8. toukokuuta 2012

Poskipunia

Käytän arkimeikatessa yleensä vain tiettyjä meikkejä ja poskipunat eivät kuulu niihin. Jotenkin en ole koskaan tuntenut niitä omakseni käyttää. Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt ottaa myös poskipunat mukaan päivittäiseen meikkiin. Nytkin tosin laitan vain hieman poskipunaa, niin että sen hädin tuskin huomaa. Suurin syy punan käyttöön on se, että ennen kasvoni punoittivat kovasti ja kun posket olivat valmiiksi jo liian punaiset niin ei siihen enää punaa tarvinut lisää. Nyt kun sain punoituksen kuriin vihdoin ja viimein, huomasin, että olen aika kalpea. Ja haluan punalla luoda tervettä väriä kasvoille.

Tästä johtuen minulla ei ole kuin aivan muutama poskipuna. Toki minulla on luomiväripostauksissa paleteissa vilahdelleet poskipunat, mutta niihin en ole koskenut. Erikseen ostettavia punia minulla on vain kolme.


Vanhin näistä on Maybellinen Pure Blush Mineral sävyssä 50 Opal Rose/Rose Opale. Se on hyvin luonnollisen sävyinen ja sillä saa hennon värin kasvoille, juuri sellaisen mitä kaipaan nyt kun poskeni eivät ole punaiset. Väri on hyvin hienojakoista ja siten levittyy pehmeästi ja on helppo häivyttää. En vain ole ikinä tykännyt näistä mineraalimeikkien purkeista kun niissä on nuo pienet reiät josta tuotetta saa. Olen aina kokenut sen hankalaksi ja sotkuiseksi mekanismiksi. Punan normaalihintaa en tiedä, koska ostin tämän poistomyynnistä. Muuten en varmaan tätä olisi ostanutkaan. Hintaa oli 3,27e.


Seuraavaksi ostin ihanan Tarte For True Blood Glamour Me punan. En siksi, että tarvitsin sitä tai väri olisi minulle sopiva. Minä vain halusin sen. Vannoutunut True Blood fani kun olen. Tarte merkkiä ei taideta myydä suomessa, mikä on harmi. Tätäkään en tilannut ulkomailta, vaan suomalaiselta joka oli sen ostanut, muttei pitänyt siitä. Muutenhan olisin tilannut koko sarjan. Näitä ei enää ole myynnissä, koska sarja oli vain hetken myynnissä. Muiden tuotteiden hinnoista en niin tiedä, mutta poskipunan hinta on nelisenkymmentä dollaria.
Väri on purkissa aika ärtsy punainen, jossa on kultaista glitteriä. Poskilla puna ei ole ollenkaan niin paha vaan hento punainen ja glitteriäkin tulee kerralla vain muutama hassu hiutale. Parasta on mielettömän ihana tuoksu, jota en osaa edes kuvailla. Haluaisin tosi kovasti myös sarjan muut tuotteet, etenkin luomivärien sävymaailma oli juuri minulle ominta.


Uusin on noin viikko sitten ostettu Maybellinen Expert Wear Blush sävyssä 57 Peach/Peach Satinée. Sekin poistomyynnistä hintaan 2,99e. Värillä saa raikkaan ilmeen kasvoille ja tämä on minulle vähän kuin aurinkopuuterin korvike. Olen niin kalpea, että aurinkopuuteri näyttää hieman oudolle, joten tämä on vähän vaaleampi versio siitä. Ei suoranaisesti, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tämäkin levittyy todella helposti ja mukana oleva sivellinkin on yllättävän hyvä. Yleensähän nuo on ihan roskaa, mutta tätä pystyy käyttämäänkin.

Sitten siihen miltä nämä oikeasti näyttävät.


Ensimmäisenä Glamour Me. Kuvaan laitoin melko paksun kerroksen, koska tämä on sellaista, että se ei näy lähes ollenkaan kun sitä laittaa poskille vain hennosti. Se tuo vain pienen luonnollisen punan vaikka näyttääkin ärtsyltä pakkauksessaan. Siksi laitoin paljon, jotta näkisitte värin suunnilleen. Tämä ei päiväkäyttöön ole oikein sopiva glitterin takia, mutta iltamenoihin oikein kiva.


Sitten Maybellinet, näitäkin aika reilu kerros, jotta erottuvat. Ylhäällä Peach ja alhaalla Opal Rose.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti