31. toukokuuta 2012

Tuoksuja 2

Edellisessä osassa oli äitini YR tuoksuja ja jatketaan vielä niillä kun muutama on jäljellä.

Yves Rocher Antartic for men
Ensimmäinen esiteltävä miesten päivätuoksu on vuonna 1990 ilmestynyt Antartic. Sittemmin se on uudelleenlanseerattu vuonna 2008 rajoitettuna eränä, mutta mielestäni paljon tylsemmässä ja halvan näköisessä pullossa kuten kuvasta(alla) näkyy. Tässä pullo on ihanan sininen ja raikas. Tuoksu on vesituoksu ja siinä tuoksuu muskotti, lime, santelipuu, katajanmarja, meripihka, minttu, greippi ja timjami. Kuten tuoksuistakin voi päätellä, on Antartic hyvin mausteinen ja yrttinen, mutta samalla arktisen raikas. Tuoksu on hyvin kysytty nykyään, mutta sitä on hankala löytää. Nytkin saatavilla oli vain 15ml miniatyyreja ja niistäkin joutuu maksamaan parikymmentä dollaria.

Yves Rocher Ispahan
Ispahan on toinen tuoksu jonka paketista ja pullosta minulle tulee mieleen arabian yöt Aladdinista. Toinen sellainen tuoksu oli edellisen osan Nuit D'Orchidee. Se ilmestyi 1977 ja kuten Antartic, sekin uudelleenlanseerattiin vuonna 2008 rajoitettuna eränä. Ja taas mentiin pullon kanssa metsään. Alkuperäinen pullo on itämaisen näköinen, kuten itse tuoksukin on. Pullosta käy myös helposti ilmi, että se on iltatuoksu, koska pullo on hyvin tumma. Uusi pullo taas on tavallisen näköinen ja ei näytä itämaiselta ainakaan minun silmääni. Samantyylisiä löytyy kauppojen hyllyiltä vaikka kuinka paljon. Ispahanissa tuoksuu mimosa, vanilja ja ylang-ylang. Tumma ja syvä itämainen, puinen ja mausteinen tuoksu on valloittanut monet ja vintage Ispahan on todella kysytty. Uudempia versioita eli sinistä pulloa ja tuota kirkasta ei haluta niin paljon, koska niiden tuoksuja on muuteltu ja ne eivät yllä lähellekään alkuperäistä. Täysikokoisesta mustasta pullosta pyydetään keskimäärin 50 dollaria.


Antartic 2008 (kuvat ylh. ja alh: Fragrantica)

Ispahan 2008





Yves Rocher Diamella
Diamella on klassinen kukkainen aldehydituoksu vuodelta 1984. Kauniin timanttia muistuttavan pullon on suunnitellut kuuluisa parfyymipullosuunnittelija, elävä legenda Pierre Dinand. Tuoksussa pääosassa on tammisammal höystettynä kukkaistuoksuilla. Tuoksun sanotaan muistuttavan Dioressenceä, mutta siihen en osaa sanoa mitään kun en ole kyseistä tuoksua haistanut ikinä. Diamella on hyvin suosittu päivätuoksu ja netistä löysin, että sitä on äärimmäisen vaikea saada mistään. EBayssäkään ei ollut ainuttakaan pulloa myynnissä. Hintoja kuitenkin löysin ja keskimäärin 50ml joutuu maksamaan 40 euroa.


Yves Rocher Cléa
Cléa on ainoa meidän omistama YR tuoksu jota saa vielä uutenakin. Pullo on vain muuttunut erilaiseksi vintageen verrattuna, joka julkaistiin vuonna 1980. Itämaisen kukkainen Cléa sopii sekä päivä- että iltatuoksuksi. Tuoksuina on meripihka, santelipuu, gardenia, patsuli, vanilja, jasmiini, vetiver, ylang-ylang, kielo ja ruusu. Tuoksun suosiosta kertoo jotain se, että sitä valmistetaan vieläkin. Yleensähän YR lopettaa tuoksuja aika usein, joten tämän mestariteoksen säilyminen on kunnianosoitus tuoksulle. Ehkä Cléa on suosittu siksi, että se tuoksuu hyvin paljon Chanelin vitoselle, mutta tietenkin on huomattavasti halvempi. Vähän kuin köyhän miehen naisen Chanel. Minä en vitosesta tykkää, mutta tästä tykkään paljon enemmän. Cléa on hienovaraisempi ja elegantimpi. Alkuperäinen vintage Cléa on harvinainen, joten siitä saa maksaa eBayssä lähes 90 dollaria, mutta uutena saa halvempaa versiota täältä.

Yves Rocher Milrose
Edellisessä osassa esittelinkin tämän jo miniversiona ja tämä ei eroa siitä mitenkään, joten en siitä uudestaan kirjoittele.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti