu aurinkopuuterilla, välillä sekoittelin joukkoon tummempaa meikkivoidetta. Pahoittelut törkyisestä pullosta, siinä oli jotain vikaa. Meikkilaukussa reissuilla se pari kertaa vuoti jostain raosta ja sotki kaiken, vaikka korkki oli tiukasti ruuvattu kiinni. Ostin jo uuden, toivottavasti aiempi oli vain maanantaikappale.

Isadora Eye Primer
Suosikkiini Lumenen primeriin verrattuna tämä ei ollut aivan niin kestävä. Pidemmän päivän jälkeen iltaisin luomiväri alkoi vähän rasvoittua ja kerääntyä luomivakoon. Lyhyempiin pyrähdyksiin kestävyys riitti hyvin. En tiedä saako näitä enää mistään, mutta taidan pitäytyä Lumenessa.


Source Balance Soap Block
Joululahjojen joukossa tullut saippua oli melko perussaippua. Tuoksukin oli oikein saippuainen kukkaistuoksu, sellainen mikä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta saippua. Palanen oli iso ja kermainen koostumukseltaan käsiä saippuoidessa. Ihan kiva tuttavuus.

Oriflame Pure Skin Energising Face Wash
Rasvaiselle iholle suunnatussa putsarissa on mandariiniuutetta ja salisyylihappoa, se on lisäksi öljytön. Sitruksisen tuoksuinen putsari oli aika paksua geeliä, sitä sai tosissaan puristaa ulos tuubista. Pesi ihon hyvin, muttei onneksi aivan niin narskuvaksi kuin oletin. En huomannut sen kuivattavan ihoa sen enempää kuin muutkaan putsarit ja kiiltely pysyi silti hyvin kurissa. Voisin ehkä joskus ostaa lisääkin.

Oriflame Optimals Hydra Refreshing Toner
Peruskasvovesi, en koskaan huomaa näissä eroja. Plussaa isosta pullosta ja tykkään myös kovasti pullon yksinkertaisesta ulkonäöstä. Ostin toisenkin pullon jo.

Just Desserts Body Custard - Chocolate Soufflé
Ihana suklaavanukkaisen tuoksuinen kevyt vartalovoide, joka imeytyi nopeasti ja ei tahmannut. Olen laiska rasvaamaan ihoa, mutta talvella käyttelin sitä yllättävänkin ahkerasti. En tarpeeksi nopeasti kuitenkaan, viime viikolla purkin sisällä oli aivan karmea näky(alla kuvassa) ja tämä lähtee roskiin. Yök. Harmi, koska tykkäsin herkullisesta tuoksusta.




Loppuun vielä vinkkinä muuten, että lisäsin yläpalkkiin joksikin aikaa sivun, jossa on Oriflame-myyntivarastoni tyhjäystä. Sieltä kannattaa kurkata jos olisi jotain löytöjä. :)


4 kommenttia:

  1. Öyh, suklaa souffleéseen tullut "suklaakerrostumaa" joka ei todellakaan ole suklaata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut joo paahdettua pintaa tällä kertaa se eikä suklaakuorrutetta :D

      Poista
  2. Hups, syön tässä samalla ja tuo viimeinen kuva... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olisi ehkä pitänyt laittaa varoitus, sori :D

      Poista