20. toukokuuta 2012

Pirteät kynnet

Yleensä en kovin helposti lakkaa kynsiä neonväreillä tai muuten räikeillä väreillä. Oli kuitenkin niin kaunis päivä, että päätin kokeilla jotain räväkämpää ja valitsin lakoiksi La Femme Beautyltä Ultra Bluen ja Ultra Greenin. Lakkasin kynnet puoliksi molemmilla väreillä ja päälle kuviot Konadin m65 laatasta. Kuviot tein mustalla ja se olikin hankalampi urakka.

Ensin ajattelin leimata kynnet jo hyvin vahvasti jähmettyneellä Isadoran 191 Gothic Blackillä. Sainkin sillä yhden kynnen leimattua ja sitten tappelin lakan kanssa muutamaan otteeseen ja päätin vaihtaa lakkaa. Minulla ei ole muita mustia enää kuin Revlonilta yksi todella liru ja läpikuultava lakka joka ei leimaamiseen sovi alkuunkaan. Piti sitten kokeilla Nail Starin mustaa. Ja vaikka Nail Starit olivat halpoja(16€/24kpl), on tuo musta ainakin aivan loistava leimaukseen. Vaikka sen kanssa saa vähän kiirehtiä kun kuivuu nopeasti. Etusormen kuvio meni vähän pieleen kun kynteni kaareutuu siinä aika paljon joten lakka ei tarttunut kunnolla. Kuvio tuntui myös olevan kovin pieni kynsiini, joten osaan jäi rajoja kuten alimmaisessa kuvassa.

Seuraavaksi pitääkin alkaa miettimään uutta mustaa lakkaa jostain kun tuolla Isadoralla ei tee enää yhtään mitään ja se on melkein loppukin. Miksi hyvät mustat ja valkoiset lakat ovat aina kiven alla löytää. Suosituksia otetaan vastaan.

Kuvioiden päälle meinasin vielä laittaa vihreitä helmenpuolikkaita noiden pallojen päälle, mutta jätin sen sitten sikseen kun eivät ne töissä pysyisi hetkeäkään. Päälle vain päällyslakka ja se on siinä. Näistä tulee mieleen kaikkea retroa, 70's show. Ja myös jostain syystä metrilaku, ehkä värien takia.



Oikeanpuoleisesta näkyy hyvin kynnen väri luonnossa kun 
kuvat tuntuvat vääristävän väriä niin pahasti. Vaikka
kuvio onkin "vähän" vinossa. Luonnossa väri on
kuitenkin hieman neonhohtoisempi.




Lopuksi vielä kysymys. Olen saanut pyyntöjä esitellä kaikki tuoksuni blogissa ja sen aion toteuttaa lähipäivinä. Haluatteko ennemmin kaikki kerralla ja vähän lyhyemmin esiteltynä vai osissa, jolloin jokaisesta voisi kertoa enemmänkin.


1 kommentti:

  1. Lyhyissä pätkissä vois olla kivempi, niin saisi ehkä enemmän tietoa :) Mua ainakin kiinnostaa missä tilanteissa niitä käytät, siis iltatuoksut ja semmoset. :)

    VastaaPoista